Ih­mi­nen on luo­tu kos­ke­tus­ta var­ten. Ju­ma­la muo­va­si Aa­da­min maan to­mus­ta kä­sil­lään ja pu­hal­si hä­neen elä­män hen­gen. En­sim­mäi­nen ih­mi­sel­le an­net­tu lah­ja oli Ju­ma­lan oma kos­ke­tus. Sik­si kos­ke­tus on meil­le niin syvä, enem­män kuin vain fyy­si­nen ele – se on muis­tu­tus sii­tä, et­tä em­me ole yk­sin.

Moni tä­män päi­vän ih­mi­nen elää kos­ke­tuk­sen köy­hyy­des­sä. Var­sin­kin yk­si­näi­nen voi kul­kea päi­väs­tä toi­seen il­man ai­no­a­ta­kaan ha­laus­ta, il­man kät­tä ol­ka­pääl­lä, il­man sitä pien­tä merk­kiä, joka sa­noo: ”Sinä olet tär­keä.” Kos­ke­tuk­sen puu­te voi ku­lut­taa sy­dän­tä ja sie­lua, sil­lä mei­dät on luo­tu yh­teyt­tä var­ten.

Jee­suk­sen elä­mäs­sä kos­ke­tus oli jat­ku­va lah­ja. Hän kos­ket­ti sai­rai­ta, joi­ta muut kart­toi­vat, ja ot­ti sy­liin lap­sia, joi­ta ei ai­na pi­det­ty tär­kei­nä. Hä­nen kos­ke­tuk­sen­sa pa­ran­si, loh­dut­ti ja pa­laut­ti ih­mi­sar­von. Jee­suk­sen kaut­ta Ju­ma­la kos­ket­ti maa­il­maa – ja kos­ket­taa mei­tä yhä. Meis­tä jo­kai­nen voi ol­la Ju­ma­lan rak­kau­den jat­ku­mo. Ys­tä­väl­li­nen ha­laus, kä­den pu­ris­tus tai lem­peä käsi ol­ka­pääl­lä voi ol­la toi­sel­le ih­mei­den al­ku. Se voi ker­toa, et­tä Ju­ma­la nä­kee, vä­lit­tää ja pi­tää kiin­ni.

Ru­koil­kaam­me, et­tä sai­sim­me ol­la tur­val­li­sen kos­ke­tuk­sen tuo­jia niil­le, jot­ka sitä eni­ten kai­paa­vat. Ja et­tä me it­se­kin tun­ti­sim­me Ju­ma­lan kä­den omas­sa elä­mäs­säm­me – kä­den, joka ei kos­kaan väis­ty.

Rei­jo Ah­tee­la

Pas­to­ri, Sa­ta­kun­nan Ev.lut. Kan­san­lä­he­tys

Reijo Ahteela