Vii­kon­lop­pu­na saim­me viet­tää mo­nen­lai­sia juh­lia. Jot­kut pää­si­vät yli­op­pi­laak­si ja toi­set val­mis­tui­vat am­mat­tiin. On­nea!

Vii­me ke­sä­nä sain viet­tää iha­nan hei­nä­kui­sen päi­vän yh­des­sä 40 vuot­ta sit­ten yli­op­pi­laak­si val­mis­tu­nei­den kans­sa. Vä­hän jän­nit­ti se, et­tä tun­nen­ko kaik­ki elet­ty­jen vuo­sien jäl­keen. Tun­sin!

Oli­pa mie­len­kiin­tois­ta kuul­la hei­dän elä­mäs­tään. Elä­män mat­toi­hin oli ku­dot­tu mo­nen­lai­sia vä­re­jä. Tum­mil­ta sä­vyil­tä ei ol­tu väl­tyt­ty. Näyt­ti sil­tä, et­tä maal­li­nen hyvä oli koh­dan­nut mo­nia.

It­se koin, et­tä olen kul­ke­nut elä­mää toi­seen suun­taan kuin mo­net muut. Us­koon­tu­lon myö­tä kau­pal­li­set opin­to­ni ja lo­pu­ton ra­han kai­puu jäi­vät taka-alal­le. Ju­ma­la kut­sui lä­he­tys­työ­hön, jon­ne ku­lui­vat asun­nos­tam­me saa­dut ra­hat. Ra­hat­to­muu­den kes­kel­lä saim­me näh­dä Ju­ma­lan yli­luon­nol­li­sen huo­len­pi­don. Hän opet­ti meil­le ma­te­ma­tiik­kaan­sa. Ra­ham­me pi­ti­vät lop­pua jo 2 vuo­den jäl­keen, mut­ta työm­me vain jat­kui ja jat­kui. Olim­me lä­he­tys­työs­sä lo­pul­ta mel­kein 5 vuot­ta, kun­nes Ju­ma­la kut­sui mei­dät ta­kai­sin Suo­meen. Koim­me to­dek­si Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min sa­nat!

Matt. 6:31–34 ”Äl­kää siis mu­reh­ti­ko: ’Mitä me nyt syöm­me?’ tai ’Mitä me juom­me?’ tai ’Mis­tä me saam­me vaat­teet?’ Tätä kaik­kea pa­ka­nat ta­voit­te­le­vat. Tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne tie­tää kyl­lä, et­tä te tar­vit­set­te kaik­kea tätä. Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin.

Tan­ja Nä­si­lä

Seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Po­rin Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta