Vie­tim­me ke­säl­lä Pride-viik­koa. Vuo­tuis­ta ta­pah­tu­maa, joka muis­tut­taa mei­tä kult­tuu­rim­me muu­tok­ses­ta. Su­ku­pol­vien ket­jus­sa hy­väk­si ko­e­tun, ”ar­vo­poh­jai­sen” elä­män­ta­van ra­pau­tu­mi­ses­ta, jopa tie­toi­ses­ta ra­paut­ta­mi­ses­ta. Ti­lal­le tar­jo­taan vaih­to­eh­to­ja, jot­ka ei­vät kan­na ar­keen.

Pro­tes­tant­ti­nen ”re­for­maa­tio” täh­den­si sel­lais­ten ar­vo­jen op­pi­mi­seen ja si­säis­tä­mi­seen, jot­ka nä­kyi­si­vät ar­jen käy­tän­teis­sä. Kas­va­tus us­kot­tiin kah­del­le kes­kei­sel­le ins­ti­tuu­ti­ol­le, per­heel­le ja kir­kol­le. Per­heen teh­tä­vä­nä oli ja on an­taa lap­sel­le ko­ke­mus sii­tä, et­tä hän on ter­ve­tul­lut tä­hän maa­il­maan, ja oh­ja­ta niin, et­tä lap­si ei vain löy­dä paik­kaan­sa, vaan myös mi­ten hän on maa­il­mas­sa.

Kir­kon teh­tä­vä­nä oli vah­vis­taa ja tu­kea van­hem­pien kas­va­tus­roo­lia. Ny­ky­suo­men sa­na­kir­jan mu­kaan mo­raa­lil­la tar­koi­te­taan si­veel­lis­tä kan­taa tai kat­so­mus­ta. Ei ih­me, et­tä sana on saa­nut ne­ga­tii­vi­sen sä­vyn, kos­ka sen kat­so­taan liit­ty­vän lä­hin­nä sek­su­aa­lie­lä­män alu­eil­le. To­del­li­suu­des­sa mo­raa­li ker­too ta­vas­ta elää suh­tei­den si­säl­lä. Yk­si­löl­lä on tai­to elää ra­ken­ta­vas­ti kai­kis­sa suh­teis­sa ja roh­keus yh­tei­sen hy­vän tuot­ta­mi­seen.

Ko­din ja kir­kon roo­lia mo­raa­lin kas­vat­ta­ja­na ei ole vain vä­hä­tel­ty, vaan tie­toi­ses­ti py­rit­ty vä­hen­tä­mään ja siir­tä­mään toi­sar­voi­sil­le te­ki­jöil­le, ala­kult­tuu­reil­le, jot­ka ka­pi­noi­vat kaik­kia nor­ma­tii­vi­sia ar­vo­ja vas­taan.

Psy­ki­at­ri Ro­bert Co­les kir­joit­taa: ”Mil­lä to­del­li­suu­des­sa nuo­ril­lem­me on mer­ki­tys­tä, on hei­dän kou­lu- ja ko­tie­lä­män­sä laa­tu... Ne, jot­ka ovat ol­leet on­nek­kai­ta, ei van­hem­pien ra­han tai ase­man pe­rus­teel­la, vaan hei­dän jat­ku­van huo­len­pi­ton­sa... Sel­lai­set nuo­ret ovat ky­ke­ne­viä koh­taa­maan sen mie­let­tö­myy­den ja mer­ki­tyk­set­tö­myy­den, jota ny­ky­ai­ka meil­le kai­kil­le tar­jo­aa... Muil­le nuo­ril­le, ja hei­dän lu­kun­sa ei ole vä­häi­nen, mei­dän kult­tuu­rim­me on toi­nen huo­no koti, toi­nen lai­min­lyö­vä tai pa­han­suo­pa van­hem­pi, joka vä­lit­tää synk­kiä ar­vo­ja ja ma­ku­ja jo muu­ten­kin vaa­ras­sa ole­val­le..."

"Hän on vaa­ras­sa, omien sa­no­jen­sa mu­kaan, ja hän tar­vit­see muu­ta­kin kuin vain li­sää tie­toa ja ke­ho­tuk­sia, var­muus­vä­li­nei­tä ja vi­de­oi­tua sek­si- ja huu­me­va­lis­tus­ta. Hän tar­vit­see emo­ti­o­naa­lis­ta ja mo­raa­lis­ta tu­kea. Hän tar­vit­see läs­nä ole­via, huo­leh­ti­via ai­kui­sia, vä­lit­tä­vien ih­mis­ten yh­tei­sön, jot­ka kor­vaa­vat hä­nel­le sen, jota pait­si hän jäi kas­va­es­saan.”

Ka­ler­vo Aro­mä­ki

Po­rin ad­vent­ti­seu­ra­kun­ta

Kalervo Aromäki