”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren va­lon. Niil­le, jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa, lois­taa val­keus. Sil­lä lap­si on meil­le syn­ty­nyt, poi­ka on meil­le an­net­tu. Hä­nen har­teil­laan on her­ruus, ja hä­nen ni­men­sä on Ih­meel­li­nen neu­vo­nan­ta­ja, Vä­ke­vä Ju­ma­la, Ian­kaik­ki­nen isä, Rau­han­ruh­ti­nas.” (Je­sa­ja 9:1,5)

Olem­me kes­kel­lä suu­ren juh­lan tun­tua, on­han jou­lu jo ihan lä­hel­lä. Sii­tä huo­li­mat­ta voi tun­tua kuin eläi­si kes­kel­lä syn­kin­tä pi­meyt­tä, ihan kir­jai­mel­li­ses­ti, mut­ta myös ku­vaan­nol­li­ses­ti­kin. Pi­meys tun­tuu tum­mu­van en­ti­ses­tään ym­pä­ril­lä. Pi­mey­den kes­kel­lä moni ky­se­lee mie­les­sään, mis­tä va­lon voi­si löy­tää.

Ju­ma­la toi va­lon kai­ken pi­mey­den kes­kel­le Po­jas­saan Jee­suk­ses­sa. Mei­dän ei tar­vit­se it­se yrit­tää löy­tää oi­ke­aa suun­taa pi­me­än kes­kel­lä. Ju­ma­la teki kai­ken val­miik­si. Jee­sus on tuo valo, joka on tul­lut va­pah­ta­maan mei­dät pi­me­än kes­kel­tä. Valo on sii­nä, et­tä otam­me vas­taan Jee­suk­sen lah­joit­ta­man pe­las­tuk­sen, ian­kaik­ki­sen elä­män.

Jou­lu­e­van­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, kuin­ka pai­men­ten var­ti­oi­des­sa yöl­lä pi­me­äl­lä ke­dol­la lam­pai­taan he koh­ta­si­vat va­lon, en­kel­ten suu­ren jou­kon. Tuo valo ker­toi heil­le lap­sen syn­ty­mäs­tä, joh­dat­ti sei­men ää­rel­le ja siel­lä he koh­ta­si­vat Va­pah­ta­jan­sa. Itä­maan tie­tä­jät läh­ti­vät seu­raa­maan va­loa, täh­teä, joka ker­toi heil­le ku­nin­kaan syn­ty­mäs­tä. Tuo valo joh­dat­ti hei­dät lap­sen luok­se ja sii­nä he koh­ta­si­vat Mes­si­aan­sa.

Tuo valo on an­net­tu myös meil­le, mei­dän pi­mey­tem­me kes­kel­le va­lai­se­maan. Se an­net­tiin meil­le sei­meen syn­ty­nees­sä lap­ses­sa, kun Ju­ma­la tuli ih­mi­sek­si. Sii­nä on mei­dän Lu­nas­ta­jam­me. Erää­nä yö­nä kau­an sit­ten Bet­le­he­mis­sä syn­tyi lap­si sei­meen ja syt­tyi kir­kas valo koko luo­ma­kun­nan yl­le.

Maa­rit Laa­ma­nen

Pas­to­ri, Po­rin me­to­dis­ti­seu­ra­kun­ta

Maarit Laamanen