Mo­nia vuo­sia sit­ten lau­la­ja Nina Åst­röm, evan­ke­lis­ta Ilk­ka Pu­hak­ka ja van­ki­la­lä­het­ti Rei­jo Loik­ka­nen vie­rai­li­vat Ve­nä­jän pa­ha­mai­nei­ses­sa van­ki­las­sa. Hei­dät vie­tiin osas­tol­le, jos­sa oli kuo­le­man­tuo­mi­o­taan odot­te­le­via van­ke­ja. Heil­le an­net­tiin mah­dol­li­suus sa­noa jo­tain mo­nis­ta mur­his­ta tuo­mi­tul­le van­gil­le, joka te­loi­tet­tai­siin seu­raa­va­na päi­vä­nä.

Sel­lin luuk­ku avat­tiin. Si­säl­lä is­tui nuo­ri mies. Kol­mik­ko miet­ti kuu­mei­ses­ti, mitä sa­noa nuo­ru­kai­sel­le, joka pian läh­tee täs­tä elä­mäs­tä. Ian­kaik­ki­sen elä­män mah­dol­li­suu­des­ta pi­täi­si ker­toa, mut­ta mi­ten? Ju­ma­lan ar­mos­ta pi­täi­si ju­lis­taa, mut­ta mi­ten? Kaik­ki sa­nat tun­tui­vat ke­veil­tä.

Jo­kai­nen kurk­ka­si luu­kus­ta vuo­rol­laan, mut­ta ei saa­nut sa­no­tuk­si mi­tään. Pala nou­si kurk­kuun. Tulk­ki odot­ti. Vii­mein sel­lis­sä ol­lut nuo­ru­kai­nen ava­si suun­sa ja sa­noi: Mi­nut te­loi­te­taan koh­ta. Se on mi­nul­le ihan oi­kein, sil­lä olen teh­nyt kau­hei­ta ri­kok­sia. Minä en kui­ten­kaan pel­kää kuo­le­maa. Olen saa­nut kuul­la Jee­suk­ses­ta, syn­tis­ten Va­pah­ta­jas­ta. Olen tul­lut us­koon ja me­nen pian Jee­suk­sen luok­se. Tun­net­te­ko te jo tä­män Jee­suk­sen?

Mo­net ha­lu­ai­si­vat tun­tea jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä. Rik­kai­ta, kau­nii­ta, kuu­lui­sia ja vai­ku­tus­val­tai­sia kan­sa­lai­sia. Voi­si yl­peil­lä ys­tä­vyys­suh­teil­laan ja -ver­kos­toil­laan. Epäi­le­mät­tä se hi­ve­li­si it­se­tun­toa. Voi­si vaik­ka hyö­tyä näis­tä ih­mis­suh­teis­ta.

Täs­sä maa­il­man­kaik­keu­des­sa on yk­si per­soo­na, jo­hon to­del­la kan­nat­taa tu­tus­tua. Hän on Jee­sus Kris­tus. Hän tuli tai­vaas­ta tän­ne ihan vain si­nua var­ten. Hän tun­tee si­nut lä­pi­ko­tai­sin. Hä­nel­le si­nun ei tar­vit­se näy­tel­lä mi­tään. Hän ha­lu­aa an­taa si­nul­le syn­nit an­teek­si. Hän tah­too aut­taa si­nua ja vie­dä si­nut ker­ran ian­kaik­ki­seen elä­mään tai­vaas­sa. Tämä on ai­noa ys­tä­vyys­suh­de, jos­ta on si­nul­le ikuis­ta hyö­tyä. Kuo­le­maan­tuo­mit­tu van­ki oli me­net­tä­nyt kai­ken. Tai – ei sen­tään! Hän oli op­pi­nut tun­te­maan Jee­suk­sen. Ei hä­nel­lä ol­lut mi­tään hä­tää! Joko sinä tun­net Jee­suk­sen?

Vesa Lei­no­nen

Pas­to­ri, Har­ja­val­lan hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta

Vesa Leinonen