Syk­sy on eden­nyt pit­käl­le, kel­lot­kin on jo siir­ret­ty tal­vi­ai­kaan. Mar­ras­kui­set il­lat ovat pit­kiä, kyl­miä ja pi­mei­tä. Tie­tyl­lä ta­paa hä­mär­ty­vät il­lat ovat ko­dik­kai­ta ja tun­nel­mal­li­sia. Mo­net ovat jo kai­va­neet kau­si­va­lo­ja ja kynt­ti­löi­tä esil­le, sil­lä mi­kä­pä mu­ka­vam­pi va­lon an­ta­ja ja tun­nel­man luo­ja näi­hin pi­mei­siin il­toi­hin. Tä­män pit­käl­tä­kin tun­tu­van syys­kau­den ajan eläm­me vuo­den pi­mein­tä ai­kaa.

Tä­män het­ken uu­ti­set, maa­il­man ta­pah­tu­mat ja olo­suh­teet tuo­vat elä­män yl­le huol­ta ja tur­vat­to­muut­ta. Lä­hi­tu­le­vai­suus voi näyt­tää huo­les­tut­ta­val­ta ja moni miet­tii pär­jää­mis­tään ja sel­viy­ty­mis­tä kai­ken tä­män kes­kel­lä. Tu­le­vat kuu­kau­det ei­vät näy­tä ko­vin va­loi­sal­ta. Voi ko­kea jou­tu­van­sa kul­ke­maan koh­ti elä­män­sä pi­mein­tä ai­kaa.

Meil­lä ei kui­ten­kaan ole syy­tä vai­pua epä­toi­voon tai heit­täy­tyä pe­lon val­taan. Voim­me luot­taa Ju­ma­lan läs­nä­o­loon kai­ken pi­me­än­kin kes­kel­lä, Hä­nen joh­da­tuk­seen­sa sil­loin­kin, kun va­loa ei ole nä­ky­vis­sä. Psal­mis­sa 119 ja­kees­sa 105 sa­no­taan: ”Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see mi­nun as­ke­lee­ni, se on valo mi­nun mat­kal­la­ni”. Kul­kien Ju­ma­lan Sa­nan oh­jaa­mi­na, olem­me tur­vas­sa ja oi­ke­al­la tiel­lä. Hä­nen oh­jaa­mi­naan pää­sem­me pe­ril­le.

Voim­me ol­la myös loh­dut­ta­mas­sa mui­ta ja ol­la näyt­tä­mäs­sä heil­le pol­kua pi­mey­den kes­kel­lä. Saam­me tuo­da epä­toi­von ti­lal­le toi­von, huo­len ti­lal­le tur­van. Kun it­se kul­jem­me luot­ta­en Ju­ma­laan, voim­me ol­la toi­sil­le va­lo­na. Tuo valo on ”Kris­tus teis­sä, kirk­kau­den toi­vo”. (Kol. 1:27) Kris­tuk­ses­sa on toi­vo, jon­ka va­raan voim­me lait­taa elä­mäm­me. Toi­vo tu­le­vas­ta, toi­vo pa­rem­mas­ta huo­mi­ses­ta.

Maa­rit Laa­ma­nen

Pas­to­ri, Po­rin me­to­dis­ti­seu­ra­kun­ta