Eu­ra­jo­el­la syn­ty­nyt Rai­la Vii­na­mä­ki tie­si jo 4-vuo­ti­aa­na, et­tä hän ha­lu­aa par­tu­ri-kam­paa­jak­si.

– Toi­voin jou­lu­pu­kil­ta pit­kä­tuk­kais­ta nuk­kea, vaik­ken mi­kään nu­keil­la leik­ki­jä ol­lut­kaan. Nap­pa­sin sen mu­kaan sau­naan ker­ran vii­kos­sa, ja pe­sin sen hiuk­set. Muu­ten en sit­ten leik­ki­nyt­kään sil­lä, muis­te­lee Vii­na­mä­ki.

Vii­na­mä­ki py­syi pää­tök­ses­sään tiuk­ka­na, vaik­ka mo­net neu­voi­vat me­ne­mään lu­ki­oon. Am­mat­ti­kou­lun par­tu­ri-kam­paa­ja­lin­jan ovet au­ke­ni­vat en­sim­mäi­sel­lä yrit­tä­mäl­lä.

– Val­mis­tuin vuon­na 1982, ja eh­din työs­ken­nel­lä pa­ris­sa­kin liik­kees­sä, kun­nes mi­nul­le tuli paha al­ler­gia kä­siin. Ajat­te­lin, et­tä se joh­tui per­ma­nent­ti­ai­neis­ta ja et­ten voi­si enää teh­dä per­ma­nent­te­ja.

Halu jat­kaa alal­la oli kui­ten­kin niin kova, et­tä Vii­na­mä­ki pää­tyi pe­rus­ta­maan oman par­tu­ri­liik­keen.

– Suun­nit­te­lin, et­tä leik­kaan vain hiuk­sia, ja sii­tä yri­tyk­sen ni­mi­kin tuli. Al­ler­gia kui­ten­kin hä­vi­si jos­tain syys­tä, ja olen­kin on­nek­si koko ajan pys­ty­nyt te­ke­mään kaik­kea il­man on­gel­mia.

Vii­na­mä­ki oli vain 19-vuo­ti­as pe­rus­ta­es­saan oman yri­tyk­sen.

– Ny­ky­ään on ihan ta­va­no­mais­ta, et­tä pa­ri­kymp­pi­set pe­rus­ta­vat fir­mo­ja. Sii­hen maa­il­ma­nai­kaan yrit­tä­jyys oli eri jut­tu kuin tänä päi­vä­nä.

Eu­ra­jo­en Par­tu­ri­liik­keen en­sim­mäi­nen lii­ke­ti­la si­jait­si Eu­ra­jo­en Sy­dän­maan tien­haa­ras­sa, van­han kau­pan ti­lois­sa. Ny­ky­ään ti­lat löy­ty­vät Eu­ra­jo­en kes­kus­tas­ta, sa­mas­ta ra­ken­nuk­ses­ta, jos­sa toi­mii Ka­ha­rin nuo­ri­so- ja kult­tuu­ri­ta­lo.

Jo pit­kään Rau­mal­la asu­nut Vii­na­mä­ki ko­kee ole­van­sa edel­leen eu­ra­jo­ki­lai­nen.

– Muu­tin Rau­mal­le vuon­na 1985, mut­ta miel­län it­se­ni en­nen kaik­kea eu­ra­jo­ki­lai­sek­si.

1980-luvulla ei hiuksia värjätty siinä määrin kuin nykyään.

1980-luvulla ei hiuksia värjätty siinä määrin kuin nykyään.

Tuija Saarinen

Asi­ak­kai­den käyt­täy­ty­mi­ses­sä on ol­lut ha­vait­ta­vis­sa muu­tok­sia vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na.

– Kär­jis­tet­ty­nä sa­not­tu­na 40 vuot­ta sit­ten se per­ma­nent­ti otet­tiin jou­luk­si ja ju­han­nuk­sek­si, ei­kä sii­nä vä­lis­sä teh­ty mi­tään. Nyt ih­mi­set pi­tä­vät hiuk­sis­taan huol­ta ym­pä­ri vuo­den.

– Muo­tia seu­rat­tiin myös tie­tyl­lä ta­val­la or­jal­li­ses­ti: En­sin kai­kil­la piti ol­la pu­li­son­git ja sit­ten yh­täk­kiä ne oli­vat hy­vin epä­muo­dik­kaat. Tänä päi­vä­nä tär­ke­ä­nä pi­de­tään sitä, mikä is­tuu per­soo­naan. Voit ol­la yh­tä muo­di­kas pu­li­son­geil­la tai il­man.

1980-lu­vul­la ei hiuk­sia vär­jät­ty sii­nä mää­rin kuin ny­ky­ään. Per­ma­nen­tit oli­vat suo­si­os­sa, ja ai­neet oli­vat voi­mak­kai­ta. Kam­paa­jat ei­vät kui­ten­kaan käyt­tä­neet ylei­ses­ti työs­sään hans­ko­ja, mikä taas tänä päi­vä­nä on lä­hes sään­tö.

– Ai­neet ovat tul­leet tur­val­li­sem­mik­si käyt­tä­jil­leen, ei­vät­kä tuok­sut­kaan ole yh­tä vah­vo­ja kuin ai­kai­sem­min. En­nen van­haan koko per­he hais­toi, jos äi­ti oli käy­nyt per­ma­nen­til­la.

Samat muoti-ilmiöt toistuvat tietyin väliajoin, toteaa Raila Viinamäki. Tänä päivänä tärkeänä pidetään kuitenkin sitä, mikä istuu persoonaan.

Samat muoti-ilmiöt toistuvat tietyin väliajoin, toteaa Raila Viinamäki. Tänä päivänä tärkeänä pidetään kuitenkin sitä, mikä istuu persoonaan.

Tuija Saarinen

Sa­mat muo­ti-il­mi­öt tois­tu­vat tie­tyin vä­li­a­join.

– Tus­kin mi­tään en­nen­nä­ke­mä­tön­tä enää kek­si­tään. Sa­mat van­hat kier­tä­vät vä­hän eri va­ri­aa­ti­oin. It­sel­le­ni tu­lee pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen jos­sa­kin vai­hees­sa suo­si­os­sa ol­lut tyy­li, et­tä mie­hil­le ja po­jil­le jä­tet­tiin hiuk­siin taak­se ohut hän­tä, joka saat­toi ol­la pit­kä­kin.

Mal­li­kir­jat ovat väis­ty­neet ne­tin tar­jon­nan myö­tä. Moni näyt­tää ku­vaa kän­ny­käs­tään, ja sit­ten kes­kus­tel­laan, saa­daan­ko asi­ak­kaan hiuk­sis­ta toi­vot­tua lop­pu­tu­los­ta ai­kai­sek­si. Vii­na­mä­ki ko­ros­taa yh­tei­sym­mär­rys­tä asi­ak­kaan ja kam­paa­jan vä­lil­lä.

– Jos yh­tei­sym­mär­rys­tä ei ole, hom­mas­ta ei tule mi­tään, vaik­ka oli­si kuin­ka tai­ta­va kam­paa­ja. On us­kal­let­ta­va ky­syä niin kau­an, et­tä ym­mär­tää, mitä asi­a­kas ha­lu­aa.

Yk­si hyvä esi­merk­ki kom­mu­ni­kaa­ti­on tär­key­des­tä on sen­tin kä­si­te.

– Jos asi­a­kas sa­noo, et­tä ote­taan lat­vois­ta sent­ti, tar­kis­tan ai­na, mikä se asi­ak­kaan sent­ti on. Se ni­mit­täin vaih­te­lee hy­vin­kin sen­tin ja kym­me­nen sen­tin vä­lil­lä.

Raila Viinamäki on aina tiennyt, että hänestä tulee parturi-kampaaja. Viinamäki oli vain 19-vuotias perustaessaan oman yrityksen.

Raila Viinamäki on aina tiennyt, että hänestä tulee parturi-kampaaja. Viinamäki oli vain 19-vuotias perustaessaan oman yrityksen.

Tuija Saarinen

Kam­paa­jan on hyvä ol­la ai­dos­ti kiin­nos­tu­nut ih­mi­sis­tä. Myös luon­te­va sup­liik­ki on eduk­si, muu­ten työs­tä tu­lee ras­kas­ta.

– Tä­hän työ­hön liit­tyy niin pal­jon muu­ta­kin kuin hius­ten­lait­toa. Täs­sä ol­laan hy­vin­kin lä­hel­lä ih­mis­tä, kos­ke­tuk­sis­sa.

Vii­na­mä­ki on ol­lut koko uran­sa yk­si­ny­rit­tä­jä.

– Moni on ky­sy­nyt, mik­sen ota tä­hän ke­tään tois­ta. To­del­la iso osa työ­viih­ty­vyyt­tä­ni on se, et­tä olen kah­den kes­ken asi­ak­kaan kans­sa. Mo­nas­ti pu­hu­taan sy­väl­li­siä, ei­kä sii­tä tu­li­si mi­tään, jos toi­nen asi­a­kas oli­si vie­res­sä.

Työn ih­mis­lä­hei­syys on Vii­na­mä­el­le tär­ke­ää.

– Jos on teh­ty vaik­ka jo­kin pi­dem­pi­kes­toi­nen työ, asi­a­kas saat­taa läh­ties­sään to­de­ta, et­tä ”jaa-a, ei tar­vin­nut­kaan läh­teä psy­ki­at­ril­le!” En kui­ten­kaan iki­nä neu­vo, mut­ta aja­tuk­sia voin an­taa.

– Hiuk­set ovat se jut­tu, jon­ka ta­kia asi­a­kas tu­lee, mut­ta toi­voi­sin, et­tä hän sai­si jo­ta­kin muu­ta­kin sil­tä käyn­nil­tä.

Tui­ja Saa­ri­nen