Tui­ja Saa­ri­nen

– Ih­mi­sil­lä syn­tyy kel­loi­hin ai­van eri­tyi­nen tun­ne­si­de. Kel­loa ei pis­te­tä pois, jos se toi­mii, tie­tää sä­ky­lä­läi­sen Kel­lo­lii­ke Kan­ka­re Ky:n yrit­tä­jä ja kel­lo­sep­pä Kris­tii­na Hel­mi­nen.

Hel­mi­nen edus­taa per­hey­ri­tyk­ses­sä nel­jät­tä su­ku­pol­vea. En­si vuon­na yri­tys täyt­tää pe­rä­ti 100 vuot­ta.

Van­hoi­hin, kor­jat­ta­vak­si tuo­tui­hin kel­loi­hin liit­tyy mel­kein ai­na jo­kin ta­ri­na.

– Tas­ku­kel­lo on so­das­sa saat­ta­nut pe­las­taa omis­ta­jan­sa hen­gen, kun luo­ti on py­säh­ty­nyt sii­hen. Tai sei­nä­kel­lo on tuo­tu Kar­ja­las­ta pyö­rän ta­ra­kal­la. Täl­lais­ten kel­lo­jen ar­vo on ra­has­sa mit­taa­ma­ton, ja ne kul­ke­vat per­hees­sä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Niis­tä ha­lu­taan pi­tää hy­vää huol­ta.

Myös ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne on saa­nut ih­mi­set kor­jaut­ta­maan ja en­ti­söi­mään kel­lo­jaan. Kun hin­nat ovat nous­seet, ha­lu­taan en­nem­min huol­taa van­haa kuin os­taa uut­ta.

Van­hat kel­lot ovat Hel­mi­sen mu­kaan ikui­sia.

– Jos me­kaa­ni­ses­ta kel­los­ta pi­de­tään huol­ta, se py­syy ikui­ses­ti kun­nos­sa. Pa­ris­to­kel­lois­ta niin ei voi sa­noa, vaik­ka nii­hin­kin kyl­lä vaih­de­taan ko­neis­to­ja. Olen kor­jan­nut jopa 1700-lu­vul­ta pe­räi­sin ole­van tu­pa­kel­lon, jos­sa lä­hes kaik­ki ko­neis­ton osat oli­vat pui­sia.

Me­kaa­ni­sia kel­lo­ja ovat ve­det­tä­vät kel­lot ja au­to­maat­ti­kel­lot. Au­to­maat­ti­kel­los­sa kä­den lii­ke vi­rit­tää kel­lon jou­sen.

– Eten­kin ke­räi­li­jät os­ta­vat au­to­maat­ti­kel­lo­ja. Nii­den hin­nat ovat meil­lä edul­li­sim­mil­laan 250‒300 eu­ron hin­ta­luok­kaa. Pa­ris­to­kel­lot ovat kui­ten­kin myy­dyim­piä kel­lo­jam­me.

Kun kän­ny­kät noin 30 vuot­ta sit­ten tu­li­vat mark­ki­noil­le, ran­ne­kel­lo­jen myyn­ti ro­mah­ti. Nyt ne ovat teh­neet pa­luun.

– Kän­ny­köi­den muo­dik­kuus on eh­kä hii­pu­nut, ja moni ko­kee, et­tä kel­lo­na­jan kat­so­mi­nen kän­ny­käs­tä on han­ka­laa näy­tön lu­ki­tuk­sen ta­kia. Tie­tyis­sä ti­lan­teis­sa saat­taa myös ol­la, et­tä kän­ny­kän esiin ot­ta­mi­nen kat­so­taan epä­kun­ni­oit­ta­vak­si. Olen iloi­nen sii­tä, et­tä pe­rin­teis­tä ran­ne­kel­loa ar­vos­te­taan taas. Har­mi vaan, kun näi­tä ny­ky­a­jan pa­ris­to­kel­lo­ja ei saa­da pi­det­tyä hen­gis­sä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le.

"Rannekellot ovat tehneet paluun" kertoo Kelloliike Kankare Ky:n yrittäjä ja kelloseppä Kristiina Helminen.

Hel­mi­sel­le on ol­lut 5-vuo­ti­aas­ti as­ti sel­vää, et­tä hä­nes­tä tu­lee kel­lo­sep­pä.

– Kas­voin kel­lo­jen kes­kel­lä. Meil­lä oli koko lap­suu­te­ni ajan lii­ke ko­din yh­tey­des­sä, jo­ten olen elä­nyt vah­vas­ti sii­nä mu­ka­na.

Mil­lai­sia omi­nai­suuk­sia kel­lo­se­päl­tä vaa­di­taan?

– Kär­si­väl­li­syyt­tä, huo­lel­li­suut­ta ja hy­viä her­mo­ja sekä kä­den ja sil­män tark­kaa yh­teis­pe­liä. Osat ovat pie­niä ja työ­ka­lut teh­ty juu­ri näi­tä töi­tä var­ten.

Kel­lo­lii­ke Kan­ka­re Ky:n tuo­te­va­li­koi­miin kuu­lu­vat myös ko­rut ja eri­lai­set lah­ja­ta­va­rat. Ko­rut­ren­deis­sä nä­kyy tänä päi­vä­nä mi­ni­ma­lis­ti­suus, suo­si­taan si­ro­ja ko­ru­ja. Toi­saal­ta kor­va­ko­rut saa­vat ol­la näyt­tä­vi­ä­kin.

– Ylei­nen suun­taus on, et­tä ko­ru­jen tu­li­si ol­la sel­lai­sia, et­tä nii­tä voi käyt­tää sekä ar­jes­sa et­tä juh­las­sa. Nuor­ten tren­dit tu­le­vat pit­käl­ti Tik­To­kis­ta.

Jou­lun lah­ja­hit­tiä Hel­mi­nen ei osaa en­nus­taa.

– Ko­rut ei­vät ole enää jou­lu­na se yk­kös­jut­tu. Ei­kä jou­lu­myyn­nin osuus koko vuo­den myyn­nis­tä ole enää yh­tä mer­kit­tä­vä kuin ai­kai­sem­min. Sii­hen on syy­nä esi­mer­kik­si mar­ras­kuun Black Fri­day -viik­ko, joka syö jou­lu­myyn­tiä. Me em­me ole läh­te­neet mu­kaan sii­hen, sil­lä meil­tä ei tyy­pil­li­ses­ti hamst­ra­ta ta­va­raa sen ta­kia, et­tä se on alen­nuk­ses­sa.

"Ihmiset haluavat tänä päivänä pitää huolta vanhoista kelloista" toteaa Kelloliike Kankare Ky:n yrittäjä ja kelloseppä Kristiina Helminen. Kellosepän työ vaatii muun muassa tarkkuutta ja hyviä hermoja. Kuvat: Tuija Saarinen

Vaik­ka yri­tyk­sel­lä on verk­ko­kaup­pa, käy ki­vi­jal­ka­kau­pas­sa hy­vin asi­ak­kai­ta.

– Ih­mi­set ha­lu­a­vat pal­ve­lua. Se on verk­ko­kau­pois­ta huo­li­mat­ta ko­ros­tu­nut vii­me vuo­si­na. Verk­ko­kaup­pa toi­mii tie­tyn­lai­se­na näy­teik­ku­na­na, jos­sa ih­mi­set käy­vät tu­tus­tu­mas­sa tar­jon­taan ja tu­le­vat sit­ten kat­so­maan ha­lu­a­maan­sa tuo­tet­ta pai­kan pääl­le. Kaik­ki ei­vät vält­tä­mät­tä kui­ten­kaan hah­mo­ta sitä, et­tä meil­lä on liik­kees­sä mo­nin­ker­tai­ses­ti enem­män tuot­tei­ta kuin verk­ko­kau­pas­sa. Jos jo­ta­kin ei löy­dy ne­tis­tä, se ei tar­koi­ta sitä, et­tei­kö meil­lä oli­si sitä, muis­tut­taa Hel­mi­nen.