Pau­lii­na Vil­pak­ka

Mark­ki­noin­nin ja vies­tin­nän pa­ris­sa pit­kään työ­u­raa teh­nyt Sy­ril­la Val­to­ki­vi ta­pa­si ai­na maa­la­ta, kun elä­mäs­sä oli vai­ke­aa. Vuo­sia sit­ten, kun elä­mäs­sä tuli iso­jen krii­sien ai­ka, avi­oe­ro ja van­hem­pien kuo­le­ma, Val­to­ki­vi ha­keu­tui jäl­leen maa­laa­maan. Sa­moi­hin ai­koi­hin hä­net hou­ku­tel­tiin kan­sa­lai­so­pis­ton kurs­sil­le. Sil­lä ker­taa ku­va­tai­de vei lo­pul­li­ses­ti mu­ka­naan.

Jo seit­se­män vuo­den ajan Val­to­ki­vel­lä on ol­lut oma stu­dio Po­rin kes­kus­tas­sa van­has­sa, Pir­tu­lin­nak­si­kin kut­su­tus­sa ra­ken­nuk­ses­sa. Hän on kou­lu­tuk­sel­taan ku­va­tai­tei­li­ja (YAMK), fi­lo­so­fi­an mais­te­ri ja rat­kai­su­kes­kei­nen ku­va­tai­de­te­ra­pi­an oh­jaa­ja.

Noin vuo­si sit­ten elä­mäs­sä tuli het­ki, jol­loin tar­jou­tui ti­lai­suus ko­keil­la uut­ta suun­taa, ja Val­to­ki­vi ryh­tyi ko­ko­päi­väi­sek­si tai­tei­li­jak­si.

– Pää­tin, et­tä nyt kat­son tä­män kor­tin, kos­ka olen kui­ten­kin elä­mäs­sä pal­jon pa­nos­ta­nut ku­va­tai­de­o­pin­toi­hin ja näyt­te­lyi­hin. To­te­sin myös, et­tä ha­lu­an vie­lä enem­män myy­dä ja tuot­teis­taa tai­det­ta­ni, ja teh­dä sii­nä ohes­sa ku­va­tai­de­te­ra­pi­a­työ­tä. Ajat­te­lin, et­tä ko­ko­nai­suu­den pa­ke­toin­nin kan­nal­ta on pa­rem­pi, et­tä mi­nul­la on ihan toi­mi­ni­mi.

Valtokivellä on oma studio Porin keskustassa vanhassa, Pirtulinnaksikin kutsutussa rakennuksessa. Kuva: Pauliina Vilpakka

Val­to­ki­vi tie­tää, et­tä sa­na­pa­ri ”kau­pal­li­nen tai­tei­li­ja” kals­kah­taa yleen­sä tai­tei­li­joi­den kor­vaan huo­nol­ta, var­sin­kin Suo­mes­sa. Se he­rät­tää ky­sy­myk­sen, voi­vat­ko mark­ki­nat mää­rit­tää tai­teen ar­von. Mut­ta Val­to­ki­vi nä­kee asi­an toi­sel­la ta­val­la.

– Ei­hän se tai­tei­li­ja muu­ten an­sait­si­si mi­tään. Jos on pääs­syt apu­ra­ha­put­keen, sil­loin ei ole pak­ko saa­da myy­dyk­si. Mut­ta muu­ten nä­ki­sin, et­tä tai­tei­li­jal­la on kak­si vaih­to­eh­toa: ol­la kau­pal­li­nen tai­tei­li­ja ja myy­dä mää­rä­tie­toi­ses­ti tai­det­taan, tai teh­dä tai­det­ta muun työn, esi­mer­kik­si opet­ta­mi­sen ohes­sa, niin kuin moni te­kee.

Yrit­tä­jyy­den myö­tä Val­to­ki­vi on hy­väk­sy­nyt ole­van­sa kau­pal­li­nen tai­tei­li­ja. Yrit­tä­jyys on ai­na ol­lut hä­nen mie­les­tään kiin­nos­ta­va ja ar­vos­tet­ta­va asia. Tut­ta­va­pii­ris­tä löy­tyi jo en­tuu­des­taan yrit­tä­jiä, jo­ten hä­nel­lä oli näp­pi­tun­tu­maa sii­tä, mil­lais­ta se tu­li­si ole­maan. Vaik­ka­kin sys­te­maat­ti­nen ja suun­ni­tel­mal­li­nen it­sen­sä joh­ta­mi­nen vä­lil­lä haas­taa tai­tei­li­jan men­ta­li­teet­tia, jos­sa py­ri­tään pi­kem­min­kin ir­rot­tau­tu­maan tur­han or­ga­ni­soi­dus­ta elä­män ryt­mis­tä.

Valtokiven omin tyylilaji on abstrakti ekspressionismi. Hän ei halua kopioida näkemäänsä sellaisenaan, vaan pyrkii tavoittamaan jotain pintaa syvemmältä. Kuva: Pauliina Vilpakka

Kus­tan­nus­te­ho­kas verk­ko­kaup­pa on pää­a­si­al­li­nen alus­ta, jos­sa Val­to­ki­vi täl­lä het­kel­lä tai­det­taan myy. Näyt­te­lyi­tä hän pi­tää 5-7 ker­taa vuo­des­sa. Yrit­tä­jän työ­a­jas­ta noin puo­let ku­luu uu­sien te­os­ten työs­tä­mi­seen ja noin puo­let muu­hun, ku­ten verk­ko­kau­pan päi­vit­tä­mi­seen, töi­den kul­jet­ta­mi­seen sekä uu­den opis­ke­luun.

Komp­ro­mis­se­ja tai­teen suh­teen Val­to­ki­vi ei koe jou­tu­neen­sa te­ke­mään, vaik­ka pyr­kii mark­ki­noi­maan ja myy­mään töi­tään. Lu­kui­sat uran ai­ka­na pi­de­tyt näyt­te­lyt ovat opet­ta­neet, et­tä ai­na löy­tyy kui­ten­kin joku, joka tyk­kää. Val­to­ki­ven omin tyy­li­la­ji on abst­rak­ti eksp­res­si­o­nis­mi. Hän ei ha­lua ko­pi­oi­da nä­ke­mään­sä sel­lai­se­naan, vaan pyr­kii ta­voit­ta­maan jo­tain pin­taa sy­vem­mäl­tä, sekä vä­lit­tä­mään tun­net­ta ja omaa il­mai­sua.

Tau­lu­jen myy­mi­sen haas­te on Val­to­ki­ven mu­kaan sii­nä, et­tä kaik­ki ei­vät tyk­kää kai­kes­ta. On vä­hän on­nes­ta kiin­ni, löy­tä­vät­kö oi­kea teos ja os­ta­ja toi­sen­sa.

– Myyn­ti on pit­käl­ti sen va­ras­sa, et­tä joku nä­kee työn näyt­te­lys­sä tai so­mes­sa ja ihas­tuu sii­hen niin, et­tä se on pak­ko saa­da. Tai jos se so­pii esi­mer­kik­si hy­vin si­sus­tuk­seen ja muu­ten vaan niin sa­no­tus­ti klik­kaa, eli asi­a­kas nä­kee it­sen­sä työs­sä ta­val­la tai toi­sel­la ja se he­rät­tää hä­nes­sä tun­tei­ta.

Joka ker­ta, kun tau­lu me­nee kau­pak­si, se tuo tai­tei­li­jal­le tun­teen, et­tä elä­mäl­lä on mer­ki­tys­tä.

– On voi­nut an­taa toi­sel­le elä­myk­sen ja teh­dä te­ok­sen, jos­ta hen­ki­lö voi iloi­ta joka päi­vä ko­din tai työ­pai­kan sei­näl­lä, Val­to­ki­vi ku­vai­lee.