Ari An­te­roi­nen

Osaa­ko työn­te­ki­jä vaa­tia, et­tä töis­sä asi­at ja nup­pi ovat kun­nos­sa?

Työ­ter­veysp­sy­ko­lo­gi Em­mi Ig­na­tiuk­sen mu­kaan tie­toi­suus työ­hy­vin­voin­tia ede­saut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä on li­sään­ty­nyt.

– Olen kui­ten­kin miet­ti­nyt, on­ko tah­din ki­ris­ty­mi­nen, työ­e­lä­män raa­is­tu­mi­nen sekä haas­ta­va ta­lous­ti­lan­ne muu­tos­neu­vot­te­lui­neen hei­jas­tu­nut työ­yh­tei­sö­jen työ­hy­vin­voin­tiin. Vä­lil­lä tun­tuu et­tei li­sään­ty­nyt te­o­ri­a­tie­to näy mis­sään, vaan fir­mois­sa voi­daan yh­teis­kun­nal­li­sis­ta jopa huo­nom­min kuin en­nen.

On­ko fir­man kool­la mer­ki­tys­tä?

– Hen­ki­lös­tön tun­te­mus on yleen­sä pie­nis­sä työ­pai­kois­sa pa­rem­pi. Työn­te­ki­jän vah­vuu­det tun­ne­taan ja nii­tä pys­ty­tään hyö­dyn­tä­mään. Isois­sa fir­mois­sa meno on kas­vot­to­mam­paa ja vain pro­ses­se­ja pys­ty­tään ke­hit­tä­mään, Ig­na­tius to­te­aa.

– Kon­ser­neis­sa jon­kin ty­tä­ry­ri­tyk­sen joh­ta­ja on hel­pos­ti kah­den tu­len vä­lis­sä. Alai­sil­ta nou­see tar­pei­ta mut­ta tu­los­pai­ne tu­lee ylem­pää. Tai­ta­va joh­ta­ja ky­ke­nee joh­ta­maan myös tun­ne­kult­tuu­ria ja aut­taa ki­teyt­tä­mään hen­ki­lös­töl­le työn te­ke­mi­sen mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä, kir­kas­taa ydin­teh­tä­vää, mah­dol­lis­taa avoin­ta kes­kus­te­lua ja ide­oi­den pal­lot­te­lua roh­kais­ten di­a­lo­gi­suu­teen ja rau­hoit­taa tur­hia huo­lia.

En­tä yk­si­ny­rit­tä­jät?

– Heil­lä yri­tyk­sen ta­lous­ti­lan­ne hei­jas­tuu suo­raan omaan kuk­ka­roon, jo­ten jak­sa­mi­seen pa­nos­ta­mi­nen voi ol­la haas­ta­vaa. Var­mas­ti he miet­ti­vät jak­sa­mis­taan sii­nä kuin muut­kin, vas­taa Ig­na­tius.

Mi­ten it­se voi vai­kut­taa työs­sä jak­sa­mi­seen?

– Työ­pai­kan toi­min­ta­kult­tuu­ris­ta riip­pu­en yk­sit­täi­nen työn­te­ki­jä voi vai­kut­taa ai­na­kin tuo­mal­la esil­le omia ke­hi­ty­seh­do­tuk­sia. Voi myös poh­tia omaa ta­paan­sa liit­tyä tii­miin tai työ­po­ruk­kaan, mi­ten koh­taa mui­ta, Ig­na­tius neu­voo

– Oli­si hyvä, jos sitä voi­si töis­sä ol­la ko­ko­nai­nen per­soo­na. Vaik­ka työ­pai­kan toi­min­nal­la on yh­tei­nen suun­ta ja pää­mää­rä, oli­si ai­na­kin muu­ta­ma sel­lai­nen työ­ka­ve­ri, jot­ka tun­tee vä­hän pa­rem­min ja joi­den kans­sa voi heit­tää huu­mo­ria, tai eh­kä ja­kaa ja saa­da tu­kea myös jon­kin pie­nen epä­on­nis­tu­mi­sen jäl­keen, Ig­na­tius jat­kaa.

Epä­muo­dol­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen su­ju­vuus yleen­sä hel­pot­taa työs­sä teh­tä­vää yh­teis­työ­tä.

– Toi­saal­ta ra­jo­jen ve­tä­mi­nen on vä­lil­lä pai­kal­laan. Jos vaik­ka muu­tos­neu­vot­te­lui­den jäl­keen te­hos­ta­mi­sen ni­mis­sä oma työn­ku­va laa­je­nee, voi to­de­ta jä­mä­käs­ti, et­tei pys­ty ot­ta­maan li­sä­teh­tä­viä vas­tuul­leen el­lei jos­tain muus­ta tin­gi­tä.

– Ih­mi­nen on oman työ­ai­kan­sa ja -si­säl­tön­sä pa­ras asi­an­tun­ti­ja. Vai­ke­al­la het­kel­lä voi­si eh­kä muis­tut­taa it­sel­leen, mik­si ai­koi­naan haki juu­ri tätä työ­paik­kaa. Yk­si­ny­rit­tä­jää voi tu­kea ver­kos­toi­tu­mi­nen, ajoit­tai­nen lin­tu­pers­pek­tii­vin ot­ta­mi­nen omaan työ­hön tai si­tou­tu­mi­nen ai­ka­tau­lut­ta­maan myös va­paa-ai­kaa, Ig­na­tius opas­taa

Apua on syy­tä ha­kea, jos tun­nis­taa it­ses­sään sel­ke­ää pa­hoin­voin­tia, ohi­me­ne­mä­tön­tä är­ty­mys­tä tai im­puls­si­kont­rol­lin pet­tä­mis­tä, ei suo­riu­du en­ti­seen ta­paan tai it­sen­sä mo­ti­voi­mi­nen on to­del­la vai­ke­aa.

– Il­mei­siä merk­ke­jä ku­ten uni­vai­keuk­sia tai sai­raus­pois­sa­o­lo­jen li­sään­ty­mis­tä on tie­tys­ti help­po seu­ra­ta. Eh­kä työn te­ke­mi­sen tah­ti voi muut­tua tai voi tul­la hä­täi­syyt­tä tai nor­maa­lia enem­män vir­hei­tä, to­te­aa Ig­na­tius.

– Jos lä­hie­si­hen­ki­löön on hy­vät suh­teet, hän on en­sim­mäi­nen taho lä­hes­tyä avun­tar­pees­sa. Hä­nel­lä voi ol­la val­taa vai­kut­taa asi­aan, Ig­na­tius opas­taa.

Se et­tä työ­pai­kal­la voi tuo­da esil­le haa­voit­tu­vai­suut­ta, ker­too yleen­sä ter­vees­tä tun­ne­kult­tuu­ris­ta.

– Jos ku­kaan ei puhu, epä­koh­tiin on vai­ke­aa tart­tua ei­kä mi­kään ke­hi­ty.