Kakko korjasi kömmähdyksensä voittomaalilla – verkko on heilunut viidesti Rangersin kahdeksassa viime pelissä
Pasi Rein / STT
Kaapo Kakko korjasi torstaina erheensä upealla tavalla jääkiekon NHL:n paikallisottelussa New Yorkissa. Islanders pääsi Kakon virheestä 2–1-johtoon ottelun toisessa erässä, mutta Kakko teki kolmannessa erässä Rangersin voittomaalin 5–2-lukemiin päättyneessä ottelussa.
Toisen erän kömmähdys sapetti Kakkoa. Hän hukkasi hyökkäyssiniviivalla kikkaillessaan kiekon nolosti vastustajalle. Mathew Barzal pääsi tilanteesta läpiajoon ja maalintekoon.
– Vastustajan toinen maali tuli virheestäni, mutta noita sattuu kaikille. Ei siihen voi muuten suhtautua, Kakko totesi NHL:n nettisivuilla.
– Käsittelin epäonnistumisen mielestäni oikein, mutta tietenkin sen jälkeen oli hienoa tehdä voittomaali.
Kakon osuma oli upea. K'Andre Miller kaivoi kiekon kulmasta Islandersin maalille, ja Kakko napautti kiekon tarkasti Ilja Sorokinin maalin oikeaan ylänurkkaan.
Maali oli Kakon viides Rangersin kahdeksassa viime ottelussa. Hänellä kauden peleistä yhdeksän maalia, mikä uupuu vain osuman hänen yhden kauden maaliennätyksestään.
Carolina taisteli 4–3-jatkoaikavoiton Pittsburghin vieraana, vaikka joukkue rimpuilee edelleen ilman ykköstähteään Sebastian Ahoa. Hurricanesilla on pisteitä 13 perättäisestä ottelusta, mikä sivuaa seuraennätystä.
Antti Raanta ennätti 24 kertaa Hurricanesin maalin tukkeeksi. Jesperi Kotkaniemi syötti Jalen Chatfieldin 2–1-johtomaalin ensimmäisen erän lopulla.
Vancouverin ruotsalainen keskushyökkääjä Elias Pettersson palasi sairauslomaltaan kaukaloihin vihaisesti. Hän teki kaksi maalia ja syötti kolme, kun Canucks otti voittolaukauksin 6–5-voiton Seattlesta.
Myös ruotsalainen tähtipuolustaja Erik Karlsson oli jykevässä vireessä. Hän johti San Josen 5–2-voittoon Minnesotasta ja saalisti neljä tehopistettä maalista ja kolmesta syötöstä. Hän johtaa puolustajien tehopörssiä 42 pisteellään.
Boston venytti kotiotteluiden pisteputkensa 20 ottelun mittaan, kun se kukisti Winnipegin 3–2.