Tiia Jo­ki­sa­lo

Kiek­ko­y­lei­sö on il­mei­sen vil­li­nä Äs­sien ko­me­as­ti käyn­nis­ty­nees­tä syk­sys­tä ja me­di­as­sa­kin suit­su­te­taan pa­ta­pai­to­jen su­la­vaa start­tia. Huo­mi­on on va­ras­ta­nut eri­to­ten jouk­ku­een ke­säl­lä kiin­ni­tet­ty maa­li­vah­ti Jan Bed­nar, jota on use­am­mas­sa­kin ju­tus­sa ti­tu­lee­rat­tu lii­gan par­haak­si maa­li­vah­dik­si.

23-vuo­ti­aal­la Bed­na­ril­la oli isot raa­mit täy­tet­tä­vä­nä Nik­las Ru­bi­nin jäl­jil­tä ja ai­na­kin täs­sä koh­taa mies on so­lah­ta­nut nii­hin mal­lik­kaas­ti. To­sin tois­ten ta­paa me­nes­tyä hän ei tah­do jäl­ji­tel­lä, vaan kes­kit­tyy omaan te­ke­mi­seen­sä.

– Ko­pio ei ole kos­kaan yh­tä hyvä kuin al­ku­pe­räi­nen, se neu­vo on jää­nyt mie­lee­ni. Voin seu­ra­ta par­hai­den ta­po­ja pe­la­ta, tut­kia tar­kas­ti omaa pe­li­tyy­li­ä­ni ja ke­hit­tyä sil­lä ta­voin.

Bed­nar ker­too­kin kat­so­van­sa pal­jon pe­le­jään niin maa­li­vah­ti­val­men­ta­jan­sa Jaak­ko Ro­sen­dah­lin kans­sa kuin it­sek­seen­kin.

– Jan et­sii ai­na ta­po­ja suo­riu­tua pa­rem­min. Ja se ei ole ny­ky­ään mi­kään sa­not­tu jut­tu. Kym­me­nes­sä maa­li­vah­dis­ta on muu­ta­ma, joka ky­ke­nee ref­lek­toi­maan pe­li­ään ja vie­lä teh­dä se osoit­ta­mat­ta sor­mel­la mui­ta, Ro­sen­dahl ke­hai­see.

Niin Bed­nar kuin Ro­sen­dahl­kin suh­tau­tu­vat al­ku­syk­syn me­nes­tyk­seen tyy­nes­ti ja höt­kyi­le­mät­tä.

– Vaik­ka ny­ton­kin men­nyt hy­vin, olem­me yhä kau­den alus­sa. It­sel­le on tär­ke­ä­tä nyt kes­kit­tyä kas­vat­ta­maan sitä hy­vää, mitä olem­me luo­neet tä­hän men­nes­sä, Bed­nar muis­tut­taa ja jat­kaa:

– Jouk­kue on pe­lan­nut to­del­la hy­vin, mikä tie­ten­kin hel­pot­taa mi­nun työ­tä­ni. En suo­ra­nai­ses­ti jän­nit­tä­nyt Eu­roop­paan pa­luu­ta, mut­ta mi­nul­la oli ja on kova kun­ni­oi­tus lii­gaa ja sen ta­soa koh­taan, jo­ten tie­ten­kin ha­lu­an teh­dä työ­ni mah­dol­li­sim­man hy­vin ja an­taa näin jouk­ku­eel­le omal­ta osal­ta­ni mah­dol­li­suu­den me­nes­tyä.

Nuo­ri mies pu­huu it­ses­tään vaa­ti­mat­to­mas­ti ja muis­taa mai­ni­ta jouk­ku­een ja koko or­ga­ni­saa­ti­on mer­ki­tyk­sen mo­nes­sa­kin koh­taa. Tšek­ki­läi­nen on Äs­sis­sä vuo­den so­pi­muk­sel­la, mut­ta ai­na­kin al­ku­kau­den ot­teet ovat saa­neet mo­net toi­vo­maan, et­tä ura Iso­mä­es­sä jat­kui­si pi­dem­pään­kin. Tu­le­va jää näh­tä­väk­si, mut­ta suu­ret lin­jat ovat Bed­na­ril­la sa­mat kuin ai­em­min­kin – Poh­jois-Ame­rik­ka ja NHL.

– Mil­loin se ta­pah­tuu, jos se ta­pah­tuu, en tie­dä, mut­ta sii­hen täh­tään. Sil­ti ai­nut mi­hin nyt kes­ki­tyn, on tämä het­ki ja pe­li­ni ke­hit­tä­mi­nen Äs­sien val­men­nus­tii­min kera.

Jan Bednarin ja Jaakko Rosendahlin yhteistyö ja kemia toimivat ilmeisen hyvin. Molemmat kokevat voivansa olla mitä ovat. Menestyksekkääseen syksyyn molemmat suhtautuvat viileän rauhallisesti, hetki kerrallaan. Kuva: Tiia Jokisalo

Jan Bednarin ja Jaakko Rosendahlin yhteistyö ja kemia toimivat ilmeisen hyvin. Molemmat kokevat voivansa olla mitä ovat. Menestyksekkääseen syksyyn molemmat suhtautuvat viileän rauhallisesti, hetki kerrallaan. Kuva: Tiia Jokisalo

Ro­sen­dah­lil­la on syy­tä ol­la tyy­ty­väi­nen. Vuo­des­ta 2012 Äs­sien maa­li­vah­ti­val­men­ta­ja­na toi­mi­nut po­ri­lai­nen on tun­tu­nut löy­tä­neen oman jut­tun­sa. Työs­ken­te­ly maa­li­vah­tien kans­sa on tuot­ta­nut he­del­mää jo use­am­mal­la kau­del­la, yh­teis­työ­tä on teh­ty esi­mer­kik­si Ant­ti Raan­nan ja Ru­bi­nin kans­sa. It­se asi­as­sa täl­lä vii­kol­la pe­la­taan Ro­sen­dah­lin 800. run­ko­sar­jan peli. Joku mie­hen te­ke­mi­ses­sä siis toi­mii.

– Py­rin lä­hes­ty­mään jät­kiä sil­lä ta­voin epä­suo­ma­lai­seen ta­paan, et­ten tuo esiin en­sin sitä ne­ga­tii­vis­ta, vaan py­rin vah­vis­ta­maan vah­vuuk­sia ja luo­maan sitä kaut­ta it­se­luot­ta­mus­ta. Jos nos­tan esiin vaik­ka­pa vii­si heik­kout­ta ja lai­tam­me fo­kuk­sen nii­hin, al­ka­vat vah­vuu­det tip­pua. Sii­tä syn­tyy pe­laa­jia, jot­ka ovat suht hy­viä kai­kes­sa, mut­ta ei­vät riit­tä­vän hy­viä mis­sään.

Yk­si li­sä­syy ol­la tyy­ty­väi­nen on me­nes­tyk­sen syn­ty­mi­nen omil­la eh­doil­la. Hän ei ole tin­ki­nyt ar­vois­taan, eli elää ja ol­la tu­tuis­sa ko­toi­sis­sa ym­py­röis­sä lä­heis­ten kera. Ruo­ho ole sen vih­re­äm­pää muu­al­la­kaan, päin­vas­toin, ko­to­na se vi­her­tää par­hai­ten.

– Voi­han se aluk­si ol­la ki­vaa ol­la toi­saal­la ja ko­kea uut­ta, mut­ta lop­pu­en lo­puk­si ne ovat vain paik­ko­ja il­man nii­tä ih­mi­siä, jot­ka ko­to­na oli­si­vat läs­nä. On­ko työ sit­ten niin tär­keä asia, et­tä pi­tää läh­teä kau­as ja lä­hei­set jää taak­se, hän ap­ri­koi.

Ja ei ai­na tar­vit­se läh­teä kau­as. Bed­nar on ker­to­nut Po­riin ja Äs­siin saa­pu­mi­sen yh­dek­si isoim­mak­si syyk­si juu­ri Ro­sen­dah­lin. Kak­si­kon yh­teis­työ al­koi jo en­si­met­reil­tä ken­ties hie­man eri ta­voin kuin yleen­sä ja niin me­nes­tys­ta­ri­nat usein al­ka­vat­kin. Neu­vot­te­luis­sa Ro­sen­dahl lä­hes­tyi tšek­ki­mo­la­ria edi­toi­mal­laan pe­lik­li­pil­lä, jo­hon hän oli li­sän­nyt ide­oi­taan sii­tä, mikä nuo­ru­kai­sen pe­lis­sä toi­mii, mikä ei.

– Usein lä­hes­ty­mis­ta­pa saat­taa ol­la se, et­tä ke­hu­taan um­met ja lam­met ja ko­sis­kel­laan pe­laa­maan. Mi­nul­la on oma nä­ke­mys sii­tä, mitä lii­gas­sa tar­vi­taan me­nes­ty­mi­seen ja jos nii­tä asi­oi­ta saa­daan nä­ky­mään maa­li­vah­din pe­lis­sä, on hä­nel­lä mah­dol­li­suus me­nes­tyä. Vä­hän sii­nä men­nään ris­kil­lä, et­tä mi­ten pe­laa­ja suh­tau­tuu sii­hen, kun tun­te­mat­to­mal­ta ih­mi­sel­tä tu­lee pa­lau­tet­ta, mut­ta näen, et­tä sa­mal­la se pal­jas­taa sen, mi­ten yh­teis­työ su­jui­si jat­kos­sa.

Täs­sä ta­pauk­ses­sa ris­ki kan­nat­ti ja mies­ten vä­lil­le syn­tyi luot­ta­muk­sel­li­nen suh­de, jos­sa on ti­laa re­hel­li­syy­del­le ja va­pau­del­le ol­la oma it­sen­sä. Se nä­kyy myös jääl­lä.

"Se, että halli hurraa omaa nimeä on jotakin, mitä en ota itsestäänselvyytenä", sanoo Jan Bednar. Kuva: Tomi Vastamäki

"Se, että halli hurraa omaa nimeä on jotakin, mitä en ota itsestäänselvyytenä", sanoo Jan Bednar. Kuva: Tomi Vastamäki

Bed­nar hul­laan­tui fa­nei­hin

Eri­to­ten po­ri­lai­set fa­nit ovat vie­neet Bed­na­rin sy­dä­men – ja toi­sin­päin.

– Esi­mer­kik­si Tam­pe­reel­la pe­la­tes­sam­me tääl­tä tuli kuu­si­tois­ta bus­sil­lis­ta fa­ne­ja. On­han se nyt ai­van upe­aa, en ole kos­kaan ai­em­min ko­ke­nut vas­taa­vaa. Ar­vos­tan fa­nien tu­kea, se an­taa mo­ti­vaa­ti­o­ta pa­ran­taa omaa suo­ri­tus­ta ja syt­tyy halu an­taa kat­so­jil­le li­sää syi­tä kan­nus­taa.

Bed­nar nos­taa esiin myös ni­men hur­raa­mi­sen, joka ei ole hä­nen mu­kaan­sa ta­pa­na esi­mer­kik­si Poh­jois-Ame­ri­kas­sa.

– Se, et­tä hal­li hur­raa omaa ni­meä on jo­ta­kin, mitä en ota it­ses­tään­sel­vyy­te­nä.

Ja tuos­ta syn­tyi­kin halu jo­ten­kin juh­lis­taa voit­toa yh­des­sä fa­nien kans­sa. Niin­pä Bed­nar usein heit­täy­tyy fa­ni­kat­so­mon edus­tal­la il­ma­len­non kaut­ta jääl­le pe­lin jäl­keen.

– Se on spon­taa­ni jut­tu, mitä en sen kum­mem­min ajat­te­le tai suun­nit­te­le, vaan teen sen kii­tok­se­na tu­es­ta, mitä fa­neil­ta saam­me.