Tulokseton ylivoima, maalivahtipelin pettäminen, jäähyherkkyys ja tehottomuus veivät Lukon kesälomalle
Pauli Uusi-Kilponen
Rauman Lukon kuudes pudotuspeli HIFK:a vastaan kuvastaa hyvin sitä kokonaisuutta, joka katkaisi Lukon tien kohti mitalipelejä.
Lukko oli kuudennessa pelissä Helsingissä 2–0-johdossa runsaat kolme minuuttia ennen loppua. Kaikki näytti hyvältä. Sitten puolustaja Shaun Heshka nosti yhdellä kädellä huolimattomasti mailaansa olkansa yli ja maila osuu vastustajan kasvoihin.
HIFK kavensi ylivoimalla ja Lukko suli täysin.
Ex-Lukko Eetu Koivistoinen iski vielä tasoihin, ja jatkoajalla raumalaiset olivat täysin jyrän alla.
Lopulta Otto Paajanen sohii kiekon maalivahti Artem Zagidulinin patjoista kiekon sisään.
Lukko hallitsi ottelun kahta ensimmäistä erää täysin. Johtoa olisi voinut kasvattaa jopa useammalla osumalla, Tuttu tehottomuus kuitenkin vaivasi, ja ylivoimilla näytti siltä, että vastuuta siirrettiin kiekon mukana vieruskaverille.
Yhden osuman Lukko sentään teki vastustajan vitosen aikana, kun Josh Kestner päätti kehnossa ylivoimassa yrittää itse. Kova laukaus sujahti etunurkasta sisään.
Lukon heikko ylivoima ja tehottomuus eivät johdu niinkään siitä, etteikö joukkueella olisi käsiä ja laukaisuvoimaa. Molempia löytyy. Enemmän kyse on itseluottamuksen puutteesta.
Se tulee esiin juuri ylivoimissa. Kiekkoa siirretään hitaasti, ratkaisevat syötöt eivät osu lapaan ja laukaukset suoraan syötöstä jäävät puuttumaan.
Yrityksen puutteesta Lukkoa ei voi syyttää, mutta yritys on ollut pitkään väkinäistä ja viimeisissä peleissä lataus meni jo yli. Siitä kertoo jäähyherkkyys ja ylipelaaminen.
Maalivahti Artem Zagidulinin esitykset kuvastavat koko joukkueen tekemisiä. Huipputorjuntoja, mutta vastaavasti hän potki IFK -sarjassa kolme omiin ja kiekot pomppivat välillä liian helposti maalin eteen.
Päävalmentaja Marko Virtasta syytettiin aikoinaan JyPissä siitä, että hän peluuttaa kärkimiehensä puhki. Väkisinkin pistää pohtimaan, että toistuiko sama Lukossa.
Etenkin Zagidulinin peluutus aiheutti keskustelua. Vain seitsemästä runkosarjan pelistä huilia ja joka plyoff-pelissä avauksessa.
Kenttämiehistä Thomas Cregoire pelasi valtavat minuutit jokaisessa ottelussa varsinkin pudotuspeleissä. Väsymystään hän ei näyttänyt, mutta runkosarjassa nähty hyökkäyspään loistokkuus jäi puuttumaan.
Sanotaan, että maalivahti on puolet joukkueesta ja hyvä maalivahti vielä enemmän. Zgidulinin kohdalla tämä piti paikkansa runkosarjassa, mutta ei enää pudotuspeleissä. Hän oli vain yksi lenkki kokonaisuudessa.
Lukon tie jatkopeleihin kaatui ehkä eniten siihen, ettei se joukkueena ja yksilöinä kyennyt saamaan sellaista henkistä tasapainoa ja itseluottamusta omaan tekemiseen kuin olisi pitänyt. Itseluottamuksen tuoma rentous, tunteiden hallinta tiukoissa väännöistä ja kriittisillä hetkillä loistivat poissaoloillaan.
Virtanen arvosteli myös tuomarityöskentelyä, eikä ihan aiheetta. Monissa kamppailuissa tilanne oli 50-50 vihellyksen puolesta ja vastaan. Oliko joku vihellys playoff-henkeen sopiva vain ei, siitä sopii kinastella seuraavat viikot.
Se ei kuitenkaan johda kuin pahaan mieleen. Lukolla oli kaikki ainekset hypätä pitkälle, mutta ponnistus ei vain osunut ratkaisupaikoissa lankulle.
Uusi yritys ja uudet kisat ovat edessä. Marko Virtanen päävalmentaa Lukkoa myös ensi kaudella. Hänellä on nyt koko kevät ja kesä aikaa laittaa asioita kuntoon. Taloudellisen vakautensa turvin Lukko pystyy rakentamaan myös ensi kaudella joukkueen, jolta löytyy edellytyksiä mennä päätyyn asti.

