Mikko Elo: Leipäjonot eivät kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan
Suomessa oli sodan jälkeen paljon köyhyyttä ja maamme eli suurelta osin maataloudesta. Se tuotti kuitenkin tarpeeksi ruokaa, eikä kenenkään tarvinnut kärsiä suoranaista nälkää. Joillakin oli tietysti enemmän, mutta kaikilla riittävästi.
Tilanne muuttui 1990-luvulla suuren laman jälkeen. Suomeen alkoi muodostua leipäjonoja, joissa tarvitseville annettiin ruokaa. Niitä muodostui eri puolille maata erityisesti kaupunkeihin.
Yhteiskunnalliset erot säilyivät ja jopa lisääntyivät. Viime vuosina leipäjonot näyttävät tulleen jäädäkseen.
Ruokaa jaetaan useimmiten ulkona. Jokainen ymmärtää, ettei seisominen jonoissa talven pakkasissa, syksyn sateessa tai kesän helteessä ole mitään herkkua. Kukaan ei tee sitä mielikseen.
Mikään hallitus ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi, vaikka esimerkiksi Euroopan neuvoston sosiaalikomitea on toistuvasti huomauttanut Suomea liian alhaisesta perusturvan tasosta. Päinvastoin leikkauksia on tehty juuri sosiaaliturvaan. Köyhyysriskissä olevien määrä on jo nyt yli 900 000 henkilöä.
Aivan viime aikoina tilanne on sikäli pahentunut, että leipäjonot kasvavat, mutta jaettavaa ruokaa on yhä vähemmän.
Keinot tilanteen muuttamiseksi ovat vähissä. Media on ainoa, joka saa päättäjätkin ajattelemaan uudelleen.
Mikko Elo
Valtiopäiväneuvos, Pori

