AFP / STT

Tur­kis­sa San­liur­fan kau­pun­gis­sa val­ta­vas­ta maan­jä­ris­tyk­ses­tä sel­vin­neil­lä on edes­sään uu­si uh­ka: näl­kä.

Kun aa­mu­au­rin­ko va­lai­see tai­vaan, San­liur­fan sä­röi­le­vät ka­dut ovat tyh­ji­nä. Läm­pö­ti­la on hie­man nol­lan ylä­puo­lel­la, mut­ta il­ma tun­tuu huo­mat­ta­vas­ti kyl­mem­mäl­tä.

Ku­ten kai­kil­la naa­pu­ri­a­lu­eil­la, San­liur­fas­sa asuk­kaat ovat kes­kit­ty­neet nyt sel­viy­ty­mään maa­nan­tain maan­jä­ris­tyk­sen ja sen jäl­ki­jä­ris­tyk­sen tu­hois­ta. Kym­me­net per­heet löy­si­vät suo­jaa pai­kal­li­ses­ta ho­tel­lis­ta.

Var­hain tiis­tai­na suu­rin osa van­hem­mis­ta ei ol­lut nuk­ku­nut sil­mäys­tä­kään. Kol­men lap­sen isä Imam Cag­lar ker­too uu­tis­toi­mis­to AFP:lle saa­neen­sa ho­tel­lil­ta keit­toa il­lal­la, mut­ta nyt näl­kä vai­vaa. Lei­po­mot ovat kui­ten­kin kiin­ni, ei­kä tie­dos­sa ole, mis­tä löy­tyi­si lei­pää.

Ko­toa ruo­kaa ei voi läh­teä ha­ke­maan, sil­lä ra­ken­nus saat­taa sor­tua.

– Ko­ti­ra­ken­nuk­sem­me ei ole lain­kaan tur­val­li­nen, Cag­lar sa­noo.

Tur­kin hal­lin­to on yrit­tä­nyt jär­jes­tää ma­ja­paik­ko­ja niil­le, joi­den ko­dit ovat joko sor­tu­neet tai lii­an vaa­ral­li­sia asut­ta­vik­si. Sa­dat­tu­han­net ih­mi­set viet­ti­vät yön esi­mer­kik­si kou­luis­sa, mos­kei­jois­sa tai muis­sa jul­ki­sis­sa ti­lois­sa. Mo­net ho­tel­lit ava­si­vat oven­sa ih­mi­sil­le il­mai­sek­si.

Ruo­an ja avun tar­jo­a­mi­nen on ol­lut vai­ke­aa. Tal­vi­myrs­kyn ja maan­jä­ris­tyk­sen tu­ho­jen vuok­si osa tu­ho­a­lu­ei­den teis­tä on kul­ku­kel­vot­to­mia, ja mo­net pai­kal­li­set len­to­ken­tät ovat kiin­ni, kun kii­to­ra­dat tar­vit­se­vat kor­jaus­ta.

Kuu­den lap­sen isä Meh­met Cil­de toi­voo, et­tä pai­kal­lis­hal­lin­to tar­jo­ai­si lo­pul­ta ruo­kaa. Mi­tään tie­toa hä­nel­lä ei avus­ta kui­ten­kaan ole.

Fi­liz Cif­cin ti­lan­ne on vie­lä vai­ke­am­pi. Hä­nel­tä maa­nan­tai-il­lan keit­to­ja­ke­lu jäi vä­liin, sil­lä hän ja hä­nen kol­me las­taan jät­ti­vät mie­luum­min ate­ri­an vä­liin kuin odot­te­li­vat tuu­les­sa ja kyl­mäs­sä sa­tees­sa.

Ne­lik­ko oli pa­en­nut ko­to­aan maa­nan­tai­na mu­ka­naan vain vilt­te­jä ja pu­he­li­met. Äi­ti ker­too ho­tel­lil­la, et­tä maa­nan­tai­na per­he ai­no­as­taan joi kah­via ja tee­tä.

Nyt hän ei tie­dä, saa­vat­ko hä­nen lap­sen­sa riit­tä­väk­si syö­däk­seen tu­le­vi­na päi­vi­nä.

– Nyt meil­lä on ai­no­as­taan vilt­tim­me, hän sa­noo.

– Tääl­lä edes vesi on juo­ma­kel­pois­ta.