Poliisi huolissaan nuorten puuhista koulujen pihoilla – ilotulitteita ja pullopommeja räjäytelty
Lounais-Suomen poliisilla on ollut viime viikkoina Satakunnassa lukuisia alaikäisten häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä koulujen pihoilla ilta-aikaan. Poliisi tehostaa valvontaa tiettyjen koulujen lähistöillä ja puuttuu kaikenlaiseen häiriökäytökseen.
Poliisi on saanut viime viikkoina useita ilmoituksia koulujen pihoille iltaisin kokoontuneiden lasten ja nuorten aiheuttamista häiriöistä. Poliisille on ilmoitettu useita kertoja esimerkiksi Porissa Vähärauman koulun pihalla ammutuista ilotulitteista. Lisäksi poliisin tietojen mukaan nuoret ovat tarkoituksella häiriköineet myös lähialueen asukkaita esimerkiksi hakkaamalla asuintalojen ulko-ovia ja ikkunoita.
Myös Ulvilassa poliisille on ilmoitettu viikon sisään jo kahdesti Friitalan koulun pihapiirissä räjäytetyistä pullopommeista. Vaaralliset pullopommiviritykset ovat arvaamattomia ja voivat räjähtää käsittelijänsä silmille ja aiheuttaa pahoja vammoja myös sivullisille.
Lounais-Suomen poliisi muistuttaa, että nuorten kokoontuminen yhteiseen ajanviettoon koulujen piha-alueille on pääosin täysin luvallista, kunhan käytös pysyy asiallisena. Kaikenlainen häiriökäyttäytyminen ja vahingonteko on kiellettyä.
– Valtaosa nuorista osaa käyttäytyä ja toimia vastuullisesti, mutta ryhmässä huonoja päähänpistoja toteutetaan matalammalla kynnyksellä ja tilanteet kärjistyvät helpommin, luonnehtii komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisin saamiin ilmoituksiin on liittynyt hyvin nuoria, jopa alle kymmenvuotiaita lapsia. Viranomaisten näkökulmasta on hyvin huolestuttavaa, mikäli kodeissa ei tiedetä, missä ja miten lapsi viettää iltaisin vapaa-aikaansa.
– Poliisi valvoo tehostetusti nuorten suosimia kokoontumispaikkoja ja tekee aktiivisesti yhteistyötä koulujen ja muiden viranomaisten kanssa, jotta häiriöiltä vältyttäisiin jatkossa. Kuitenkin huoltajilla on ensisijainen vastuu siitä, että lapsi osaa toimia kodin ulkopuolella turvallisesti ja muut huomioiden, toteaa Visuri.
Visuri muistuttaa, että vaikka alle 15-vuotias ei ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, ei vahingonkorvausvelvollisuudella ole tiettyä alaikärajaa. Kaikenikäisten tulee siis korvata aiheuttamansa vahingot. Alaikäisen syyllistyessä rikokseen kirjataan aina myös lastensuojeluilmoitus.

