Puupakkauksissa teollisuustuotteita maailmalle – Porin Länsituotteen vientipakkausten suurin käyttäjä on kupariteollisuus
Maarit Kautto
Porin Länsituote Oy rakensi 35 vuotta sitten ensimmäisenä yrityksenä toimitilansa Pormestarinluodon teollisuusalueelle, Lounatuulentien varteen.
– Silloin täällä oli vielä ihan erämaata, itse piti talvella aurata tiekin, muistelee yrityksen perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Kalevi Patoranta.
Kalevilla oli taustallaan pitkä työkokemus sahalta, kun hän perusti Porin Länsituotteen vuonna 1990.
– Toimintamme perustuu vientipakkausten valmistukseen. Asiakkainamme on prosessiteollisuuden yrityksiä ja muutama konepaja, joilla on vientiä. Suurin osa pakkauksistamme menee kupariteollisuuspuistoon, Kalevi kertoo.
Yrityksellä on peräti 7 727 erilaista tuotenimikettä, mutta vuosittaisessa menekissä tuotteita on satoja. Puupakkauksia valmistetaan pääosin sahatavarasta, mutta jonkin verran myös vanerista. Jotkut laatikot ovat varsin isojakin, sillä niihin pakataan koneita ja koneenosia tai esimerkiksi kuparilevyjä.
– Nykyisin meillä on koko ajan tuotannossa pakkauksia pienimmistä 45 cm x 45 cm vanerilaatikoista aina kymmenen metrin puulaatikoihin. Meidän laatikoissamme ja lavojen päällä teollisuuden tuotteita matkaa jopa Japaniin ja Australiaan saakka, Kalevi kertoo.
Porin Länsituotteessa tehtiin sukupolvenvaihdos 2023, jolloin toimitusjohtajaksi astui Kalevin tytär Anne Rajamäki. Perheyrityksessä työskentelevät myös sisaruksista nuorin Heli ja vanhin Jussi. Työntekijöitä on perheenjäsenet mukaan lukien kaikkiaan kahdeksan. Kahdeksankymppinen Kalevi on edelleen täysillä tuotannossa mukana.
– Isä sahailee lautoja ja kuljettaa meidän omaa täysperävaunurekkaamme, johon vain hänellä on ajo-oikeus, Anne kertoo.
Anne itse on työskennellyt yrityksessä parikymppisestä saakka ja vastaa nykyään toimitusjohtajana yrityksen hallinnollisista töistä.
– Mutta tarvittaessa menen auttamaan tuotantoon. Kyllä minullakin vielä työkalut pysyät käsissä, Anne nauraa.
Tuoreen tilinpäätöksen mukaan yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 1,7 miljoonaa euroa.
– Meidän toimintaamme eivät korona, sota tai kustannusten nousu ole juurikaan vaikuttaneet. Voi sanoa, että viimeiset viisi vuotta työtilanne on pysynyt varsin tasaisena ja puutavaran hintakin maltillisena. Suurimmilla asiakkaillamme on hyvin töitä ja tuotteita lähtee maailmalle, mikä pitää meidätkin työn touhussa.
– Meillä on isojen asiakkaiden kanssa pitkiä, jopa 30 vuoden asiakassuhteita, jotka perustuvat molemminpuoliseen luottamukseen. Porin Länsituote tunnetaan pienenä ja ketteränä yrityksenä, joka pystyy palvelemaan tarkasti ja erittäin joustavasti, Anne ja Kalevi juttelevat.
Työntekijöitä yrityksessä on Annen mukaan juuri nyt riittävästi. Hän myöntää, että fyysiseen työhön ei tänä päivänä ole helppo löytää tekijöitä. Puulaatikoiden valmistukseen saa perehdytyksen työpaikalla, joten varsinaista koulutusta ei tarvita, mutta kokemus käsityökalujen käytöstä ja rakentamisesta on eduksi.
– Meillä on nyt hyvä henkilökunta, joka on tiukan paikan tullen valmis joustamaan ja tulemaan vaikka lomalta takaisin töihin, Anne kiittelee.
Myös sisaruksista vanhin Jussi Patoranta työskentelee perheyrityksessä.
Yritys on investoinut vuosien saatossa tasaiseen tahtiin; reilu 10 vuotta sitten rakennettiin toinen halli ja hankittiin kuormalavanaulauslinjasto. Myös kuljetuskalustoon on panostettu. Tuotannosta jäävä jätepuutavara menee omaan hakelämpölaitokseen, joka lämmittää kaikki tilat.
– Viimeisin investointimme on aivan uusi tilaus- ja tuotantojärjestelmä, joka on Hakosalo Innovationsin käsialaa. Järjestelmä on meille iso ja onnistunut uudistus, sillä vielä vähän aikaa sitten kirjasimme tuotannonsuunnittelun fläppitaululle, Anne toteaa.
Hakosalo Innovationsin toimitusjohtaja Petri Hakosalo kertoo, että heidän erikoisalaansa ovat nimenomaan asiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt ohjelmistoratkaisut.
– Porin Länsituotteen kanssa projekti kesti reilut puolisen vuotta. Heille rakennettiin helppokäyttöinen järjestelmä, jossa asiakkaat voivat verkon kautta tilata puulaatikoita ja saavat tilausvahvistuksen sähköpostiinsa. Sähköinen tuotantonäkymä korvaa nyt fläppitaulun ja Anne pystyy tarvittaessa hallitsemaan tuotantoa myös etänä.
– Asiakkaan näkökulmasta uusi ohjelmisto vähentää paperityötä ja myös inhimillisiä virheitä, koska asiakkaat pääsevät itse tekemään tilaukset, Hakosalo sanoo.

