Tiia Jo­ki­sa­lo

Elet­tiin vuo­den 1946 syk­syä, sota oli päät­ty­nyt, mut­ta pula-ajas­ta ei ol­lut vie­lä pääs­ty eroon, kun On­ni Hei­no­la pe­rus­ti Ku­kon­har­jas­sa si­jait­se­vaan Ty­nin ta­lon pe­rä­kam­ma­riin se­ka­ta­va­ra­kau­pan.

Mo­net ta­va­rat oli­vat kor­til­la ja kau­pan­pi­to vaa­ti kek­se­li­äi­syyt­tä, jot­ta myyn­tiin saa­tiin tar­vit­ta­via tuot­tei­ta. Sään­nös­te­ly oli al­ka­nut jo vuon­na 1939 ja jat­kui kah­vin ja so­ke­rin osal­ta vie­lä 1950-lu­vul­le. Sen myö­tä Suo­men kan­san­huol­to­mi­nis­te­riö pai­noi ku­pon­ke­ja, joi­hin oli mer­kit­ty os­tet­ta­va tuo­te. Tiet­ty­nä ajan­jak­so­na sai os­taa tie­tyn mää­rän elin­tar­vik­kei­ta ja mui­ta hyö­dyk­kei­tä.

– Nos­tan kyl­lä isäl­le hat­tua sii­nä, et­tä pe­rus­ti kau­pan tuol­lai­se­na ai­ka­na, to­te­aa On­ni Hei­no­lan poi­ka, kaup­pi­as ja ta­lous­neu­vos Pek­ka Hei­no­la.

Mut­ta vai­keis­ta ajois­ta huo­li­mat­ta kau­pan­käyn­ti ku­kois­ti. Vuon­na 1947 Hei­no­lan kaup­pa ryh­tyi Kes­kon osak­kaak­si ja sai tun­nuk­sek­seen K-kil­ven, kak­si vuot­ta sen jäl­keen muu­tet­tiin Ma­si­aan.

1950-lu­vul­la pula-ai­ka al­koi jää­dä taak­se ja ta­va­roi­den saan­ti hel­pot­tui. Myös ra­ken­nus­tar­vik­kei­ta al­koi ol­la pa­rem­min saa­ta­vil­la. Vuon­na 1959 kau­pan toi­min­ta laa­je­ni, kun Aran­ti­laan pe­rus­tet­tiin toi­nen myy­mä­lä. On­ni Hei­no­la hoi­ti tois­ta kaup­paa ja hä­nen vai­mon­sa Hilk­ka Hei­no­la tois­ta.

Seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä va­li­koi­ma laa­je­ni en­ti­ses­tään ja ih­mis­ten elin­ta­so kas­voi. Sa­mal­la pien­ten myy­mä­löi­den ai­ka al­koi ol­la ohi. Vuon­na 1969 Aran­ti­lan myy­mä­lä muu­tet­tiin Nak­ki­lan en­sim­mäi­sek­si va­lin­ta­myy­mä­läk­si. La­ki­sää­tei­nen mai­to-osas­to ir­to­voi­neen ja -mai­toi­neen yh­dis­tyi elin­tar­vi­ke­o­sas­toon ja hil­jal­leen asi­ak­kaat tot­tui­vat uu­den­lai­seen kau­pan­te­koon.

Onnipekan perustaja Onni Heinola ja vaimonsa Hilkka. Kuva: Heinolan kuva-albumi

1970-lu­vul­la On­ni Hei­no­la miet­ti kaup­pa-alas­ta luo­pu­mis­ta ja sii­nä oli Pe­kan mah­dol­li­suus ot­taa enem­män vas­tuu­ta per­hey­ri­tyk­ses­tä. Hän oli eh­ti­nyt kier­tää maa­il­maa, käy­dä kaup­pa­o­pis­ton ja ar­mei­jan sekä työs­ken­nel­lä ra­ken­nuk­sil­la, sa­ta­mas­sa ja leh­den­ja­ka­ja­na ja nyt oli ai­ka ryh­tyä kaup­pi­aak­si.

Nak­ki­lan Pal­ve­lu­kes­kus­ta alet­tiin suun­ni­tel­la kun­nan kes­kus­taan. Pek­ka läh­ti hank­kee­seen vah­vas­ti mu­kaan ja aloit­ti vuon­na 1974 kaup­pi­aa­na uu­des­sa hal­li­myy­mä­läs­sä, joka sai ni­men­sä isän ja po­jan mu­kaan: On­ni­pek­ka. Ma­si­an ja Aran­ti­lan liik­keet lo­pe­tet­tiin.

– Eli 1970-lu­vul­ta saak­ka olem­me toi­mi­neet näis­sä sa­mois­sa ti­lois­sa, hän ker­too.

En­sim­mäi­nen mar­ke­tin laa­jen­nus val­mis­tui vuon­na 1978 ja 1980-lu­vul­la lii­ke­ti­laa laa­jen­net­tiin kol­mat­ta ker­taa. Ra­ken­nuk­seen teh­tiin toi­nen ker­ros, jo­hon tu­li­vat toi­mis­to- ja so­si­aa­li­ti­lat sekä Pirk­ka-ka­bi­net­ti. Hen­ki­lö­kun­taa pal­kat­tiin li­sää, ja vuo­si­kym­me­nen lo­pul­la vä­keä oli 40 hen­keä.

– Sa­mois­sa ti­lois­sa ol­laan edel­leen, Pek­ka Hei­no­la muis­tut­taa.

La­man jäl­keen al­koi taas nou­su­kau­si ja On­ni­pek­ka laa­jen­si kyl­mä­ti­lo­jen mää­rän kol­min­ker­tai­sek­si. Kaup­paan avat­tiin pais­to­pis­te ja gril­li, ja myös li­ha­tis­kiä laa­jen­net­tiin.

Vuon­na 2002 käyt­töön tu­li­vat eu­rot. Siir­ty­mä­kau­si kes­ti kak­si kuu­kaut­ta, jol­loin mar­kat ja eu­rot kel­pa­si­vat mak­su­vä­li­nei­nä, mut­ta vaih­to­ra­han sai kui­ten­kin vain eu­roi­na.

On­ni Hei­no­la kuo­li vuon­na 2012. Sa­ma­na vuon­na kol­man­nes­ta su­ku­pol­ves­ta eli Tatu Hei­no­las­ta tuli kaup­pi­as Pe­kan siir­ty­es­sä toi­mi­tus­joh­ta­jak­si.

2020-luku on ol­lut mel­kois­ta ris­ti­aal­lok­koa.

– Täs­sä on mon­ta vuot­ta men­ty poik­keus­ti­las­sa. Oli ko­ro­na, sit­ten so­dat ja hin­to­jen nou­su. Ih­mi­set ovat ko­vin va­ro­vai­sia ja hin­ta­ta­so on kova. Ja Nak­ki­las­sa vie­lä se oma osan­sa, et­tä vä­ki­lu­ku pie­ne­nee jat­ku­vas­ti, Pek­ka Hei­no­la sum­maa.

Mut­ta tu­le­val­le on kui­ten­kin suun­ni­tel­mia, jos­ko jos­sain koh­taa ta­lous­kin kään­tyi­si taas vah­vem­paan nou­suun.

– Toi­veis­sa oli­si myös, et­tä sai­sim­me isom­pia yri­tyk­siä tän­ne kun­taa elä­vöit­tä­mään, hän sa­noo.

Pek­ka Hei­no­la on edel­leen päi­vit­täi­nen näky kau­pal­la toi­mi­tus­joh­ta­jan roo­lis­sa. Men­nei­siin vuo­siin mah­tuu pal­jon, asi­ak­kai­den kans­sa on tul­tu tu­tuik­si puo­lin ja toi­sin.

– Meil­lä on pal­jon va­ki­a­si­ak­kai­ta, jot­ka ovat kul­ke­neet mat­kas­sa vuo­si­kym­me­niä ja on ja­et­tu yh­des­sä ilot ja mur­heet maa­seu­tu­kau­pan ta­paan. On ol­lut hie­noa saa­da seu­ra­ta hei­dän elä­mään­sä ja per­hei­den kas­vua.

On­ni­pe­kan toi­min­taa jat­kaa nyt per­heen kol­mas pol­vi.