MIR-sukellusaluksen pienoismalli palaa Porin Rosenlew-museoon
Rosenlew-museossa esillä oleva Syvällä/pinnalla – meritekniikkaa Mäntyluodosta -näyttely täydentyy lokakuussa MIR-sukellusaluksen pienoismallilla. Rosenlew-museon kokoelmiin kuuluva esine on ollut lainassa Tampereella Emil Aaltosen museossa.
Rauma-Repolan Lokomon tehtaan valmistamien sukellusalusten rakennusvaihetta ja koesukellusmatkoja esittelevä näyttely on viimeistä päivää esillä Emil Aaltosen museossa Tampereella sunnuntaina 18. lokakuuta. Jo seuraavalla viikolla 20.10. pienoismalli tuodaan Poriin. Rosenlew-museossa se saa suunnitellusti paikan Mäntyluodon meritekniikkaa esittelevässä näyttelyssä.
Rauma-Repola valmisti kaksi pienoissukellusvenettä Neuvostoliiton tiedeakatemialle merenpohjantutkimusta varten. Alukset toimitettiin Neuvostoliittoon joulukuussa 1987. Kylmän sodan aikaiset vastakkainasettelut lännen ja idän välillä johtivat siihen, että aiotusta sukellusvenekaupasta tuli ulkopoliittinen kriisi. Rauma-Repolan ylin johto joutui käymään asiasta neuvotteluja USA:ssa. Lopputuloksena oli, että yhtiö sai toimittaa Neuvostoliittoon kaksi MIR-alusta, mutta siihen päättyi niiden tuotanto.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sukellusalukset ovat olleet eri tahojen käytössä, eivätkä pelkästään tutkimuskäytössä. Elokuvaohjaaja James Cameron käytti MIR-alusta Titanicin ja Bismarckin uponneiden hylkyjen kuvaamiseen. Alukset esiintyivät myös Titanic-elokuvan (1997) alussa.
Museoon nyt saapuvaa pienoismallia on aikanaan tarvittu jo ennen varsinaisten alusten rakentamista testaamaan sukellusalusten ominaisuuksia. Varsinaiset alukset ovat pituudeltaan melkein 8-metrisiä, mutta pienoismalli tehtiin mittakaavassa 1:5, joten siitä tuli noin 150-senttinen.
MIR-tutkimussukellusalukset olivat aikansa huipputekniikkaa. Niiden historia liittyy Poriin paitsi Rauma-Repolan vuoksi, myös siksi, että niiden koesukelluksille lähdettiin Porin Mäntyluodosta marraskuussa 1987. Syvän meren kokeet tehtiin Pohjois-Atlantilla Kap Verden lähettyvillä.
Meritekniikka-aiheinen näyttely on esillä Rosenlew-museossa 31. lokakuuta 2027 saakka.
Katso myös MIR-sukellusaluksia käsittelevä luento YouTubessa:
Luento: Syvällä / pinnalla – sukellusaluksia Lokomolta
