Pörssisähkön hinta laskee tuntuvasti lauantaina
STT
Pörssisähkön pari päivää kestänyt hintapiikki alenee selvästi lauantaina.
Päivän keskihinta jää vajaaseen kahdeksaan senttiin. Kalleimmat tunnit ovat iltaseitsemältä ja -kahdeksalta, jolloin kilowattitunnin hinnat asettuvat 11 sentin vaiheille.
Hintojen laskuun vaikuttaa muun muassa se, että tuulivoiman tuotanto kasvaa verrattuna edellisiin päiviin. Torstaina pörssisähkön keskihinta oli 14 senttiä ja perjantaina 25 senttiä.
Korkeimmat viime päivien hinnat nähtiin torstai-iltana, jolloin iltakahdeksan hintapiikki hipoi 50:tä senttiä kilowattitunnilta.
Yksi sähkön hintaa selittävä tekijä on Olkiluodon kakkosyksikön vikaantuminen, jonka vuoksi se on poissa pelistä arvioidusti lähiviikkojen ajan. Korjaustöiden odotetaan valmistuvan syyskuun lopulla.
Lisäksi Loviisan ykkösreaktori on vuosihuollossa, joka jatkuu syyskuun lopulle asti.
Lisää hintapaineita syntyy siitä, että Suomen ja Ruotsin välisissä sähkönsiirtoyhteyksissä tehdään syksyn aikana huolto- ja rakennustöitä.