Sa­ta­kun­nan Vii­kos­sa on ol­lut ta­pa­na, et­tä ju­han­nus­vii­kon leh­des­sä jul­kais­taan pää­kir­joi­tuk­sen pai­kal­la ke­säi­nen tai ju­han­nuk­seen so­pi­va runo. Hy­vis­tä pe­rin­teis­tä kan­nat­taa pi­tää kiin­ni, to­sin nii­tä voi hie­man ajan myö­tä ja­los­taa.

Suo­ma­lais­ten rak­kain kesä- ja ju­han­nus­ru­no on var­mas­ti Ei­no Lei­non vuon­na 1903 kir­joit­ta­ma Noc­tur­ne. Runo al­kaa tu­tus­ti ”Ruis­lin­nun lau­lu kor­vis­sa­ni, täh­kä­päi­den pääl­lä täy­si kuu.” Runo ker­too ke­säi­sen yön het­kes­tä, jär­ven se­läs­tä ja kes­ki­ke­sän va­los­ta. Yli sa­ta­vuo­ti­as runo pu­hut­te­lee edel­leen. Se ker­too myös asi­as­ta, mikä on tä­män ajan ih­mi­sil­le en­tis­tä vai­ke­am­paa eli py­säh­ty­mi­ses­tä het­keen ja läs­nä­o­le­mi­ses­ta. Ny­kyih­mi­nen elää jat­ku­vien är­syk­kei­den kes­kel­lä. Uu­ti­set, vies­tit, vi­de­ot ja mie­li­pi­teet kil­pai­le­vat huo­mi­os­tam­me aa­mus­ta il­taan. Har­va het­ki jää enää tyh­jäk­si. Hil­jai­suu­den täyt­tää usein näyt­tö ja luon­non ää­net jää­vät hel­pos­ti kuu­lok­kei­den al­le. Sa­mal­la kyky kes­kit­tyä yh­teen asi­aan, mai­se­maan tai ih­mi­seen tun­tuu ole­van ko­e­tuk­sel­la. Lei­non runo ker­too toi­sen­lai­ses­ta maa­il­mas­ta. Ru­nos­sa ei ta­pah­du juu­ri mi­tään. Sii­nä kuun­nel­laan, kat­sel­laan ja ol­laan läs­nä. Juu­ri sik­si se tun­tuu niin eri­lai­sel­ta, mut­ta tär­ke­äl­tä.

Ju­han­nus an­taa pie­nen mah­dol­li­suu­den har­joi­tel­la jo­tain, mitä tar­vit­sem­me enem­män kuin kos­kaan. Luon­nos­sa liik­ku­es­sa huo­maa, et­tei kaik­ki vaa­di vä­li­tön­tä re­ak­ti­o­ta. Met­sä ei pyy­dä kom­men­toi­maan. Jär­ven pin­ta ei vaa­di ot­ta­maan kan­taa. Ke­säyö muis­tut­taa, et­tä maa­il­ma jat­kaa kul­ku­aan myös il­man mei­dän jat­ku­vaa osal­lis­tu­mis­tam­me. Tämä sama kos­kee ny­kyi­sin ih­mis­ten koh­taa­mis­ta. Kes­kus­te­lu­kult­tuu­rim­me on mo­nin pai­koin muut­tu­nut kär­jek­kääk­si. Mie­li­pi­teet ase­te­taan vas­tak­kain ja usein tär­ke­äm­mäl­tä näyt­tää tun­tu­van oman nä­ke­myk­sen puo­lus­ta­mi­nen kuin toi­sen ym­mär­tä­mi­nen. Kuun­te­le­mi­nen jää hel­pos­ti odot­ta­mi­sek­si, puo­li­mat­kaan ei tul­la vas­taan. Ih­mi­set kup­laan­tu­vat sa­man­mie­lis­ten seu­raan ja toi­sel­la ta­val­la ajat­te­le­vien kans­sa ha­e­taan vas­tak­kai­na­set­te­lua. Noc­tur­nen vies­ti on aja­ton. Kes­ki­ke­sän valo ei kut­su mei­tä te­ke­mään enem­män, vaan huo­maa­maan enem­män ku­ten kuu­le­maan ruis­lin­nun lau­lun, nä­ke­mään ym­pä­röi­vän luon­non ja koh­taa­maan toi­sem­me hie­man rau­hal­li­sem­min.

Sa­ta­kun­nan Viik­ko toi­vot­taa kai­kil­le lu­ki­joil­leen ja yh­teis­työ­kump­pa­neil­leen hy­vää ju­han­nus­ta!

Kim Huo­vin­lah­ti

Pää­toi­mit­ta­ja