Supo on varoittanut Venäjän ja Kiinan kiihtyneestä tiedustelusta vuosia
Tussahtaneen Jukka Rusi -tutkinnan jälkeen Supo lakkasi toimittamasta syyttäjälle juttuja valtiollisesta vakoilusta.
Mikko Gustafsson / STT
Suomessa kannattaa ilmeisesti pyrkiä vieraan valtion vakoojaksi, jos haluaa yrittää täydellistä rikosta joutumatta tuomituksi. Näin voi kiteyttää tuloksen selvityksestä, jonka STT teki suojelupoliisin toiminnasta tietopyyntöjen, haastattelujen ja julkisten lähteiden avulla.
Suojelupoliisi eli supo on vuosien ajan varoittanut julkisuuteen erityisesti Venäjän ja Kiinan aktiivisesta tiedustelusta Suomessa. Syyttäjälle ei ole kuitenkaan toimitettu harkittavaksi ainoatakaan rikosepäilyä valtiollisesta vakoilusta lähes 20 vuoteen.
Tilanne vaikuttaa ristiriitaiselta.
Henkilötiedustelussa ulkomaisten tiedustelu-upseerien tehtävä on rekrytoida kansalaisia maanpetokselliseen toimintaan, vakoojiksi.
Suojelupoliisi on ollut vuodesta 2019 saakka täysiverinen turvallisuus- ja tiedustelupalvelu, jonka tehtävänä on suojata kansallista turvallisuutta tuottamalla tietoa. Aiemmin se kuitenkin toimi poliisin tavoin esitutkintavaltuuksilla.
Miksi supon syyttäjälle toimittamat vakoilujutut tyrehtyivät vuosituhannen alun jälkeen, jos tiedustelun määrä Suomessa lisääntyi?
Edellisen kerran supo on avannut syyttäjälle päätyneen vakoilututkinnan toukokuussa 2002. Tämä selvisi, kun STT pyysi valtakunnansyyttäjän toimistosta tietoja viraston harkittavaksi tulleista maanpetosrikosepäilyistä.
Viimeisessä julkisessa vakoilujutussa Supo tutki salanimeä Pekka, joka oli kirjattu Itä-Saksan ulkomaantiedustelun operaatiorekisteriin. Pekan tarina on nyt hyvin tiedossa, mutta vielä tuolloin supossa tuskin käsitettiin lähestyvää julkisuusmylläkkää.
Pekka oli luovuttanut tietoa Itä-Saksan tiedustelulle yli sata kertaa, ja joukossa oli muun muassa ulkoministeriön asiakirjoja. Uutispommi oli se, että tietoja epäiltiin vuotaneen myös Alpo Rusilta suullisesti sekä asiakirjoina hänen veljensä Jukka Rusin kautta.
Alpo Rusi on taustaltaan ulkoministeriössä työskennellyt diplomaatti ja tutkija, joka oli ehtinyt toimia vakoilututkintaan mennessä myös presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittisena neuvonantajana. Veli Jukka oli työskennellyt tietovuotojen aikaan 1960- ja 1970-luvuilla valtioneuvoston tiedotussihteerinä ja Metsäteollisuuden keskusliiton tiedottajana.
Myöhemmin Jukka Rusi toimi myös uutistoimisto STT:n eduskuntatoimittajana. STT:lle jääneen perimätiedon mukaan Rusi olisi jättänyt tehtävänsä lähtemällä lounaalle, jolta hän ei enää palannut töihin. Perimätietoa on kuitenkin hankala vahvistaa aukottomasti vuosikymmeniä myöhemmin.
Jukka Rusi tunnusti supolle luovuttaneensa tiedot Itä-Saksan tiedustelulle.
Hän ja muut kuulusteltavat kertoivat, että Alpo Rusilla ei ollut roolia tiedustelussa. Tieto rikosepäilystä oli kuitenkin vuotanut medialle kesken tutkinnan ja vaikutti monin tavoin Alpo Rusin elämään.
Tapauksen operaatiokansiot oli tuhottu, eikä valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski löytänyt kesällä 2003 aihetta nostaa syytteitä törkeästä vakoilusta. Jukka Rusin kertomus omasta toiminnastaan ei johtanut syytteisiin, koska luovutettujen tietojen laadusta ei saatu enää selkoa ja mahdolliset lievemmät rikokset olivat vanhentuneet.
Tiedustelulait ovat muuttaneet supon asemaa, mutta vuoteen 2019 saakka se toimi samankaltaisilla valtuuksilla kuin muut esitutkintaviranomaiset.
Supo sai kajota tietyin ehdoin kansalaisten perusoikeuksien suojaamille alueille, jotta se saa rikoksia estettyä, paljastettua tai selvitettyä. Mahdollisia keinoja ovat olleet esimerkiksi puhelimien kuunteleminen, tietokoneen tarkkaileminen ja henkilöiden jäljittäminen seurantalaitteilla.
Lain mukaan supolla on ollut kuitenkin velvollisuus avata tai siirtää esitutkinta muiden poliisiyksiköiden tehtäväksi matalalla kynnyksellä, kun sillä oli syy epäillä rikosta. Tuon velvollisuuden takia on hämmästyttävää, että supo ei ole toimittanut syyttäjän harkittavaksi ainoatakaan esitutkintaa vakoilusta Rusin veljesten tapauksen jälkeen.
Tämä voi viitata ainakin neljään eri syyhyn tai yhdistelmään niistä.
Supo on voinut saada taitojensa ansiosta kaikki vakoiluoperaatiot katkaistua ennen rikosten tapahtumista tai ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat niin kömpelöitä, että ne eivät saa mitään aikaiseksi. Mahdollista on sekin, että tapauksia vuotaa supon seulan läpi tai virastossa ei ole avattu rikostutkintoja lain edellyttämällä tavalla.
Suojelupoliisiin vastatiedustelun päällikkö Pertti Haaksluoto ei näe STT:n hankkimia tietoja merkkinä siitä, että Suomessa ei olisi vakoilua tai siihen tähtääviä toimia. Hän perustelee pitkää kuivaa kautta vakoilusyytteissä varhaisella puuttumisella.
– Meillä on tavoitteena ennalta estää näihin vakoiluihin liittyviä vahinkoja eli puuttua asioihin ennen kuin syytä epäillä -kynnys ylittyy.
Ulkomaiset tiedustelu-upseerit käyttävät usein diplomaatin asemaa peitteenä tiedustelutoiminnassaan. Valtioiden välisiä suhteita säätelevä Wienin sopimus estää esimerkiksi kohdistamasta heihin kuulustelun kaltaisia rikosprosessuaalisia toimia.
Haaksluoto sanoo, että supolla on kuitenkin hyvä kyky tunnistaa tiedustelu-upseereita. Siksi supo pyrkii varoittamaan henkilöitä, joita ulkomaiset tiedustelu-upseerit lähestyvät. Niin ikään supo pyrkii olemaan ahkerasti yhteydessä organisaatioihin, joiden työntekijät saattaisivat joutua värväyksen tai urkinnan kohteiksi.
Olisi silti melkoinen suoritus, jos supo olisi onnistunut katkaisemaan jokaisen vakoiluoperaation ennen rikollista toimintaa vuosikymmenten ajan. Haaksluotokin myöntää sen mahdollisuuden, että jotain on voinut mennä supolta ohi.
– On päivänselvää, että se mahdollisuus on olemassa, hän sanoo.
Rusin veljesten tutkinnasta seurasi supon kannalta kiusallinen julkisuusmylläkkä. Osa poliitikoistakin halusi lisäselvyyttä supon toiminnan laillisuudesta ja valvonnasta.
Haaksluoto ei kuitenkaan näe tapauksen vaikuttaneen suojelupoliisin esitutkintalinjaan.
Suposta suostuttiin vahvistamaan, että kaksi törkeää vakoiluepäilyä liittyi julkisuudessa esillä olleeseen ulkoministeriön tietomurtoon. Henkilövakoilusta olisi siis voitu avata maksimissaan kolme tutkintaa vuoden 2002 jälkeen.
Välttämättä henkilövakoilujuttuja ei tosin ole avattu enää ainoatakaan. Tätä ei voi varmistaa, koska suposta ei kommentoida noita keskeytettyjä tutkintoja.
Myös Haaksluoto sanoo tietojen olevan salassa pidettäviä, eikä hän suostu avaamaan sitä, onko niissä tutkittu esimerkiksi tietoverkkorikoksia vai henkilövakoilua.
Supo on kuitenkin toistuvasti kertonut tiedustelun määrän nousseen kylmän sodan tasolle. Onko virastossa rikottu esitutkintapakkoa eli jätetty aloittamatta esitutkintoja riittävän matalalla kynnyksellä?
– Ei, Haaksluoto sanoo.
Suomen naapurimaissa vakoilujutut ovat näkyneet lehtien palstoilla myös tänä syksynä. Ruotsissa ehti olla välillä pitkä tauko vakoilutuomioissa, mutta etenkin viime vuosina vakavia epäilyjä on alkanut pulpahdella taas esiin.
Kuluvana vuonna 11. marraskuuta kaksi veljestä sai syytteen Venäjän sotilastiedustelulle GRU:lle vakoilemisesta. Heistä toinen oli työskennellyt mediatietojen mukaan Ruotsin puolustusvoimissa ja Ruotsin turvallisuuspoliisissa Säpossa salaisen tiedon parissa.
Tiistaina Ruotsissa otettiin puolestaan kiinni venäläinen pariskunta, niin ikään vakoilemisesta epäiltynä.
Esimerkiksi Virossa pelkästään vakoilemisesta Venäjän hyväksi tuomittiin 20 henkilöä vuosina 2008–2019. Tieto selviää Maanpuolustuskorkeakoulun kahden vuoden takaisesta työpaperista, jossa hahmoteltiin julkisista lähteistä Venäjän henkilötiedustelua Suomessa.
Samassa paperissa myös uumoiltiin Ruotsin omien arvioiden pohjalta, että noin kolmasosa venäläisdiplomaateista voisi Suomessakin olla oikeasti sotilas- tai siviilitiedustelun palveluksessa.
Supon Haaksluoto huomauttaa, että Suomessa ei ole kriminalisoitu vieraan valtion tiedustelutoiminnan edistämistä, joka osasta muita maita löytyy rikoslaista.
Suomenkin rikoslaista löytyy kuitenkin kohta maanpetoksellisesta yhteydenpidosta. Sen mukaan jo tietoisesti aloitettu yhteydenpito vieraan valtion asiamiehen kanssa maanpetosrikosten tekemiseksi on tuomittavaa. Tämän rikoksen tunnusmerkistön todentamista Haaksluoto pitää hankalana.
Kynnyksen esitutkinnan aloittamiseen kuitenkin pitäisi olla merkittävästi matalampi kuin kynnys tuomitsemiseen.
Toistaiseksi on yhä vastaamatta siihen, miksi syyttäjä ei ole saanut harkittavakseen juttuja Rusi-tapauksen jälkeen. Tarkan kuvan tästä voisi saada ainoastaan tutkimalla supon salaisia operaatioita.
Itsekin supolaisena työskennellyt tohtori Mari Luukkonen on kirjoittanut, että poliisiviranomaisiin suhtaudutaan tiedustelupalvelujen kansainvälisessä tietojenvaihdossa epäilevästi. Syy on se, että esitutkinnat tuovat asioita julkisiksi.
Supossa olisi siis saatettu arvioida, että vakoiluun voi puuttua paremmin seuraamalla tunnettuja tiedustelijoita kuin nostamalla asiasta isoa meteliä.
Haaksluodon mukaan toisten tiedustelupalveluiden luovuttamassa tiedossa on usein käyttörajoituksia, mutta tietoja voi aina varmistaa omalla tiedonhankinnalla.
– En muista vastatiedustelun kohdalla sellaisia tapauksia, että olisi esitutkintapakko, mutta emme olisi pystyneet esitutkintaa käynnistämään, koska on tämä tiedon käyttökielto.
Suomalaiseen strategiseen kulttuuriin on kuulunut perinteisesti halu olla ärsyttämättä suurvaltoja, etenkin Venäjää.
Idänsuhteita tutkinut historian emeritusprofessori Kimmo Rentola Helsingin yliopistosta ei silti usko, että supo jättäisi puuttumatta näkemiinsä asioihin Venäjän pelossa. Hän sanoo kuitenkin, että supo on halunnut hoitaa vastatiedustelua selvästi vähemmin äänin kuin vaikkapa virolaiset kollegansa.
– Virolaiset eivät kaihda julkisuutta ja tällaisten tapausten julkista käsittelyä. Heillä on vuosikertomuksissa jopa kuvia venäläisistä tiedustelu-upseereista, hän kuvaa.
Suomi puolestaan ei kerro mitään esimerkiksi tiedustelu-upseereista, jotka on karkotettu suurlähetystöistä Wienin sopimuksen perusteella.
Rentola katsoo, että supo todella pyrkii katkaisemaan epäilyttävän yhteydenpidon ennen kuin se etenee vakoiluksi. Eri asia on hänen mukaansa, onnistuuko se aina.
Rentola on tutkinut urallaan suojelupoliisin historiaa, ja hän on myös itse työskennellyt supolle erikoistutkijan tittelillä vuosina 2004–2006. Hänen käsityksensä on, että Rusi-juttu vaikutti supon näkemykseen siitä, milloin vastatiedustelua kannattaa edistää rikostutkinnalla.
– Tapaus on nostanut kynnystä aika lailla.
