Elämä toi poromiehen tyttären etelään ja Porin Teatteriin – näyttelemään tyttöä, joka jää aina ulkopuolelle
Tavoitellakseen menestystä näyttelijänä, Emma Kilpimaan oli muutettava pääkaupunkiin. Hän pohtii, että siinä olisi alalla kehittämisen paikka. Näyttelijäksi pitäisi voida hakeutua muuallakin kuin Helsingissä.
Pauliina Vilpakka
Teatterikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen Emma Kilpimaan kalenterissa oli jonkin aikaa hiljaista. Sitten ohjaaja Jarno Kuosa soitti, ja pyysi Kilpimaata Poriin. Porin Teatterin Tulitikkutehtaan tyttö on pääosaa esittävälle Kilpimaalle ensimmäinen suurempi projekti valmistumisen jälkeen.
26-vuotias Kilpimaa ei ole käynyt koskaan aikaisemmin Porissa. Hän näkee karhukaupungin nyt ensikertaa pimeänä ja loskaisena. Mutta Porin Teatteri miellyttää kaikin puolin vierailevaa tähteä. Henkilökunta on ottanut hänet lämpimästi vastaan ja kaikkien kanssa on ollut helppo tehdä töitä.
Myös hiljattain remontoitu sali tehnyt vaikutuksen.
– Se on ihana, ja siinä on historian havinaa. Tykkään myös siitä, ettei näyttämö ole niin suuri, että sinne hukkuisi näyttelijänä. Se on sellainen lähestyttävän kokoinen, Kilpimaa muotoilee.
Näyttelemistä harrastava poromies-isä oli ensimmäinen, jolle Kilpimaa kertoi pääseensä teatterikorkeakouluun. Eikä kyyneliltä voitu välttyä. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Kilpimaa on kotoisin Itä-Lapista Savukoskelta. Hän on poromiehen tytär, ja on lapsena saanut osallistua vasanmerkityksiin.
– Se on sellainen tapahtuma, missä lapsiakin tarvitaan kantamaan vasoja korvamerkittäväksi. Jokaisella poromiehellä on oma merkkinsä, Kilpimaa kertoo.
Isällä oli muitakin taitoja kuin poronhoito: hänkin harrasti näyttelemistä. Harrastajateatteri Rösölänperän Ruppanoilla on Savukoskella pitkät perinteet. Vuosittain pitkäperjantaina ennen kuivalihamarkkinoita Rösölänperän Ruppanat esittää vuosittaisen spektaakkelinsa. Kilpimaa muistaa, kuinka hänen lapsuudessaan Ruppanoiden näytelmät olivat niin suosittuja, ettei saliin meinannut sisään mahtua.
Emma liittyi pikku-Ruppanoihin jo nuorella iällä. 10-vuotiaana hän näytteli aikuisten kanssa ensimmäisessä isommassa roolissaan.
Teinivuosina näytteleminen jäi hetkeksi taka-alalle. Mutta lukion ollessa loppusuoralla tuli taas aika miettiä, mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä. Kilpimaa muistaa erään tärkeän hetken.
– Olin yöllä tietokoneella ja päädyin Helsingin Teatterikorkeakoulun sivuille. Olin niin innoissani, että juoksin herättämään äidin ihan vaan kertoakseni, että sellainen paikka on olemassa, ja aion hakea sinne.
Kilpimaa aloitti akoinaan näyttelemisen Savukosken harrastajateatterissa Rösölänperän Ruppanoissa. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Teatterikorkeakoulun ovet aukesivat kolmannella yrittämällä. Isä oli ensimmäinen, jolle Kilpimaa kouluun pääsystään kertoi, eikä kyyneliltä voitu välttyä.
Toisin kuin Kilpimaa oli ajatellut, elämä vei hänet etelään. Lapista Helsinkiin muuttaminen oli suuri muutos ja myös kulttuurishokki. Koti-ikävääkin Kilpimaa muistaa kokeneensa, ja kipuilleensa, sopiiko uuteen ympäristöön.
Menestyksen tavoitteleminen näyttelijänä vaati kuitenkin muuttoa pääkaupunkiin. Kilpimaa pohtii, että siinä olisi alalla kehittämisen paikka. Näyttelijäksi pitäisi voida hakeutua muuallakin kuin Helsingissä.
– Eivät ne työtkään ole aina Helsingissä, vaan paljon on reissaamista. Koronasta voitaisiin oppia, että etänäkin hoituu moni asia, hän huomauttaa.
Teatterikorkeakoulun Kilpimaa muistaa elämässään dramaattisena aikana.
– Näyttelijäksi kehittyminen on ollut välillä hyvin raastavaa. Siinä koko ajan arvioi omaa tekemistään ja on huolissaan siitä, onko yhtä hyvä kuin muut. Onneksi rinnalla kulkivat aivan mahtavat opettajat ja ihanat luokkakaverit, joiden kanssa vallitsi luottamus ja hyvä yhteishenki.
Loppupeleissä Kilpimaalle jäi siis Teakista hyvä maku. Helppoa ei ollut, mutta ei kuulunutkaan olla.
– Kehitys vaatii sitä, että välillä on hyvin vaikeaa, hän toteaa.
Emma Kilpimaa näyttelee pääosaa Porin Teatterin näytelmässä Tulitikkutehtaan tyttö, joka saa ensi-iltansa 25. tammikuuta. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Porin Teatterin Tulitikkutehtaan tyttö saa ensi-iltansa 25. tammikuuta. Iiriksen roolissa esiintyvän Kilpimaan mukaan tarina kertoo hylkäämiskokemuksesta.
– Siitä, mitä se tekee ihmisessä, kun tarpeeksi monta kertaa lyödään ovi edestä kiinni, ja jätetään ulkopuolelle. Aiheenahan se on todella samaistuttava. Varmaan kukaan tällä maapallolla ei ole selvinnyt ilman hylkäämiskokemusta.
Aki Kaurismäen elokuvaan perustuvassa tarinassa kaltoinkohdeltu Iiris ei jää tuleen makaamaan. Sen sijaan hän päättää kostaa, ja päätyykin lopulta hyvin epätoivoisiin tekoihin.
Näyttelemisen kannalta Iiriksen rooli on haastava. Roolihahmo puhuu vähän, mutta on lavalla jokaisessa kohtauksessa. Kun sanat puuttuvat, näyttelijän on keksittävä muita keinoja ilmaista roolihahmonsa tunteita.
Joka tapauksessa Kilpimaa on kokenut olonsa harjoitusten aikana hyväksi ja rauhalliseksi. Mutta hän arvelee, että juuri ennen ensi-iltaa iskee vielä pieni paniikki. Näyttelijäntyössä se onneksi kuuluu asiaan. Jännitys on eteenpäin vievä voima.