Tar­ja Tii­li­mä­ki

Tu­li­tik­ku­teh­taan tyt­tö (1990) on Aki Kau­ris­mä­en niin sa­no­tun työ­läist­ri­lo­gi­an päät­tä­vä elo­ku­va, jos­ta oh­jaa­ja käyt­ti alun pe­rin ni­mi­tys­tä luu­se­rit­ri­lo­gia. Kaut­ta lin­jan Kau­ris­mä­en elo­ku­vis­sa on yh­teis­kun­nal­li­ses­ti kan­taa­ot­ta­va poh­ja­vi­re. Kan­san­luon­teen sy­vä­luo­taus­ta tai sit­ten pelk­kä it­sen­sä luo­ma myyt­ti.

Oli mi­ten oli, niin Kau­ris­mä­en elo­ku­va­ker­ron­ta ja­kaa mie­li­pi­tei­tä; joko sii­tä pi­tää tai sit­ten ei. Jos kuu­luu tuo­hon jäl­kim­mäi­seen ryh­mään, niin voi ol­la huo­le­ti sil­lä Po­rin Te­at­te­rin Tu­li­tik­ku­teh­taan tyt­tö on rei­pas ja rai­kas päi­vi­tys ai­hees­ta.

Ta­ri­na ete­nee lu­kuis­ten ker­to­ja­hah­mo­jen voi­mal­la. En­si al­kuun jat­ku­va pa­ja­tus näyt­tä­mön ta­pah­tu­mis­ta är­syt­tää, mut­ta hy­vin pian tyy­liin tot­tuu ja lop­pu­jen lo­puk­si se on ihan oi­val­li­nen rat­kai­su ja luo koh­tauk­siin eri­lai­sia tun­nel­mia ja sä­vy­jä sen mu­kaan, kuka on ker­to­ja­na.

Kaut­ta lin­jan Jar­no Kou­san oh­jaus on tin­ki­mä­tön­tä ja oi­val­ta­vaa. Koh­tauk­set li­mit­ty­vät elo­ku­va­mai­sil­la no­peil­la siir­ty­mil­lä toi­siin­sa. Ko­ko­nai­suus on täyn­nä hie­no­ja oi­val­luk­sia, jot­ka jät­tä­vät myös kat­so­jan mie­li­ku­vi­tuk­sel­le ti­laa. Ku­ten esi­mer­kik­si tak­ke­ja pyö­rit­tä­mäl­lä luo­tu pe­su­ko­neen il­luu­sio, jos­ta muo­dos­tuu ryt­mi.

Koko esi­tys hen­git­tää tie­tyl­lä ryt­mil­lä, joka re­so­noi ylei­söön. Mie­len­kiin­toi­set ko­re­og­ra­fi­set yl­lä­tyk­sel­li­set liik­keet su­lau­tu­vat ko­ko­nais­ryt­miin.

Juk­ka Kou­hi­an ja oh­jaa­jan luo­ma ää­ni­maa­il­ma on py­säh­dyt­tä­vän pu­hut­te­le­va. Mu­siik­ki­näy­tel­män ele­ment­te­jä on myös läs­nä, yl­lä­tyk­sel­li­ses­ti ole­mat­ta kui­ten­kaan pääl­le lii­mat­tu­ja. Kaik­ki mitä näyt­tä­möl­lä ta­pah­tuu on har­kit­tua ja pe­rus­tel­tua ta­ri­nan ker­to­mi­sen kan­nal­ta.

Mika Lah­na­jo­en säh­kö­ki­ta­roin­ti mu­he­voit­taa tun­nel­maa ja lau­lut tu­ke­vat hie­nos­ti ko­ko­nai­suut­ta.

Mitä tu­lee kau­ris­mä­ke­läi­seen vä­hä­e­lei­seen huu­mo­riin, niin näy­tel­mäs­sä huu­mo­ria on läi­mit­ty pai­koin isom­mal­la kä­del­lä, ku­ten esi­mer­kik­si te­ke­mäl­lä Ii­rik­sen van­hem­mis­ta, (Mar­ko Hon­ka­nen ja Miia Lindst­röm) ka­ri­ka­tyy­re­jä; fin­ger­po­ri­lai­nen lai­na.

Jos­kin näy­tel­mä ai­heut­taa myös si­sään­päin kään­ty­vää my­häi­lyä. Täs­tä hy­vä­nä esi­merk­ki­nä on Ii­rik­sen isän ja sul­ha­seh­do­kas Aar­nen (Pe­ter-Se­bas­ti­an Leh­to­nen) koh­taa­mi­nen, jos­sa ote­taan mie­hes­tä mit­taa hen­ki­sel­lä ta­sol­la mi­mii­kan kei­noin.

Pääroolissa nähdään Emma Kilpimaa.

Porin Teatteri

Rep­li­koin­ti on na­pak­kaa ja har­kit­tua. Em­ma Kil­pi­maa on nap­pi­va­lin­ta Ii­rik­se­nä, joka pa­ke­nee ar­jen raa­dol­li­suut­ta rak­kaus­ro­maa­nei­hin ja pää­tyy va­pau­den kai­puus­saan koh­ta­lok­kai­siin te­koi­hin. Hä­nen kas­voil­taan vä­lit­tyy mo­nes­sa­kin mie­les­sä tu­lel­la leik­ki­vän ty­tön si­säi­nen tun­ne.

Tu­li­tik­ku­teh­taan tyt­tö on sa­mal­la sekä ro­soi­nen ja lyy­ri­nen. Näyt­tä­mö­tai­det­ta, joka vaa­tii pal­jon, mut­ta an­taa myös pal­jon.

Tu­li­tik­ku­teh­taan tyt­tö

Teks­ti: Aki Kau­ris­mä­ki – Jar­no Kuo­sa

Oh­jaus: Jar­no Kuo­sa (vier.)

La­vas­tus: Juho Lindst­röm (vier.)

Va­lo­suun­nit­te­lu: Lau­ri Lun­dahl (vier.)

Pu­ku­suun­nit­te­lu: Sara Leh­to­nen

Ää­ni­suun­nit­te­lu: Juk­ka Kou­hia ja Jar­no Kuo­sa (vier.)

Roo­leis­sa: Em­ma Kil­pi­maa (vier.), Mar­ko Hon­ka­nen, Miia Lindst­röm (vier.) Pe­ter-Se­bas­ti­an Leh­to­nen, Os­ka­ri Pent­ti­lä, Ma­ria Pere, Tee­mu Aro­maa (vier.) Hei­di Ran­ta­kei­su, Pek­ka Hän­ni­nen, Mir­va Tolp­pa­nen, Mika Lah­na­jo­ki.

En­si-il­ta: 25.1.2023 Po­rin Te­at­te­rin pää­näyt­tä­möl­lä