Elokuvan ja musikaalin myötä Dingo on jälleen esillä – Jonttu viihtyy edelleen keikkalavoilla
Maarit Kautto
Urheilugaalan lavalla nähtiin tässä taannoin energinen Dingo, joka näytti, että edelleen soitto kulkee. Jonttu Virran mukaan oli mahtavaa soittaa isolle yleisölle ja tv:ssä pitkästä aikaa. Eikä suinkaan minään täytebändinä, vaan illan viimeisenä esiintyjänä.
– Fiilis oli upea, kun yleisö eli täysillä mukana ja lauloi meidän biisejä.
– Toki jaoimme myös mielipiteitä. Joidenkin mielestä olisi pitänyt olla joku tuoreempi esiintyjä, Jonttu virnistää.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun yhtyeen ensimmäinen albumi, Nimeni on Dingo, julkaistiin. Se sisälsi muun muassa legendaarisen Levottoman Tuhkimon ja Lähetyssaarnaajan. Jonttu kertoo, että jotain ajatuksia juhlavuoden osalle on olemassa, mutta ei kerro niistä vielä enempää.
Dingo on varmasti jälleen kaikkien huulilla, kun porilaislähtöisen Mari Rantasilan ohjaama Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa tänä vuonna. Dingosta ovat ammentaneet monet muutkin. Dingo-musikaalia esitettiin Rauman kesäteatterissa 2022, Hämeenlinnan kesäteatterissa 2023 ja tänä kesänä se nähdään Tampereen Komediateatterissa. Jonttu on bändin saamasta huomiosta otettu.
– Onhan se hel...tin hienoa olla tuollaisessa mukana. Ei sitä kenestä tahansa elokuvaa, eikä musikaaliakaan tehdä, hän miettii ja kertoo elokuvan käsikirjoitusvaiheessa jutelleensa käsikirjoittajan kanssa pitkään, samoin kuin muutkin bändin jäsenet.
– Kun elokuvaa kuvattiin Porissa, olin seuraamassa tapahtumia. Kun viimeisiä kuvauksia tehtiin Järvenpäässä, minun piti olla siellä mukana niin, että vilahtaisin jossain kohtauksessa taustalla ohikulkijana. Harmikseni kuitenkin sairastuin koronaan, enkä päässytkään paikalle!
Dingon palasi klassikkokokoonpanolla keikkalavoille 2017. Sitten Quuppa ja Pete lähtivät ja tilalle tulivat rumpaliksi Saska Ketonen ja koskettimiin Lordin Avana aikaisemmin tunnettu Leena Peisa.
Tämän kesän osalta Dingon keikkakalenteri on melkoisen täyteen buukattu festareita ja muitakin keikkoja on pitkin kevättä. Vaikka biisit on soitettu läpi jo muutaman tuhat kertaa, ne sytyttävät Jontun edelleen.
– Aina, kun nousen lauteille, fiilis on mahtava ja varsinkin silloin, kun 10 000–15 000 festarivierasta laulaa mukana.
Ennen kuin Dingo aloitti uudelleen, Jonttu veti kymmenen vuotta Nuorten työpajassa Kide Leppäpohjan kanssa perustamaansa musiikkipajaa, oli mukana eri bändeissä ja esiintyi duona Kiden kanssa. Soittamista ja keikkaelämää hän aikoo jatkaa niin kauan kuin suinkin pystyy.
– Eihän tämä ihmisen hommaa ole, mutta tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Jos Dingoa ei olisi, soittaisin varmasti jossain muussa kokoonpanossa, Jonttu hymyilee.
Jontulle kuuluu hyvää keikkalavojen ulkopuolellakin. Hän on ollut uudessa parisuhteessa neljä vuotta. Puoliso asuu Jyväskylässä, joten Jonttu viettää paljon aikaa siellä, vaikka hänellä on edelleen asunto myös Porissa. Puoliso kulkee Jontun mukana keikoilla aina kun mahdollista.
– Keikkamatka voi olla 500–600 kilometriä, niin on hyvä olla apukuski mukana. Vietämme aikaa Porissa ja Jyväskylässä sen mukaan, missä seuraava keikka on ja kummasta paikasta sinne on lyhyempi matka.
– Olen nykyään Dingon ainoa porilainen. Vaikka olenkin paljon Jyväskylässä, porilaisena pysyn aina. Jyväskylässä käyn katsomassa kaikki Ässien ja Jypin pelit. Se kumpaa kannatan, pysyköön salaisuutena, Jonttu nauraa.