Maa­rit Kaut­to

Ka­ta­rii­na Lo­hi­ni­va työs­ken­te­li vuo­sia Po­rin te­at­te­ris­sa ja hä­net muis­te­taan lu­kui­sis­ta va­lo­voi­mai­sis­ta roo­leis­taan. Sit­ten elä­män­muu­tok­set vei­vät hä­net Hel­sin­kiin.

– Ke­vääl­lä 2018 esiin­nyin Po­rin Te­at­te­ris­sa vie­lä näy­tel­mäs­sä Ka­ta­lo­ni­an iloi­set nai­set. Sen jäl­keen jäin vir­ka­va­paal­le ja sain yk­si­vuo­ti­sen työs­ken­te­ly­a­pu­ra­han. Syk­syl­lä 2019 näh­tiin Po­rin te­at­te­rin, PDC:n ja Ra­kas­ta­jat-te­at­te­rin yh­teis­työ­nä mi­nun so­vit­ta­ma­ni ja oh­jaa­ma­ni, Mär­ta Tik­ka­sen teks­tiin poh­jau­tu­va esi­tys Kun maa kei­nuu. Sen jäl­keen on ol­lut tau­koa Po­ris­ta, ja sik­si on­kin niin iha­naa pa­la­ta tän­ne jäl­leen, Ka­ta­rii­na hy­myi­lee. Hä­net näh­dään Kuo­le­ma Nii­lil­lä -näy­tel­mäs­sä nei­ti Ffo­li­ot-Ffoul­ke­sin roo­lis­sa.

Hel­sin­kiin Ka­ta­rii­na muut­ti, kos­ka hä­nen avi­o­liit­ton­sa pää­tyi eroon ja sa­maan ai­kaan per­heen 15-vuo­ti­as Art­tu-poi­ka pää­si ba­let­ti­o­pin­toi­hin pää­kau­pun­kiin.

– Olin vir­ka­va­paal­la ja mi­nul­la oli mah­dol­li­suus läh­teä Ar­tun tu­ek­si. Li­säk­si ha­lu­sin ol­la lä­hel­lä iäk­käi­tä van­hem­pi­a­ni.

– Sit­ten tu­li­kin ko­ro­na. Asuim­me Ar­tun kans­sa Hel­sin­gis­sä pie­nes­sä vuok­ra-asun­nos­sa ja mie­tim­me, et­tä mi­ten täs­sä näin kävi. Art­tu jou­tui opis­ke­le­maan ba­let­tia zoo­min vä­li­tyk­sel­lä ja se oli to­del­la rank­kaa, vaik­ka vä­lil­lä oli­kin jak­so­ja, jol­loin lä­hi­o­pe­tus saat­toi jat­kua. Omis­ta pro­jek­teis­ta­ni lä­hes kaik­ki jäi­vät tau­ol­le. Pää­tin myös jat­kaa vir­ka­va­paa­ta­ni, kos­ka Po­rin te­at­te­rin­kin toi­min­ta oli tau­ol­la ko­ro­nan ta­kia.

– Vuon­na 2021 Art­tu läh­ti opis­ke­le­maan ba­let­tia Pie­ta­riin ja minä et­sin Hel­sin­gis­tä isom­man asun­non. Ha­lu­sin py­syä pää­kau­pun­gis­sa muis­ti­sai­rai­den van­hem­pie­ni apu­na, vaik­ka myös vel­je­nii oli­vat hei­dän tu­ke­naan, Ka­ta­rii­na jut­te­lee.

Li­sää haas­tei­ta ja muu­tok­sia toi Uk­rai­nan sota.

– Art­tu pa­la­si Suo­meen ja jat­koi opin­to­jaan Hel­sin­gis­sä. Isä­ni me­neh­tyi rei­lu vuo­si sit­ten ja sa­moi­hin ai­koi­hin mi­nun oli rat­kais­ta­va, ir­ti­sa­nou­dun­ko, vai jat­kan­ko va­ki­tuis­ta työ­tä­ni Po­rin te­at­te­ris­sa. Poh­din asi­aa pit­kään ja se­kin aut­toi, kun tai­teel­li­nen joh­ta­ja Chris­ti­an Lind­roos to­te­si, et­tä voit­han ai­na pa­la­ta Po­riin vie­rai­li­ja­na. Vuo­si sit­ten sa­nou­duin ir­ti, mut­ta mi­nul­la oli vie­lä vir­ka­va­paa­ta jäl­jel­lä, jo­ten vi­ral­li­ses­ti en ole kuu­lu­nut Po­rin te­at­te­rin hen­ki­lö­kun­taan elo­kuun alus­ta 2023 läh­tien.

– Vii­me kau­del­la mi­nut pyy­det­tiin vie­rai­le­maan Var­kau­den te­at­te­riin ja tein siel­lä pari isoa roo­lia. Nyt olen sit­ten Po­ris­sa jäl­leen, Ka­ta­rii­na sum­maa.

Ka­ta­rii­na on myös si­vu­toi­mi­nen opis­ke­li­ja. Hän pää­si vii­me ke­vää­nä Tans­kan Ges­talt Ins­ti­tu­te of Scan­di­na­vi­aan opis­ke­le­maan hah­mo­te­ra­pi­aa.

– Olen jo vuo­sia ol­lut kiin­nos­tu­nut hah­mo­te­ra­pi­as­ta ja käyt­tä­nyt sitä näyt­te­li­jä­työn me­to­di­na. Kaik­kien elä­män­muu­tos­ten ja haas­tei­den jäl­keen ajat­te­lin, et­tä voin sal­lia tä­män opis­ke­lun it­sel­le­ni. Työn­kin puo­les­ta mi­nul­la on nyt mah­dol­li­suus osal­lis­tua tär­kei­siin lä­hi­jak­soi­hin Tans­kas­sa.

Hah­mo- eli ges­talt-te­ra­pia on psy­ko­te­ra­pi­an suun­taus, joka pai­not­taa yk­si­lön ko­ke­mus­ta täs­sä ja nyt – ny­ky­het­kes­sä. Tätä tut­ki­taan luo­vas­ti ja ko­ke­muk­sel­li­ses­ti asi­ak­kaan ja te­ra­peu­tin vä­li­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja asi­ak­kaan omas­sa elä­mäs­sä.

Ka­ta­rii­nan elä­mään kuu­luu nyt näyt­te­le­mis­tä, opin­to­ja ja nii­hin liit­ty­vää oma­e­lä­män­ker­ran työs­tä­mis­tä sekä va­paa­eh­tois­työ­tä ja tans­si­har­ras­tus­ta.Tär­kein­tä ovat kui­ten­kin lap­set Art­tu ja Vee­ra, jot­ka mo­lem­mat ovat äi­tin­sä ta­voin löy­tä­neet am­ma­tin luo­val­ta alal­ta; Art­tu klas­si­sen ba­le­tin maa­il­mas­ta ja Vee­ra vi­su­aa­li­se­na tai­tei­li­ja­na.

– Po­ris­sa on ol­lut iha­naa ta­va­ta myös ex-mie­he­ni ty­tär­tä Vil­ma Ty­niä. Mi­nul­la on läm­pi­mät vä­lit häen kans­saan, Ka­ta­rii­na ker­too ja jat­kaa:

– Po­ris­sa oli ai­koi­naan hyvä elää lap­si­per­he­ar­kea, sil­lä kau­pun­ki on juu­ri so­pi­van ko­koi­nen ja tar­jo­aa mai­ni­ot har­ras­tus­mah­dol­li­suu­det niin tai­teen, tans­sin kuin mu­sii­kin­kin pa­ris­sa.