Tämä kolmikko loi voittoisan annoksen
Rosson pintxo oli tuomarien suosikki, yleisön äänet menivät Viet.namialle. Pintxoja on maisteltu Porissa nyt kymmenen vuotta.
Tiia Jokisalo
Porilaisten makunystyrät saivat viime viikolla jälleen hemmottelua, kun kaupungissa järjestettiin perinteikäs Pintxo-tapahtuma.
Tuomarina toimi tuttuun tapaan pintxokisan isä, Rotisseur Touko Setälä ja vaihtuvana aisaparina tänä vuonna Suomen Shakkiliiton uusi puheenjohtaja Aleksi Olander.
Voittajaksi tuomarikaksikko nosti Rosson, jossa maisteltiin tänä vuonna chiliöljyllä voideltua jättirapua friteeratun hummeririsoton kera. Tuomarit kehuivat annoksen kekseliäisyyttä ja risoton maistuvuutta sekä kokonaisuutta, josta muodostui hieno annos.
Ihanko oikeasti voitimme, vau, oli ravintolapäällikkö Kati Laaksosen ensireaktio.
– Mutta ei ihme, sillä heti kun maistoin annosta, totesin, että tässä on voittaja-ainesta, hän naurahtaa.
Laaksonen ideoi pintxon, keittiömestari Juha Poutanen toteutuksen ja kokki Anu Heinonen vastasi valmistuksesta.
Laaksonen halusi suupalan, joka tuo esiin ravintolan uudistetun ruokalistan makuja. Koska pintxon ideana on syödä se nopeana suupalana, valittiin toteutusmuotoksi arancini eli risottopallo.
Rosso on ollut mukana tapahtuman alusta saakka ja tämä oli ensimmäinen voitto. Oman haasteensa toi, että tämä pintxo tarjoiltiin lämpimänä.
– Tämä oli haastava tehdä, ei ollenkaan helpoimmasta päästä, mutta halusimme nähdä tämän vaivan, sillä maku oli niin hyvä.
Tekijät ovat tyytyväisiä pintxo-konseptiin.
– Tapahtumana tämä on hyvä, se innostaa ihmisiä käymään sellaisissakin ravintoloissa, joissa he eivät välttämättä normaalisti kävisi. Ja liikkeelle lähdetään hyvin erilaisin kokoonpanoin ja moni tulee käymään yksinkin.
Tässä Rosson voittaja-annos.
Toiselle sijalle kipusi Royal Mustang, jonka pintxo oli paistettu momo eli nepalilainen taikinanyytti. Paistettuna momo oli Setälälle uusi tuttavuus ja maku miellytti. Tuomarit ilahtuivat kastikkeista, jotka tukivat kokonaisuutta.
Kolmas sija kuuluu tänä vuonna Amarillolle, joka tarjoili pieneen suupalaan paljon. Pintxona oli valkosipuli-persiljavoilla maustettu ciabatta mango-chilimaustetulla kananfileellä, chipotlemajoneesilla, Monterey Jack -juustolla ja ananaschutneylla. Tuomarien mukaan annos oli uskollinen ravintolan linjalle ja kokonaisuudessaan erittäin maukas.
Asiakkaiden suosikki löytyi puolestaan kauppahallista. Ravintola Viet.namia tarjoili rapean saigonilaisen kevätrullan, jossa oli ohut kuori, aromaattiset yrtit ja naudanlihatäyte.
Toiselle sijalle porilaiset maistelivat Kalevi Bar & Kitchenin paahdetun hapanjuurileivän minttu-valkosipulicremellä ja pikkelöidystä kurkusta valmistetulla kaviaarilla ja kirjolohenmädillä. Kolmanneksi yleisöäänestyksessä tuli Petras Cafen pintxo, jossa tarjoiltiin patongilla kreikkalaista maustettua fetatahnaa, karamellisoitua punasipulia ja marinoitua paahtopaistia.
Ensimmäiset pintxot Porissa maisteltiin kymmenen vuotta sitten tuolloin restonomiksi opiskelevan Touko Setälän opinnäytetyön ansiosta. Porilaisille herkut maistuivat ja pintxokilvasta tuli perinne.
– Kisa oli tänä vuonna erittäin tasainen ja oli hienoa nähdä, kuinka kekseliäitä ravintoloiden annokset olivat. Esimerkiksi normaalisti pintxon pohjana käytetyn patongin tilalle oli keksitty montaa erilaista vaihtoehtoa. Hienoa on myös se, että Porin ravintolakulttuuri laajenee, Touko Setälä toteaa.
Voitot ovat vuosien aikana jakautuneet tasaisesti, yhteensä tapahtumia on järjestetty 14 kertaa ja ainoastaan kolmelle ravintolalle voitto on tullut kahdesti.
Myös tuomarien ja yleisön makunystyröissä on eroa, elokuu 2024 oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainut kerta kilpailun historiassa, jolloin sama ravintola voitti sekä tuomariston että yleisön äänin. Kaksoisvoittaja oli tuolloin Dante’s Kitchen & Barin annos.
Pintxo-kilpailun järjestää Satakunnan Viikko.

