Jää­kie­kon SM-lii­gan pu­do­tus­pe­leis­sä on näh­ty har­vi­nai­sen rai­la­kas­ta me­noa. Enää ei voi­da pu­hua mei­dän pe­lis­tä sen var­si­nai­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä. Kiek­ko­kont­rol­lin ja vii­ve­läh­tö­jen si­jaan näh­dään no­pe­aa pe­lin kään­tä­mis­tä pys­ty­suun­taan, ko­vaa kamp­pai­lua ja pai­neis­ta­mis­ta koko ken­tän alu­eel­la.

Uut­ta pe­laa­mi­sen suun­taa vii­toit­ta­vat eri­to­ten Koo­Koo, Sai­Pa ja Il­ves. Kun kiek­ko­kont­rol­li heik­ke­nee, pai­neis­tus on ko­vaa ja kamp­pai­lu­vaa­de hui­pus­saan, hei­jas­tuu se pe­laa­mi­seen mo­nel­la ta­paa: pal­jon jää­hy­jä, jopa ulo­sa­jo­ja, her­mo­kont­rol­lin pet­tä­mis­tä ja hen­ki­lö­koh­tai­sia vir­hei­tä.

Kai­ken tuon vas­ta­pai­no­na ylei­söl­le tar­jo­taan jää­kiek­ko­viih­det­tä par­haim­mil­laan. Pe­leis­tä tu­lee usein run­sas­maa­li­sia, peli- ja luis­te­lu­no­peus kas­va­vat, sa­moin kamp­pai­lut ja kon­tak­tit.

Tap­pa­ra edus­taa enem­män kont­rol­loi­tua pe­laa­mis­ta, mut­ta eten­kin ta­sa­ken­täl­li­sin Il­vek­sen vauh­ti­kiek­ko vie, ja sen myö­tä syn­tyy maa­li­paik­ko­ja vas­tus­ta­jaa enem­män.

Pe­li­no­peus, kamp­pai­lu­vaa­de ja kon­tak­tit edel­lyt­tä­vät pe­laa­jil­ta kor­ke­aa tun­ne­ta­soa, eli ha­lua voit­taa yk­sit­täi­nen ti­lan­ne, yk­sit­täi­nen vaih­to ja sitä kaut­ta koko peli.

Juu­ri riit­tä­vän tun­ne­ta­son puut­tu­mi­nen oli suu­rin syy sii­hen, et­tä Lu­kon pe­lit päät­tyi­vät odo­tet­tua pal­jon ai­kai­sem­min.

Äs­sil­lä oli tun­ne­ta­soa ja tais­te­lu­tah­toa. Jopa kaik­ki pe­lin osa-alu­eet kun­nos­sa voit­taak­seen Sai­Pa ja men­nä jat­koon. Het­ken her­paan­tu­mi­nen seit­se­män­nes­sä pe­lis­sä toi kui­ten­kin ison pet­ty­myk­sen vii­me kau­den ta­paan.

Suo­ma­lais­ta jää­kiek­koa on usein moi­tit­tu tyl­säk­si kat­so­jan kan­nal­ta. Mei­dän peli oli kui­ten­kin tapa toi­mia kau­ka­los­sa niin, et­tä vas­tus­ta­jia hei­kom­mal­la­kin ma­te­ri­aa­lil­la me­nes­tyt­tiin ar­vo­tur­nauk­sis­sa. Ta­vas­ta tuli Suo­mi-kie­kon iden­ti­teet­ti, jota nyt ai­na­kin lii­ga­ta­sol­la pe­lin evo­luu­tio vie eteen­päin. Kun kat­soo nel­jän par­haan jouk­koon pääs­seet, niin voi to­de­ta, et­tä pe­rin­tei­ses­tä ta­vas­ta poik­ke­a­mal­la voi me­nes­tyä.

Jo olym­pi­a­kie­kos­sa oli näh­tä­vis­sä pe­lin no­peu­tu­mis­ta. Yh­dys­val­lat ja Ka­na­da näyt­ti­vät täs­sä suh­tees­sa mal­lia. Myös prons­sil­le nous­sut Suo­mi pyr­ki no­pe­aan pys­ty­suun­nan pe­laa­mi­seen, kamp­pai­lui­hin ja pai­neis­ta­mi­seen. Pe­li­ta­pa poik­ke­si Juk­ka Ja­lo­sen pe­li­ta­vas­ta.

Pi­tää kui­tem­kin muis­taa, et­tei jää­kie­kos­sa ole oi­ke­aa ja vää­riä ta­po­ja pe­la­ta. Se jouk­kue me­nes­tyy, jos­sa on riit­tä­väs­ti tai­toa, tah­toa ja kul­loi­sel­le­kin ti­lan­teel­le so­pi­va pe­li­ta­pa. Pa­ras­ta jäl­keä syn­tyy, kun pe­laa­mi­sen tapa tu­kee yk­si­löi­den osaa­mis­ta ja fyy­si­siä omi­nai­suuk­sia.

Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Leh­dis­tö­neu­vos, Eu­ra­jo­ki