Maa­rit Kaut­to

Kun po­ri­lais­syn­tyi­sel­tä me­te­o­ro­lo­gi Jes­se Heik­ki­läl­tä ky­syy lem­pi­vuo­de­nai­kaa, hän hil­jen­tyy miet­ti­mään.

– Oli­pa vai­kea ky­sy­mys. Mi­nul­la ei var­si­nai­ses­ti ole lem­pi­vuo­de­nai­kaa, mut­ta eh­kä jol­lain ou­dol­la ta­val­la tyk­kään kui­ten­kin tal­ves­ta puo­len sen­tin erol­la mui­hin. Tal­vel­la on pi­me­ää ja kyl­mää ja sil­loin voi hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la kä­per­tyä soh­van nurk­kaan ja ot­taa ren­nos­ti.

– Ke­vät taas on ins­pi­roi­vaa ai­kaa, kun valo li­sään­tyy ja pää­see pit­kän tau­on jäl­keen liik­ku­maan pyö­räl­lä, Jes­se tuu­mii.

Jes­se Heik­ki­lä työs­ken­te­lee Il­ma­tie­teen­lai­tok­sel­la me­te­o­ro­lo­gi­na ja yh­teys­pääl­lik­kö­nä. Hä­net näh­dään sil­loin täl­löin myös tv:ssä Ylel­lä sää­tä en­nus­ta­mas­sa.

Jes­se asuu ny­ky­ään per­hei­neen Van­taal­la. Ala-as­teen hän kävi ai­ka­naan Po­rin Her­ra­lah­den kou­lus­sa, ylä­as­teen Noor­mar­kus­sa ja lu­ki­on Po­rin Ly­se­os­sa.

– Lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta Po­ris­sa on pal­jon hy­viä muis­to­ja. Muu­ta­miin lap­suu­den ka­ve­rei­hin pi­dän edel­leen yh­teyt­tä. Van­hem­pa­ni asu­vat yhä Noor­mar­kus­sa ja siel­lä tu­lee per­heen kans­sa mel­ko usein käy­tyä. Jaz­zit kuu­lu­vat eh­dot­to­mas­ti ke­sääm­me.

– Kuu­den kuu­kau­den ikäi­sel­le tyt­tä­rel­le­ni jut­te­len Pori-jut­tu­ja ja olen lu­van­nut vie­dä hä­net Äs­sien pe­liä kat­so­maan. Äs­sien T-pai­ta hä­nel­lä jo on­kin, Jes­se hy­myi­lee.

Me­te­o­ro­lo­gia al­koi kiin­nos­taa Jes­seä ar­mei­jas­sa.

– Suo­ri­tin ar­mei­jan il­ma­voi­mis­sa. Siel­lä pe­reh­dyim­me hie­man sää­ha­vain­noin­tiin ja se sai mi­nut kiin­nos­tu­maan. Pää­tin ha­kea Hel­sin­gin yli­o­pis­toon opis­ke­le­maan me­te­o­ro­lo­gi­aa. Opis­ke­lut aloi­tin 2010.

– Me­te­o­ro­lo­gia si­säl­tää pal­jon ma­te­ma­tiik­kaa, fy­siik­kaa ja maan­tie­toa, jot­ka ovat ai­na kiin­nos­ta­neet mi­nua. Myös len­to­ko­neet kieh­to­vat ja aluk­si ajat­te­lin­kin, et­tä mi­nus­ta tu­li­si len­to­sää­me­te­o­ro­lo­gi.

Len­to­sää­me­te­o­ro­lo­gia Jes­ses­tä ei lo­pul­ta tul­lut, vaan hän on en­nen Il­ma­tie­teen­lai­tok­sen yh­teys­pääl­li­kön teh­tä­vi­ään työs­ken­nel­lyt päi­vys­tä­vä­nä me­te­o­ro­lo­gi­na laa­tien muun mu­as­sa sää­en­nus­tei­ta jul­kais­ta­vik­si eri me­di­ois­sa ja IL:n mo­bii­li­so­vel­luk­seen sekä verk­ko­si­vuil­le. Hän aloit­ti työt Il­ma­tie­teen lai­tok­sel­la 2017.

– Työ­hön kuu­luu myös pal­jon sel­lais­ta, joka ei näy ulos­päin, ku­ten esi­mer­kik­si sää­pa­ra­met­rien ja nii­den jäl­ki­kä­sit­te­lyn ke­hit­tä­mis­tä. Yh­teys­pääl­li­kön teh­tä­viin kuu­lu­vat myös asi­a­kas­suh­teet.

Tv-lä­he­tyk­siä Jes­se on teh­nyt jo 10 vuot­ta, vä­lil­lä va­ki­tui­sem­min ja ny­ky­ään free­lan­ce­ri­na sil­loin täl­löin.

– Lu­ki­os­sa mi­nua kau­his­tut­ti tois­ten edes­sä esiin­ty­mi­nen. Yli­o­pis­to­ai­ka­na Hel­sin­gin Sa­no­mien sää­lä­he­tyk­siin ha­et­tiin me­te­o­ro­lo­gia ja us­kal­tau­duin hyp­pää­mään mu­ka­vuu­sa­lu­ee­ni ul­ko­puo­lel­le opis­ke­lu­ka­ve­rie­ni in­noit­ta­ma­na. Sit­ten oli esiin­ty­mi­sis­sä pit­kä tau­ko, kun­nes Sei­ja Paa­so­nen ky­syi mi­nua Ylen sää­lä­he­tyk­siin. En­sim­mäi­sen ker­ran olin Ylen ruu­dus­sa ke­vääl­lä 2019. Ny­ky­ään teen Ylen sää­lä­he­tyk­siä sil­loin täl­löin ja tuu­raan tar­vit­ta­es­sa. Vii­me vuon­na olin tv:ssä eh­kä pari ker­taa kuu­kau­des­sa.

Jes­sen mu­kaan suo­ras­sa tv-lä­he­tyk­ses­sä voi ta­pah­tua mitä ta­han­sa.

– Vii­mei­sim­mäs­sä lä­he­tyk­ses­sä­ni kor­va­nap­pi­ni ha­jo­si, sa­moin ka­me­ra, jo­hon piti pu­hua. Sii­nä sit­ten hö­pö­tin ja poh­din, et­tä nä­kyy­kö tämä edes mi­hin­kään. Var­maan kym­me­nen tu­hat­ta eri aja­tus­ta juok­si pääs­sä­ni, Jes­se nau­raa.

Ei­vät­kä en­nus­teet ai­na osu nap­piin.

– Edel­lis­vii­kon­lo­puk­si en­nus­tin maan ete­lä- ja kes­ki­o­saan au­rin­koa ja +5 as­tet­ta läm­min­tä. Lau­an­tai­na olin va­paal­la ko­to­na ja to­te­sin, et­tä met­sään­hän se en­nus­tus meni. Pil­vi­syyt­tä oli­kin huo­mat­ta­vas­ti enem­män kuin en­nus­tei­den mu­kaan oli­si pi­tä­nyt ja sik­si läm­pö­ti­la­kin jäi pal­jon al­hai­sem­mak­si. Aloi­tin kau­he­an it­sek­ri­tii­kin ja mie­tin, et­tä mi­ten näin pää­si käy­mään. To­sin jäl­ki­kä­teen olen to­den­nut, et­tä jos sai­sin sa­mat en­nus­teet ja tie­dot etee­ni nyti, en­nus­tai­sin ai­van yh­tä pie­leen uu­del­leen. Käy­tin sen het­ken pa­ras­ta tie­toa, Jes­se huo­kaa ja jat­kaa:

– En­nus­teis­sa pe­la­taan to­den­nä­köi­syyk­sil­lä, jo­ten täy­sin var­maa ti­lan­net­ta ei voi ol­la. Par­haim­paan py­ri­tään, mut­ta en­nus­te on kui­ten­kin ai­na en­nus­te.