PÄÄKIRJOITUS: Väestökehitys ratkaisee Satakunnan kohtalon
Satakunnan väestökehityksen historia ja ennusteet ovat karuja. Niihin pitää vaikuttaa, eikä aikaa ole kovin paljon. Mikä olisi ensimmäinen askel?
Vuonna 1984 Suomi oli urheilun suurvalta. Marja-Liisa Hämäläinen voitti Sarajevon olympialaisissa kolme hiihdon kultamitalia, Matti Nykänen yhden mäkihypyssä. Los Angelesin kesäkisoissa suomalaiset voittivat neljä kultaa. Satakunnassakin vuosi oli historiallinen. Silloin viimeksi maakunnan väkiluku kasvoi. Tuon jälkeen, kolmekymmentäviisi vuotta peräjälkeen, Satakunnan väkiluku on vuodesta toiseen vähentynyt. Kun Satakunnassa ammuttiin uudenvuoden raketteja joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1984 satakuntalaisia oli noin 246 000. Viime vuoden lopussa väkimäärä oli noin 216 000. Kato on käynyt.
Myös vuosi 1996 oli olympiavuosi. Suomalaisten menestys oli kuitenkin jo hiipunut vuoden 1984 tasosta. Atlantan kesäkisoissa Suomi voitti enää yhden kullan, kun keihäänheittäjä Heli Rantanen oli ykkönen. Talviolympialaisia ei tuona vuonna pidetty. Satakunnassa vuosi oli viimeinen, jolloin maakunnassa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli. Viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta Satakunnan luonnollinen väestönlisäys on ollut negatiivinen. Tällä hetkellä satakuntalaisia kuolee vuodessa noin tuhat henkeä enemmän kuin syntyy. Lisäksi Satakunnasta muuttaa vuodessa noin tuhat ihmisestä enemmän pois kuin mitä tänne muuttaa. Muutokset väestömäärässä näkyvät myös väestörakenteessa. Yli 65 -vuotiaiden osuus kasvaa Satakunnassa vuosi vuodelta. Alle 15 -vuotiaiden ja työikäisten eli 16-64 -vuotiaiden osuus vähenevät.
Väestörakenteen yksi keskeinen termi on väestöllinen huoltosuhde. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta ei-työikäistä eli alle 16 -vuotiasta ja yli 65 -vuotiasta on suhteessa työikäisiin (16-64 -vuotiaat). Suomessa koko maan väestöllinen huoltosuhdeluku on nyt 66 ja Satakunnassa 72. Luku tarkoittaa siis sitä, kuinka monta ei-työikäistä on suhteessa työikäisiin. Satakunnassa on tällä hetkellä 72 ei-työikäistä ihmistä 100 työikäistä kohden. Satakunnan luku on maakunnan keskiarvo. Sen taakse kätkeytyy esimerkiksi se, että Siikaisissa ja Merikarvialla sataa työikäistä kohden on jo yli 90 ei-työikäistä. Tämäkin tilanne tukaloituu vuosi vuodelta.
Jos ennusteet pitävät paikkansa, vuonna 2023 niin Merikarvialla kuin Siikaisissakin väestöllinen huoltosuhde on yli sata. Silloin kunnan väestöstä isompi osa on ei-työikäisiä kuin työikäisiä. Se tulee näkymään monella tavalla. Kunnan verotulot pienenevät, kuntalaisten ostovoima vähenee, ikäihmisten palveluiden kysyntä kasvaa ja näiden palveluiden tekemiseen tarvitaan lisää työntekijöitä. Samaan aikaan koulujen- ja oppilaitosten luokkakoot pienenevät, yritykset tarvitsevat työvoimaa eläköityvien tilalle ja ikääntyvät yrittäjien yritykset kaipaavat jatkajia. Mistä nämä kaikki ihmiset Satakuntaan löytyvät ja miten?
Viidentoista vuoden kuluttua Satakunnan väestöllinen huoltosuhde on alle 80 vain Porissa, Raumalla ja Eurajoella. Viidessä satakuntalaisessa kunnassa on sen sijaan tuolloin enemmän ei-työikäisiä kuin työikäisiä. Satakunnan ja koko maan huoltosuhde erkanevat toisistaan koko ajan.
Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kirjoitta viime viikolla Satakunnan Viikossa (7.1.2021) utopiasta yhden kunnan Satakunnasta. Jotain tällaisia ennakkoluulottomia avauksia nyt kaivataan. Luukkosen avaus olkoot yksi tällainen. Yhtenä kuntana Satakunta olisi Suomen suurempia kuntia ja maan suurin satamakaupunki. Huoltosuhde olisi yhdessä kunnassa siedettävämpi kuin yksittäisten kuntien. Kunnallisveroprosentti olisi kaikilla satakuntalaisilla sama. Yhden kunnan utopia lopettaisi myös satakuntalaisten kuntien välisen kisan asukkaista ja yrityksistä. Energiaa voisi käyttää omien tavoitteiden sijasta yhteisten tavoitteiden eteen. Kuntamarkkinoinnin voisi muuttaa koko alueen markkinoimiseksi. Yksi Satakunta olisi vahvempi kuin moni yksittäinen satakuntalainen kunta jatkossa. Mikä olisi ensimmäinen askel tuohon suuntaan ja kuka sen ottaa?
Kim Huovinlahti
päätoimittaja

