Maanpuolustus tarvitsee hävittäjiä, huoltovarmuus myös viljelijöitä
Suomen ensimmäiset F-35-hävittäjät saapuivat Rovaniemelle syyskuussa. Yli kymmenen miljardin euron hävittäjähankinta kertoo, miten vakavasti Suomi suhtautuu muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Myös kotimaiseen puolustusteollisuuteen investoidaan. Satakunnassa tästä on esimerkkinä Noormarkkuun rakennettava TNT-tehdas. Puolustuskyvyn vahvistamiselle on hyvät perusteet. Samalla kannattaa kuitenkin kysyä, huolehditaanko Suomessa yhtä pitkäjänteisesti toisesta kriisiajan välttämättömyydestä eli kotimaisesta ruoantuotannosta.
Luonnonvarakeskuksen mukaan maatalouden kannattavuus on ollut viime vuosina poikkeuksellisen heikkoa. Viime vuonna Suomessa lopetti yli 1 100 maatilaa. Tilojen väheneminen ei suoraan tarkoita tuotannon supistumista, sillä jäljelle jääneet tilat ovat kasvaneet. Maatalous- ja puutarhayritysten keskimääräinen yrittäjätulo jäi viime vuonna noin 18 400 euroon. Siitä pitäisi saada korvaus sekä yrittäjäperheen työlle että tuotantoon sijoitetulle omalle pääomalle. Tuotantokustannusten ja viljan hinnan välinen ristiriita näkyi tänä syksynä poikkeuksellisella tavalla, kun nurmijärveläinen viljelijä päätyi murskaamaan puintivalmiin kauransa peltoon. Hänen laskelmiensa mukaan sadon puiminen ja kuivaaminen olisi tullut sen myyntiarvoa kalliimmaksi. Ristiriita näkyy myös ruokakaupassa. Kuluttaja maksaa ruoastaan paljon, mutta korkea hinta ei välttämättä tarkoita viljelijälle riittävää korvausta. Ruoan hinnasta maksetaan myös jalostuksen, kuljetusten ja kaupan kustannukset.
Satakunnassa ruoantuotannon merkitys tunnetaan hyvin. Maakunnan monipuolinen kasvinviljely, kotieläintuotanto ja elintarviketeollisuus ovat merkittävä osa koko Suomen ruokahuoltoa. Kotimaisen maatalouden merkitys huoltovarmuudelle tunnustetaan kyllä juhlapuheissa, mutta se ei näy riittävästi tuotannon taloudellisissa kannusteissa. Kannattavuuteen vaikuttavat tukien lisäksi tuottajahinnat, kustannukset ja elintarvikeketjun tulonjako. Mahdollisen kriisin alkaessa varmuusvarastot auttavat ruokavarmuuden turvaamisessa, mutta ne eivät korvaa viljelijöitä, peltoja, koneita ja toimivaa elintarviketeollisuutta. Maanpuolustuksessa varaudutaan vuosikymmenten perspektiivillä. Samalla aikajänteellä pitäisi tarkastella myös kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta. Kaupan hyllyllä huoltovarmuuden ongelmat eivät vielä näy. Silloin kun ne näkyvät, niiden korjaaminen voi olla jo vaikeaa.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja

