Nordström: Datakeskusbuumi – jääkö yhteiskunnalle luu käteen?
”Viekäätte maat ja viekäätte veet, viekäätte ruskat ja keväät”, sanotaan laulussa. Säkeet tulevat mieleen datakeskusbuumista. Investointien houkuttelemiseksi tehdään lähes mitä tahansa. Mutta mitä Suomi ja Satakunta saavat vastineeksi?
Satakuntaan suunnitellaan tiettävästi jopa 13 datakeskusta. Kunnat tavoittelevat työpaikkoja ja kiinteistöverotuloja. Mutta kuinka paljon hyötyä jää alueelle ja mitä hankkeet maksavat yhteiskunnalle?
Jos kysyntä kasvaa nopeammin kuin kohtuuhintaista tuotantoa saadaan lisää, sähkön hinta voi nousta. Tämä koskee sekä vientiteollisuutta että kotitalouksia.
Vientiyritykset eivät voi siirtää kohonneita kustannuksia tuotteidensa hintoihin. Kilpailukyky heikkenee ja investointeja voi siirtyä muualle. Kotitalouksienkin laskut kasvavat. Sähkölämmitteisessä talossa ja sähköautossakin tarvitaan sähköenergiaa.
Myös merituulivoiman tulevaisuus liittyy tähän ristiriitaan. Satakunnan rannikolle suunniteltujen hankkeiden kannattavuus riippuu sähkön myyntihinnasta, rakentamiskustannuksista ja rahoituksesta. Jos uusi tuotanto edellyttää nykyistä korkeampaa sähkön hintaa, syntyy vaikea kysymys: pitääkö sähkön kallistua, jotta sitä voidaan tuottaa lisää? Samalla kallis sähkö voi heikentää teollisuuden kilpailukykyä.
Datakeskukset tuovat investointeja ja verotuloja, mutta rakennusajan työllisyys ei kerro koko totuutta. Pysyviä työpaikkoja voi syntyä vähän suhteessa investointien kokoon. Verotulojen rinnalla on laskettava sähköverkon ja muun infrastruktuurin kustannukset sekä vaikutukset muuhun elinkeinoelämään.
Nyt tarvitaan ryhtiliike. Valtio ei voi jättää kokonaisarviota yksittäisten kuntien vastuulle. Sähkön hinta, kantaverkon kapasiteetti ja vientiteollisuuden kilpailukyky koskevat koko Suomea.
Ennen suurten datakeskushankkeiden hyväksymistä on arvioitava niiden yhteenlaskettu sähkönkulutus, vaikutus sähkön hintaan, uuden tuotannon tarve, verkkokustannukset sekä pysyvät työpaikat ja verotulot. Suurten sähkönkäyttäjien on kannettava oikeudenmukainen osuus aiheuttamistaan lisäkustannuksista. Datakeskuksia ei pidä torjua, mutta ei myöskään hyväksyä tutkimatta, kuka maksaa laskun ja kuka korjaa hyödyn.
Suomen tehtävä ei ole maksimoida datakeskusten määrää, vaan suomalaisten hyvinvointia. Muuten vaarana on, että rakennamme kalliin infrastruktuurin muiden tarpeisiin ja jätämme kustannukset omien kansalaistemme maksettaviksi. Jääkö yhteiskunnalle lopulta luu käteen?
Ari Nordström
Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (sd.), Pori

