Seikkula: Raumasta nuorille paikka kasvaa ja tavoitella unelmiaan
Viime viikolla Nanunkallion koulun harjannostajaisissa tuli jälleen vahvasti mieleen, kuinka paljon Rauma panostaa lapsiin ja nuoriin. Meille on tulossa hienot tilat pienille raumalaisille oppia ja elää jännittäviä elämänvaiheitaan. Raumalla on myös laajoja harrastusmahdollisuuksia ja aktiivinen nuorisovaltuusto, joiden avulla nuoret pääsevät osaksi kaupungin toimintaa.
Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana miettinyt yhtä kysymystä. Mitä tapahtuu, kun nuori kasvaa aikuiseksi?
Opiskeluideni aikana olen huomannut, että Raumalla ja opiskelukaupungissani Jyväskylässä on yksi yhteinen haaste. Moni nuori katsoo kotikaupunkinsa ulkopuolelle, kun on aika ottaa seuraava askel elämässä.
On hyvin luonnollinen osa nuoren elämää haluta nähdä maailmaa ja muuttaa työn tai opiskelujen perässä muualle, eikä sitä pidä yrittää estää. Mutta sitä, mitä voimme pohtia on, että miksi niin monen nuoren pitäisi lähteä muualle rakentaakseen itselleen tulevaisuuden.
Kotikaupunki tarkoittaa nuorelle parhaassa tapauksessa kotia, kavereita, kasvuympäristöä, kulttuuria, tapahtumia ja muistoja. Se on myös tunne siitä, että kuuluu joukkoon.
Meidän tulee siis miettiä miltä Rauma näyttäytyy nuorelle silloin, kun lapsuus vaihtuu aikuisuuteen. Onko täällä tilaa nuorille tavoitella unelmiaan tai rakentaa oman näköistä elämää? Olennaista on myös pohtia, millainen Rauma on opiskelukaupunkina.
Opiskelijana olen nähnyt, miten kaupunki voi vahvistaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja luoda tunnetta siitä, että tästä voisi tulla oma kaupunki myös tulevaisuudessa.
Ajattelen, että meidän tavoitteemme ei pitäisi olla se, ettei yksikään nuori lähtisi Raumalta. Vaan pikemminkin se, että nuorilla on myöhemmin ajatus siitä, että tänne halutaan palata. Rauman tulee olla paikka, jossa nuori saa kasvaa, kokeilla ja tavoitella unelmiaan. Ja jos unelmat vievät välillä muualle, täällä pitäisi olla paikka, johon on hyvä tulla takaisin.
Evita Seikkula
Kaupunginvaltuutettu, sivistysvaliokunnan jäsen (vihr.), Rauma

