”Hil­jaa, ei saa huu­taa!” sa­noi yk­si kol­mes­ta mie­hes­tä, jot­ka oli­vat juos­seet au­tom­me vie­reen. Ve­ne­zu­e­lan pää­kau­pun­gis­sa Ca­ra­ca­sis­sa mil­joo­na­kau­pun­gin ää­net se­koit­tui­vat toi­siin­sa il­ta-au­rin­gon las­kies­sa. Yk­si mie­his­tä kii­pe­si ta­ka­pen­kil­le vie­ree­ni pys­sy kä­des­sä. Sa­noin hä­nel­le, et­tä kat­soi­si mua sil­miin. Hä­nen kat­so­es­saan me­nin niin lä­hel­le hä­nen kas­vo­jaan, et­tä ne­näm­me mel­kein kos­ket­ti­vat. Ava­sin sil­mä­ni mah­dol­li­sim­man suu­rek­si ja huu­sin: "Kat­so mua sil­miin ja nyt voit tap­paa mut. Mä meen Tai­vaa­seen! Mi­hin sä meet?” Mies meni hä­mil­leen ja kaik­ki läh­ti­vät juos­ten pois pai­kal­ta. Mun elä­män ei ol­lut tar­koi­tus vie­lä päät­tyä. Oli vie­lä teh­tä­vää.

Kuu­lin myö­hem­min, et­tä juu­ri sil­loin Suo­mes­sa eräs ni­mik­ko­seu­ra­kun­ta­lai­nen ru­koi­li mun puo­les­ta. Tu­han­sien ki­lo­met­rien vä­li­mat­ka ei ol­lut es­te Ju­ma­lan avun saa­mi­seen. Esi­ru­kous toi­mi no­pe­am­min kuin what­sap­pi.

Sä voit tuu­ma­ta, ett sus­ta ei kyl oo te­ke­mään Jee­suk­sen an­ta­maa lä­he­tys­työ­tä. Oon kuul­lut joit­ten­kin sa­no­van, et­tä hän ei voi, joku muu ois pa­rem­pi. Sä et oo va­hin­ko tai sat­tu­ma, et, vaik­ka kuka niin to­kai­si­si! Sä oot Ju­ma­lan ih­meel­li­sen ja hy­vän suun­ni­tel­man tu­los, ra­kas, upea yk­si­lö.

”Mä en jak­sa enää!” Tun­tuuks sus­ta kos­kaan sil­tä? Kaik­ki voi­mat on men­neet, et ees pys­ty nuk­ku­maan, kun on niin pal­jon huo­lia ja epä­var­muut­ta. Tun­tuu kuin kaik­ki vaan vyö­ryis pääl­le ja sä jäät ju­miin. Mul on sul­le uu­ti­nen: Just nyt sem­mo­se­na, kun oot, sii­nä het­kes­sä, mis­sä oot, sä rii­tät! Jee­sus on lu­van­nut pi­tää sus­ta huol­ta. Sua ei voi ku­kaan kor­va­ta! Jee­sus kuo­li ris­til­lä ja so­vit­ti sut ja mut, koko maa­il­man Ju­ma­lan kans­sa. Me yri­te­tään ite, ei sii­nä­kään oo mi­tään huo­noo, mut Jee­sus vaan oot­taa, ett sais aut­taa. Hän on koko ajan ha­lu­kas oleen mein elä­mäs­sä mu­ka­na, voi­ma­va­ra­na.

Mä syn­nyin vam­mai­se­na, mut sain tie­tää sen vas­ta 52-vuo­ti­aa­na. Mun kä­sien ja jal­ko­jen ää­rei­so­sat on heik­ko­ja. Oon ai­na ol­lut tosi hyvä kaa­tu­maan ja kom­pas­te­le­maan, mul­ta on tip­pu­nut ta­va­roi­ta jne. Täl­lai­se­na, heik­ko­na oon saa­nut tur­vau­tua Jee­suk­sen voi­maan ja huo­len­pi­toon. Oon saa­nut ol­la lä­he­tys­työs­sä ja ko­kee mie­len­kiin­toi­sia asi­oi­ta, jos­kus tosi rank­ko­ja­kin! Nyt toi­min mm. Tel­jän seu­ra­kun­nas­sa lä­he­tys­sih­tee­ri­nä ja kan­sain­vä­li­ses­sä työs­sä. Oon myös nuo­ri­so­työs­sä Noor­mar­kun seu­ra­kun­nas­sa. Ko­ti­maas­sa saan ol­la mie­he­ni Jor­man kans­sa yh­des­sä pal­ve­le­mas­sa ja ol­la Jee­suk­sen pal­ve­le­ma­na vie­mäs­sä ilo­sa­no­maa eteen­päin näil­lä voi­min, mitä on.

Lä­he­tys­työ ei oo soo­loi­lua. Sii­hen tar­vi­taan jo­kai­nen kris­tit­ty. Sä oot kut­sut­tu lä­he­tys­työ­hön, ja­ka­maan ilo­sa­no­maa Jee­suk­ses­ta, jo­kai­sen luo­ma­kun­nan ih­mi­sen Va­pah­ta­jas­ta, et­tei sa­no­ma me­nis huk­kaan! Sua tar­vi­taan! Voit aloit­taa lä­hel­tä ja ulot­taa kau­as. Naa­pu­ris­sa saat­taa ol­la hen­ki­lö, joka ei vie­lä tie­dä, mi­ten iha­na Jee­sus on. Tie­dät­hän sä sen? Jos oot epä­var­ma, älä jää yk­sin! Tuu mu­kaan seu­ra­kun­taan, sin­ne, mis­sä ker­ro­taan Jee­suk­sen rak­kau­des­ta ja ian­kaik­ki­sen elä­män ih­meel­li­syy­des­tä. Ru­koi­le­vais­ten vir­res­sä lau­le­taan: ”Elä­mä, ian­kaik­ki­nen elä­mä! Se al­kaa tääl­lä, jo mait­ten pääl­lä ja jat­kuu iä­ti Tai­vaas­sa!”

Lap­se­ni, sua Pai­men kut­suu luok­sen­sa. Älä yk­sin kan­na mur­hei­ta­si!

Lap­se­ni, älä yri­tä it­se muut­tua! An­na Jee­sus muut­taa elä­mä­si!

Lap­se­ni, ole tur­val­li­sel­la mie­lel­lä! Si­nun syn­ti­si an­ne­taan an­teek­si!

Kat­so­kaa, kat­so­kaa ris­ti­nuh­riin, Hä­nen pääl­lään oli ran­gais­tus.

Lau­la­kaa, lau­la­kaa Ka­rit­sal­le, ylis­tys­tä suu­ren Ku­nin­kaan! (te­ki­jä tun­te­ma­ton)

Si­nik­ka Hän­nik­kä­lä

Tel­jän seu­ra­kun­ta