Tai­tei­li­jat, mik­si te ai­na ra­haa rui­naat­te? Tätä kuu­lee jat­ku­vas­ti.

Mik­si yh­teis­kun­nan pi­tää tu­kea sitä, et­tä joku lät­rää maa­lil­la, lu­rit­te­lee lau­lu­ja tai rus­tai­lee ru­no­ja? Har­ras­ta­kaa tai­tei­tan­ne omal­la kus­tan­nuk­sel­lan­ne, sil­lä kult­tuu­ri on luk­sus­pal­ve­lu, jo­hon meil­lä ei ole va­raa, ku­ten val­ti­o­va­rain­mi­nis­te­rim­me lin­ja­si.

Kult­tuu­ris­ta on help­po lei­ka­ta, sil­lä se on usein ai­nee­ton­ta. Kui­ten­kin tai­de on jat­ku­vas­ti läs­nä elä­mäs­säm­me ta­voil­la, joi­ta em­me edes vält­tä­mät­tä huo­maa. Nau­tim­me tai­tei­li­joi­den töis­tä vie­rail­les­sam­me kir­jas­tos­sa, lu­kies­sam­me il­ta­sa­tua lap­sel­le, käy­des­säm­me te­at­te­ris­sa, lait­ta­es­sam­me kuk­kia mal­jak­koon.

Sitä pait­si tai­tei­li­ja ei ole yh­teis­kun­nan loi­nen, vaan ra­ha­nar­voi­nen toi­mi­ja.

Minä olen kir­jai­li­ja. Kek­sin asi­oi­ta ta­pah­tu­vak­si ku­vit­teel­li­sil­le ih­mi­sil­le. Sa­mal­la mie­li­ku­vi­tuk­se­ni työl­lis­tää lu­kui­sia ih­mi­siä Suo­mes­sa ja ul­ko­mail­la.

Työl­lis­tän kus­tan­nus­toi­mit­ta­jia, kie­len­tar­kas­ta­jia, ää­ni­kir­jan lu­ki­joi­ta, tuot­ta­jia, kään­tä­jiä, tait­ta­jia, graa­fik­ko­ja, pai­no­ta­lon ja kir­ja­kaup­po­jen hen­ki­lös­töä, kir­jal­li­suus­ta­pah­tu­mien jär­jes­tä­jiä, mark­ki­noin­nin am­mat­ti­lai­sia. Eri alo­jen tai­tei­li­jat työl­lis­tä­vät ih­mi­siä kon­sert­ti­sa­leis­sa, te­at­te­reis­sa, gal­le­ri­ois­sa ja mu­se­ois­sa. He työl­lis­tä­vät soit­ti­mien val­mis­ta­jia, tai­de­tar­vik­kei­den myy­jiä, ke­hys­tä­jiä, ää­ni­tek­ni­koi­ta, rou­da­rei­ta.

Ti­las­to­jen mu­kaan yh­teis­kun­nan tai­tee­seen si­joit­ta­ma eu­ro tuo 5–7 eu­roa ta­kai­sin. Tai­teen pii­ris­sä työs­ken­te­lee noin 110 000 ih­mis­tä, mikä on enem­män kuin ho­tel­li- ja ra­vin­to­la-alan 90 000 työn­te­ki­jää. Suo­men brut­to­kan­san­tuot­tees­ta yli 4 pro­sent­tia tu­lee te­ki­jä­noi­keut­ta käyt­tä­vil­tä toi­mi­a­loil­ta, eu­roi­na se on lä­hes 9 mil­jar­dia.

Kult­tuu­ri ei siis ole luk­sus­pal­ve­lu, vaan elin­tär­keä osa yh­teis­kun­taam­me. Sen li­säk­si tai­de ker­too ta­ri­nam­me – ei vain sen, mis­tä tu­lem­me, vaan myös sen, kei­tä ha­lu­am­me ol­la. Jo­kai­nen runo, näyt­tä­mö­te­os, sä­vel­lys tai maa­lat­tu kan­gas on osa kan­sal­lis­ta ker­to­mus­ta, joka muo­vaa iden­ti­teet­ti­äm­me ja an­taa meil­le kie­lel­li­set, emo­ti­o­naa­li­set ja mo­raa­li­set työ­ka­lut ym­mär­tää maa­il­maa hi­tu­sen pa­rem­min.

Art­tu Tuo­mi­nen

Po­ri­lai­nen kir­jai­li­ja ja ym­pä­ris­töin­si­nöö­ri, joka am­men­taa luo­mis­vim­man­sa po­ri­lai­ses­ta hul­luu­des­ta, ran­ni­kon luon­nos­ta ja Sel­kä­me­ren aal­lois­ta