Täs stää ny sit ol­laa, vu­a­si o va­het­tu­nu uu­reks ja et­tiip­päi men­nää. Kyl tun­tu suk­ke­lalt krii­vat uus vu­as­lu­ku, mut kyl sihe sit taas sää­ke­ris­ti vu­a­re mit­taa op­pii ja tot­tuu, nin­ko ain en­ne­ki. Täs vai­hees pruu­ka­taa fun­tee­rat mitä vii­me vuan oi­kee ta­pah­tu, mut jos ny vaa men­nää et­tiip­päi se enem­pää tön­ki­mät men­neit jo siks­ki kon­nei ol­lu val­la hää­vi vu­a­si koko mail­maa aja­tel­le. Toi­vo­taa kaik­ki et al­ka­nu vu­a­si kan­taa meit et­tiip­päi pa­rem­mal on­nel. On­ni ei pel­käs­täs ol se voi­ma, vaa kyl meilt kai­kilt tar­vi­taa po­si­tii­vi­suut ja om­maa yrit­te­li­äi­syyt, mitä se sit it­te kun­ki koh­ral mer­kit­tee jää fun­tee­rat­ta­vaks. Se van­ha sa­non­ta pas­saa ny vis­sii taas tähä, ek­ko par­haas tek­kee, ni se pii­saa. Nii, i, pi­täs kum­min­ki.

Uus vu­a­si tua tul­le­sas pal­jo mo­nem­moi­sii muu­tok­sii ih­mis­te ar­kee, mut mitä ne sit kaik­ki on­ka jää näh­tä­väks. Jän­nit­tää oi­kee mitä kaik­kee sit omal koh­ral tul­lee­ka? No siit mää sit ai­ka­nas krii­vaa näis omis, mur­tei­sis ju­tuis­sa­ni. Moni lu­ki­joist ti­ä­tää­ki et mää, nin­ko me tääl pruu­ka­taa it­teem­me ti­tu­lee­rat krii­vaa iha vaa mur­tee säi­lyt­tä­mi­seks eres hiuk­ka ja jos siit sit vaik olis jot­tai il­loo­ki, ni ole ty­ty­väi­ne. Pal­laa sev­ver­ra ny täs jou­lu­see ai­kaa, et oli hyvä ko pi­ret­tii krii­vaa­mi­sest­ki lom­maa, ko se lii­pan­tees ole­va flus­sa is­kii min­nuu­ki ja is­ki­ki oi­kee kun­nol, mut ny taas kyl tun­tuu et elä­mä voit­taa, nin­ko sa­no­taa. Jäi kum­min­ki en­ke­li­kirk­ko ja mont muut men­noo me­ne­mät.

Kau­neim­mat jou­lu­lau­lut sen­tää ker­ke­si lau­laa Ru­as­ni­ä­me kir­kos nin­ko joka vu­a­si muu­ten­ki. Oli­ki mi­ä­les­tä­ni oi­kee an­to­sa til­fäl­li se lau­lui lä­pi­vi­än­ti. Kirk­ko jou­lu­ses mii­nis, luk­ka­ri ur­kui ää­rel ja kaks nais­pap­pii tyä tou­hus. Iha täyn ei kirk­ko ol­lu, mut ai­ka pal­jo meit lau­la­jii kum­min­ki oli nii muk­sui ko kai­keik­käist ai­kust­ki. Pa­pit voo­ro­tel­le joh­rat­te­li vap­paa­mu­a­to­se jou­lu­e­van­ke­liu­mi sa­noi ain seu­raa­vaa pas­se­lii lau­luu ja sil­lai men­tii lau­lai jo­ka­ne sy­räm­mes kyl­lyy­rest ja kii­tol­li­sen. Tun­tu et täl sys­tee­mil jou­lu­sa­no­ma au­kes nu­a­rem­mal­lek­ki vä­jel ja lau­lu mait­to. Sil­ti sit, tun­tu et olis lau­let­tu mi­ä­lel­läs enem­män­ki, ko se kaik­ki kes­ti vaa siin kol­me vart­tii. Kuu­lin­ki läh­teis jo­kus­te van­hai ih­mis­te tot­tee­va tää sama, ko oli kyy­ti­ki jou­rut­tu hank­kii. No ens vuan sit taas eh­kä pi­rem­pää. Ny oli­ki lau­luil juh­la­vu­a­si, ko tuli viis­kymp­pii täy­tee.

Ja sit lu­an­too. Meil o pal­jo ol­lu ny pu­na­tulk­kui vii­me päi­vin lin­tu­lau­ral. Jä­nö­jus­si is­tu kes­kel tiät ja fun­tee­ras vis­sii iha äl­li­käl ly­ä­tyn ei­leil­tast pau­ket, joka jat­ku pu­a­ly­ä­hö ja pi­rem­mäl­lek­ki. Nii,i, ei pas­saa ny sit yh­tää rui­kut­taa, ko sil­lai pan­tii rah­haa tai­vaa tuu­lii. Kai­kest hu­a­li­mat oi­kee hyv­vää tätä al­ka­nut vuat kai­kil...

Ul­la Lei­no

po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos