Taas o viik­ko vi­ä­räh­tä­ny siik­ko vii­meks po­ri­lai­sit­tai jut­tuu värk­kä­si en­kä yh­tää tiär luk­keek kah­ja niit, mut ole ai­na­ki kan­ta­nu kor­te­ni kek­koo hyvä ja vik­ti­se as­ja pu­a­lest. No toho pääl­lik­rii­vauk­see liit­tye fun­tee­ra­si nyte jot­tai oma­koh­tast poh­ti­va­ni. Tun­tuu et mist vaa o puhe, ni ain täl haa­vaa pruu­ka­taa san­noo, et var­muu­re vu­aks o tar­pee tehr sil­lai. Kyl se sil­ti oi­kees­tas tai­taa hyvä ol­lak­ki, kon­nei stää yh­tää mit­tää ti­ä­ret hu­a­mi­sest se pa­rem­mi ko et­tiip­päi­kä. Ko­ro­na­ki ain vaa jyl­lää ja kaa­taa ih­mi­sii pet­tii kuu­lem­ma, mut on­neks sen­tää suu­ri osa meist o saa­nu jo us­seem­man­ki ro­ko­tuk­se ja siks vis­sii sääs­ty­ny silt suk­ke­lalt ja ou­rolt tau­rilt tois­ta­seks ko ih­mee kau­pal. Ny just tun­tuu nua ur­hei­li­jat ole­va kovi herk­kii se saa­maa.

No taas ker­ra mel­kei ök­syi ai­heest, ko mei­nin­ki o ol iha ty­ty­väi­ne tähä vu­a­re al­vust meil tul­lee­see hy­vi­voin­ti­a­lu­ee­see ai­na­ki omalt koh­ralt. Jat­ku­vas­ti avii­seit­te pla­reilt o saa­tu luk­kee siit, kon­nei mik­kää pel­laa. O hau­kut­tu hal­li­tust, pro­sit­tu lii­ka suu­rest pal­kast ja mää­räst hy­vi­voin­ti­a­lu­ee hen­ki­lös­töö ja mil­lo mi­tä­ki. Yh­rel täm­mö­ne har­mi, toi­sel tom­mo­ne, ei­kä kuk­kaa juur tiär mis men­nää ei­kä jaks var­rot et sys­tee­mi ha­kis ny ens­tiks oi­kee plas­sis. Kaik­ki uus vaa­tii ain ai­kas tot­tu­mis­see o to­ret­tu muis­sak­ki as­jois. No mää ny kum­min­ki ole po­si­tii­vi­ne, freis­taa kum­min­ki ol ja näk­kee sit mil­lai men­nee. Omalt koh­ral­ta­ni tois­ta­seks kaik­ki o men­ny hyvi. Kuu­lo­ni o pik­ku­hil­jaa kyl tun­tu­nu hu­a­no­ne­va. Ter­vey­re­hoi­ta­ja pis­tos­käyn­nil oti se puh­heeks häne kans­sas. Ky­syt­tii oli­ko kor­vii­ni put­sat­tu, joho mää et juu virk­kuu­kou­kul har­va se eh­too. ”Eihh!!”Ei huuh­rel­tu kos­kaa? No mul an­net­tii ai­ka kor­va­huuh­te­luu ja stää en­ne tart­ti täl­lät ap­tee­ki peh­men­ny­sai­net eh­tool kor­vii. Sil­lai sit teh­tii, mut­tei eka kert­ta an­ta­nu toi­vot­tuu tu­lost ja uus kert­ta viä, niät pa­rin eh­toon peh­men­nyk­set ja jo­pas au­kes. Muu­ta­ma päi­vä väl­lii sit kuu­lo­tut­ki­mus ja Puu­vil­las. Ai­ka tark­kaa hom­maa muu­te se kam­mi­os eri­kor­kus­te ään­te kuu­lus­te­le­mi­ne. Tu­lok­sen koht siin ”et­tei pi­täs ol suurt hu­alt sen­tää”. Taas muu­ta­ma päi­vä ja lää­kä­ri, nu­a­ri ja höö­ve­li, (hyvi ope­tel­tu su­a­me­ki­ä­li) ki­laut­ti tu­lok­set. Es­ti kysy et mikä vai­vaa?. Mää klaa­ra­si häl ja sa­ma­tiä hän to­tes et ”va­sen o hu­a­nom­pi, mut­tei sekä viä tart­te kuu­lo­lai­tet”. Eh­rot­ti vu­a­re var­too­mist ja pa­la­taa uu­rel­lee kok­kei­sii. Tar­pee tul­le kyl en­ne­ki käy. Mi­täs toho sit sa­not, ko kii­tos, kii­tos ja olet ty­ty­väi­ne. Just nii olen­ki. Met­tä vas­taa sil­lai ko sin huu­re­taa. Par­haas ne tek­kee kaik­ki ja saa­mais viis­nin­kei muk­kaa.

Yks as­ja kum­min­ki, kui ne, nu­a­ret var­sin­ki nois tel­ku sar­jois puh­huu nii epä­sel­väs­ti et­tei mil­lää mei­naa saar sel­vää. Sil­lo ai­ka­nas kou­lus mul kum­min­ki Ti­pu­las ope­tet­tii et sana joka puuks­taa­vi tart­tee san­noo lop­puu as­tik­ka ja sel­väs­ti. Van­hois fil­meis se hu­a­no ää­ne jol­lai­lai ym­mär­tää, mut ny­ky­tek­nii­kal luu­lis pär­jät­tä­vä pa­rem­mi.

No var­muu­re vu­aks tuli hoi­ret­tuu as­ja, jota kuu­lem­ma tämä ik­käi­ne ei saa pit­kit­tää...

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos