Ur­hei­lus­sa käy­te­tään jos­kus vä­hän ku­lu­nut­ta­kin sa­non­taa ”olet yh­tä hyvä kuin vii­mei­nen pe­li­si”. Väi­te pi­tää osit­tain paik­kan­sa, sil­lä si­vus­ta tark­kai­li­joi­den muis­ti voi ol­la yl­lät­tä­vän ly­hyt. Taan­noi­set on­nis­tu­mi­set tai epä­on­nis­tu­mi­set ei­vät pal­jon pai­na, mi­kä­li suun­ta kään­tyy tuo­reim­mas­sa koi­tok­ses­sa.

Ih­mi­se­nä jo­kai­nen on kui­ten­kin enem­män kuin mitä vii­mei­sin ta­pah­tu­ma an­taa ym­mär­tää. Niin ur­hei­lus­sa, työ­e­lä­mäs­sä, kou­lus­sa kuin kai­kes­sa re­vi­tään käy­tän­nös­sä ir­ti se, mikä läh­tee. Olet jo­tain, kun saa­vu­tat jon­kin ta­voit­teen.

Me­nee pal­lo tai kiek­ko maa­liin vai ohit­se, ei mää­rit­te­le ih­mi­sen ar­voa. Sa­maa voi sa­noa kou­lu­ar­vo­sa­nois­ta tai työ­pai­kan tu­los­vaa­ti­muk­sis­ta. Ar­ki­a­si­at toki on hoi­det­ta­va niin sän­til­li­ses­ti kuin mah­dol­lis­ta.

Ju­ma­lan nä­kö­kul­mas­sa ih­mi­nen on enem­män kuin suo­ri­tuk­sen­sa. Teot ei­vät ole mer­ki­tyk­set­tö­miä, sil­lä Raa­mat­tu ker­too Ju­ma­lan tark­kail­leen maan­pii­riä ja ha­vain­neen, et­tä ih­mis­ten teot oli­vat kai­ken ai­kaa pa­hat. Hän nä­kee ja tie­tää kai­ken.

Sil­ti läpi Raa­ma­tun kul­kee aja­tus Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja uu­des­ta mah­dol­li­suu­des­ta. Hän oli val­mis jopa uh­raa­maan oman Poi­kan­sa, jot­ta ih­mi­nen voi­si pa­la­ta Luo­jan­sa yh­tey­teen.

Ju­ma­lal­le on tär­kein­tä se, mitä olet nyt ja mikä on suun­ta tu­le­vai­suu­des­sa. Het­ki­nä, jol­loin it­se­luot­ta­mus on maas­sa, ei­kä mis­tään tun­nu saa­van otet­ta, kan­nat­taa muis­taa, et­tä olet kor­vaa­mat­to­man ar­vo­kas. Yk­si­löl­li­nen, Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tu.

Ih­mis­tä ei lo­pul­ta mi­ta­ta sil­lä pe­rus­teel­la, mitä hän on pys­ty­nyt tuot­ta­maan.

Es­ko Kal­li­o­nie­mi

Po­rin Bap­tis­ti­seu­ra­kun­ta