Näyttely kertoo, millainen maailma avautuu merenpinnan alla Satakunnan edustalla
Ennen avajaisia järjestettävällä yleisöluennolla meribiologi Heidi Arponen kertoo Selkämeren vedenalaisesta luonnosta, merialueen erityispiirteistä ja meren nykytilasta.
Selkämeren pinnan alla -näyttely avautuu perjantaina 16.10. Luontotalo Arkissa (Pohjoispuisto 7, Pori). Näyttely johdattaa kävijät tutustumaan Selkämeren vedenalaiseen luontoon, sen monimuotoisiin elinympäristöihin ja lajeihin.
Näyttelyn tiedotteessa kerrotaan, että Selkämeri on yksi Itämeren omaleimaisimmista merialueista. Sen kirkkaat vedet, vähäinen suolaisuus ja monipuoliset merenpohjat tarjoavat elinympäristöjä lukuisille lajeille rakkohaurusta punaleviin, sinisimpukoihin ja kilkkiin. Näyttelyssä kävijä pääsee sukeltamaan pinnan alle vedenalaisten valokuvien ja videoiden johdattamana sekä tutustumaan meren eliöyhteisöihin ja niiden tutkimiseen. Näyttely tarkastelee Selkämeren vedenalaista luontoa elinympäristöjen näkökulmasta, rakkohauruniityiltä ja punaleväpohjilta syville merenpohjille ja mataliin merenlahtiin. Samalla näyttely avaa vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta tavalla, joka jää useimmilta rannalla liikkujilta kokematta.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä meribiologi ja tutkimussukeltaja Heidi Arposen kanssa, jolla on pitkä kokemus Selkämeren vedenalaisen luonnon kartoittamisesta ja suojelusta. Näyttelyssä on valokuvia ja videoita, joita Arponen on kuvannut työskennellessään Metsähallituksessa eri puolilla Selkämerta.
– Selkämerellä kohtaavat eteläinen ja pohjoinen ulottuvuus sekä suolainen ja makea vesi, luoden täysin ainutlaatuisen vedenalaisen maailman, jonka vain harva pääsee itse näkemään. Näyttelyn avulla haluamme tehdä merenpohjien salaperäisistä lajeista ja elinympäristöistä tuttuja ja tunnistettavia, mikä on tärkeää ilmastonmuutoksen ja rehevöitymisen uhatessa pinnanalaista monimuotoisuutta. Kun oppii tuntemaan Selkämeren lajistoa ja ilmiöitä, ymmärrys syvenee. Voimme suojella ja pitää huolta vain sellaisesta luonnosta, jonka tunnemme ja josta välitämme, sanoo Arponen näyttelyn tiedotteessa.
Rakkohaurun muodostamaa vedenalaista maisemaa Räyhillä Porin edustalla. Kuva: Heidi Arponen, Metsähallitus.
Näyttelyä pohjustaa torstaina 15.10. kello 18 Luontotalo Arkissa järjestettävä yleisöluento Selkämeren pinnan alla. Luennolla meribiologi Heidi Arponen kertoo Selkämeren vedenalaisesta luonnosta, merialueen erityispiirteistä ja meren nykytilasta. Luento pidetään Luontotalo Arkin Lumme-luentosalissa. Luennon kesto on noin 1–1,5 tuntia, ja sille on vapaa pääsy. Luennon jälkeen yleisöllä on mahdollisuus tutustua ennakkoon Selkämeren pinnan alla -näyttelyyn, joka avautuu seuraavana päivänä.
Luento lähetetään suorana ja tallennetaan Satakunnan Museon YouTube-kanavalle. Tallenne on katsottavissa 29.10. asti.
Selkämeren pinnan alla -näyttely on esillä 30.1.2028 saakka.
Lähde: Satakunnan Museon tiedote

