Osittaiselle vanhuuseläkkeelle tunkua useista syistä – lisätuloja helposti, verottaja suosii, ikärajan nosto lähenee
Pertti Mattila / STT
Osittainen varhennettu vanhuuseläke (ove) houkuttelee nyt suomalaisia. Elokuun loppuun mennessä tämän vuoden hakijamäärä oli lähes kaksinkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, kerrotaan Eläketurvakeskuksesta (ETK).
Tänä vuonna ove-hakemuksen oli jättänyt elokuun loppuun mennessä noin 21 500 työntekijää. Viime vuonna vastaavaan aikaan mennessä luku oli 11 400.
– Muutokseen vaikuttaa ensinnäkin se, että tänä vuonna on ollut Suomessa taloustaantuma. On paljon lomautettuja ja työttömyyttä, ne molemmat ovat nostaneet päätään, sanoo tilastoasiantuntija, kehityspäällikkö Jari Kannisto ETK:sta.
Rahan tarve on siis monella lisääntynyt.
– Osittaisella vanhuuseläkkeellä tuloja voi nostaa nopeasti ja helposti, jos on täyttänyt 61 vuotta, Kannisto lisää.
Hänen mukaansa osittainen vanhuuseläke on lisäksi ollut runsaasti esillä.
– Ihmisille on tainnut herätä ajatus, että nyt ollaan saman tien tekemässä joitakin muutoksia, tai etuja ollaan viemässä pois.
Muutos onkin tulossa, mutta vasta vuodenvaihteessa: vuonna 1964 syntyneillä ove-eläkkeen alaikäraja nousee vuodella 62 vuoteen, joten he voivat hakea tätä eläkettä vasta vuonna 2026.
Näkyvästi julkisuudessa ovat olleet Kanniston mukaan myös osittaisen vanhuuseläkkeen veroedut.
– Verotuksessa hyötyy selvästi, jos ottaa osittaisen vanhuuseläkkeen ja samalla vähentää tekemäänsä työaikaa.
Mikäli tienaat osittaisen vanhuuseläkkeen ja vähennetyn työajan palkan yhdistelmänä suunnilleen saman summan kuin muuten tienaisit pelkästä työpalkasta, verotus on eläkkeen ja työpalkan yhdistelmästä selvästi matalampi kuin se olisi pelkästä palkkatulosta.
– Yhdistämällä oven ja lyhennetyn työajan saat verotuksessa sekä eläketulovähennyksen että ansiotulovähennyksen, Kannisto toteaa.
Täydelle työeläkkeelle jäämisessä tilanne on kuitenkin erilainen. Toisin kuin kahtena edellisenä vuonna, kokoaikaiselle työeläkkeelle kannattaa jäädä tällä kertaa vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Eläketurvakeskus (ETK) ennakoi, että vuoden 2025 puolella työeläkkeelle siirtyvä saa suuremman korotuksen kuin se, joka jää eläkkeelle loppuvuodesta tänä vuonna.
Täydelle eläkkeelle siirtymistä kannattaa lykätä käytännössä ainakin tammikuulle. Jos jäät eläkkeelle joulukuun alussa, ETK:n syyskuun ennusteen mukaan työeläkeindeksi nostaa maksussa olevan eläkkeesi määrää ensi tammikuun alusta alkaen noin 1,5 prosentilla. Jos sen sijaan jäät eläkkeelle tammikuussa, eläkkeeseen vaikuttavat ansiot tarkistetaan vuoden 2025 palkkakertoimella. Tuo korotus on ennusteen mukaan noin 2,3 prosenttia.
ETK on lisäksi arvioinut, että eläkeindeksien poikkeusvuodet ovat ohi.
– Indeksitarkistukset ovat olleet pari edellistä vuotta poikkeukselliset, minkä takia työeläkkeelle siirtyminen on ollut joillekin taloudellisesti kannattavampaa ennen vuodenvaihdetta kuin heti sen jälkeen. Nyt olemme palaamassa normaaliin. Työuran pidentäminen on kannattavampaa kuin (kokonaan) eläkkeelle siirtyminen, arvioi kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki tiedotteessa.
Työeläkeindeksin tarkoituksena on säilyttää maksussa olevien eläkkeiden ostovoima. Palkkakerroin puolestaan vaikuttaa alkaviin eläkkeisiin: se korottaa eläkkeelle siirtyvän henkilön työuran aikaiset ansiot eläkkeen alkamisvuoden tasolle.
Täsmällinen ero tulee ilmi kuukauden päästä lokakuun lopulla, jolloin vuoden 2025 eläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistetaan.
Vuoden 2023 alussa työeläkeindeksi nosti peräti 6,8 prosenttia eläkkeitä, jotka olivat alkaneet ennen vuotta 2023. Myös viime vuoden alussa vastaava korotus oli korkea, 5,7 prosenttia.
Syy näiden kahden vuoden isoihin indeksikorotuksiin oli voimakas inflaatio.
ETK täydentää, että eläkeindeksien merkitys vaihtelee myös eri elämäntilanteissa. Eläkkeen hakemista harkitsevien on syytä huomioida sekä työssä jatkamisen, verotuksen että Kelan etuuksien vaikutus omaan eläketurvaansa.
Eläkkeellä jo olevien ei tarvitse hakea erikseen vuotuista työeläkeindeksin mukaista korotusta.
Eläkkeen hakemista harkitsevien on puolestaan hyvä tehdä eläkehakemus noin kuukausi ennen eläkkeelle siirtymistään.
Jos työskentelet yksityisellä sektorilla tai olet yrittäjä, hae eläkettä omasta työeläkeyhtiöstäsi. Oman eläkeyhtiösi, eläketietosi ja karttuneen eläkkeen määrän voi tarkistaa Eläketurvakeskuksen tyoelake.fi-nettisivulta, kerrottiin eläkeyhtiö Elosta. Jos taas olet kunnan, valtion, Kelan tai kirkon palveluksessa, haet työeläkettä Kevasta.
---
Korjattu aiempaa versiota klo 13.29:
61 vuotta loppuvuodesta 2024 täyttäville ei tule liki vuoden taukoa mahdollisuudessa hakea varhennettua eläkettä. Sen sijaan viivästys tulee vuonna 1964 syntyneille: he voivat hakea varhennettua eläkettä vasta vuonna 2026.