Heli Kok­ko

Tuo­mas Ky­rön kir­jaan pe­rus­tu­va ”Iloi­sia ai­ko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja” näh­dään Po­rin Kir­ju­rin­luo­don ke­sä­te­at­te­ris­sa 8.6.–8.7. Näy­tel­män on dra­ma­ti­soi­nut ja sen oh­jaa Mika Myl­ly­a­ho.

– Em­me ha­lun­neet teh­dä ke­vyt­tä ver­si­o­ta, ja kir­jas­ta löy­tyy myös mus­tem­pi puo­li, pää­roo­lin ve­tä­vä Vie­rik­ko sa­noo.

Vas­ta­pai­nok­si on ko­miik­kaa, var­sin­kin Mie­len­sä­pa­hoit­ta­jan ole­muk­ses­sa, mut­ta pää­hi­ne ei nau­ra­ta.

– Mi­nul­la ei ole kar­va­lak­kia, sa­non vain et­tä kar­va­la­kin pe­rin ja ker­ran sain pan­nu­kak­kua.

Vie­rik­ko ja Myl­ly­a­ho te­ki­vät Iloi­sia ai­ko­ja -näy­tel­män jo vii­si vuot­ta sit­ten Kan­sal­lis­te­at­te­riin. Esi­tyk­siä oli kol­men vuo­den ai­ka­na sata.

Skarp­pi mie­li ja muis­ti­tek­nii­kat aut­ta­vat vuo­ro­sa­no­jen muis­ta­mi­ses­sa. Pit­käs­tä tau­os­ta huo­li­mat­ta mo­no­lo­git, joi­ta näyt­te­li­jä oli har­joi­tel­lut ko­to­na ”omal­la lo­gii­kal­laan”, ovat tul­leet vai­vat­ta mie­leen. Sen si­jaan di­a­lo­git, joi­ta oli har­joi­tel­tu näyt­tä­möl­lä, vaa­ti­vat pien­tä ha­ke­mis­ta.

Ke­sän va­los­sa tul­kin­ta on pa­kos­ta eri­lais­ta kuin te­at­te­ri­sa­lin pi­mey­des­sä. Kun il­luu­si­o­ta ei voi luo­da, täy­tyy luot­taa enem­män teks­tiin. Näy­tel­mä on ”lä­hes mo­no­lo­gi”, mut­ta ei ihan, roo­leis­sa ovat myös Tero Ko­po­nen, Il­ja Pel­to­nen ja Ma­rus­ka Ve­ro­na.

Po­ris­sa näh­dään Myl­ly­a­hon mu­kaan uu­sia jut­tu­ja.

– Tääl­lä näy­tel­mä au­ke­aa ke­vy­em­min ja peh­me­äm­min ja raik­kaam­min.

Ol­laan kau­ka­na ke­sä­te­at­te­ri­fars­sis­ta, kun ai­hee­na on kuo­le­ma ja sen hy­väk­sy­mi­nen. Jää­rä val­mis­tau­tuu omaan läh­töön­sä, ar­kus­ta ja tes­ta­men­tis­ta al­ka­en.

– Esi­tys on ym­mär­tä­vä ja lem­peä ja se is­tuu tän­ne. Us­kon et­tä se tar­jo­aa kat­so­jil­le loh­tua ja vä­lit­tä­mis­tä, Myl­ly­a­ho nä­kee.

Vesa Vie­ri­kol­la on pit­kä ja mai­nei­kas ura näyt­te­li­jä­nä. Hän val­mis­tui Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lus­ta 1980, mut­ta työs­ken­te­li jo sitä en­nen usei­ta vuo­sia il­ta­näyt­te­li­jä­nä Tam­pe­reen Työ­vä­en­te­at­te­ris­sa.

– Olen har­ras­ta­nut näyt­te­le­mis­tä 50 vuot­ta.

Ryh­mä­te­at­te­ri on hä­nen ko­ti­te­at­te­rin­sa ja sii­hen hä­net kiin­ni­tet­tiin heti val­mis­tu­mi­sen jäl­keen. Vie­rik­ko tun­ne­taan pait­si elo­ku­va- ja te­at­te­ri­näyt­te­li­jä­nä myös eri­lai­sis­ta te­le­vi­si­on sket­si­oh­jel­mis­ta, Ryh­mä­te­at­te­rin Ta­bus­ta al­ka­en, ja Kat­sas­tus vuo­del­ta 1988 on suo­ra­nai­nen kult­tie­lo­ku­va. Moni tun­tee hä­net myös Pot­ter-kir­jo­jen lu­ki­ja­na.

Vie­rik­ko miel­le­tään eh­kä hel­sin­ki­läi­sek­si, mut­ta hä­nen ky­ky­ään pu­hua täy­del­lis­tä tam­pe­ret­ta ei pidä ih­me­tel­lä. Hän oli kuu­si­vuo­ti­as, kun per­he muut­ti Lap­peen­ran­nan suun­nal­ta Tam­pe­reel­le. Kun äi­ti on syn­ty­jään tam­pe­re­lai­nen ja isä poh­ja­lai­nen ja kun Itä-Suo­men hiek­ka­laa­ti­koil­ta tart­tui­vat siet ja miet, Vie­rik­ko sai lah­jak­seen kol­me mur­ret­ta.

Vesa Vie­rik­ko jäi vi­ral­li­ses­ti eläk­keel­le vii­me vuon­na ko­ro­nan is­ket­tyä, mut­ta sa­noo teh­neen­sä eläk­keel­lä vä­lil­lä enem­män töi­tä kuin en­nen. Free­lan­ce­rik­si hän ryh­tyi jo 2000-lu­vun alus­sa. Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lun näyt­te­li­jä­työn pro­fes­so­ri­na hän toi­mi 10 vuot­ta.

Nyt Vie­rik­ko on as­tu­mas­sa oh­jaa­jan roo­liin. Kan­sal­lis­te­at­te­riin on tu­los­sa en­si-il­taan kak­si hä­nen oh­jaus­taan, Mo­liè­ren Sai­tu­ri jo elo­kuus­sa ja en­si vuo­den puo­lel­la Ha­rold Pin­te­rin Ruo­ka­his­si.

Näyt­te­le­mi­nen ei enää oi­ke­as­taan hou­ku­ta.

– Mi­nul­la ei ole hin­kua näyt­tä­möl­le, mut­ta jos tu­lee so­pi­va tar­jous ja kun­to kes­tää, niin sit­ten. Täs­sä näy­tel­mäs­sä van­ha mies is­tuu suu­rim­man osan ajas­ta, jo­ten täs­sä ei kun­to pa­ra­ne.