Luin juu­ri kir­jan Ei­lis­vuo­si. Sen pää­hen­ki­lö ta­voit­te­lee täy­del­li­syyt­tä niin kiih­ke­äs­ti, et­tä lo­pul­ta to­del­li­suu­den ja epä­to­del­li­suu­den ra­jat al­ka­vat hä­mär­tyä.

Kir­jaa lu­kies­sa­ni jäin miet­ti­mään, teem­me­kö me jo­tain sa­maa pal­jon ar­ki­sem­mal­la ta­val­la.

So­si­aa­li­nen me­dia on täyn­nä ih­mi­siä, jot­ka he­rää­vät vii­del­tä, juok­se­vat kym­me­nen ki­lo­met­riä, me­di­toi­vat, kyl­mä­ui­vat, joh­ta­vat me­nes­ty­vää yri­tys­tä, si­joit­ta­vat puo­let pal­kas­taan, syö­vät vain luo­mua, viet­tä­vät laa­tu­ai­kaa per­heen kans­sa ja tal­len­ta­vat tä­män kai­ken kii­tol­li­suus­päi­vä­kir­jaan, jota täy­te­tään joka il­ta.

Uu­ti­sis­sa taas ää­nes­sä ovat krii­sit, ko­hut ja ää­ri­päät. Maa­il­ma näyt­tää hel­pos­ti sil­tä, et­tä ta­val­li­suus on ka­don­nut.

Kun kat­son ym­pä­ril­le­ni, näen kui­ten­kin jo­tain ai­van muu­ta.

Näen ih­mi­siä, jot­ka he­rää­vät aa­mul­la töi­hin, vie­vät lap­set har­ras­tuk­siin, hoi­ta­vat ikään­ty­viä van­hem­pi­aan, mak­sa­vat las­kun­sa ja yrit­tä­vät pi­tää oman ar­ken­sa ka­sas­sa. Ih­mi­siä, jot­ka te­ke­vät työn­sä hy­vin, aut­ta­vat naa­pu­ria, käy­vät tal­kois­sa ja ovat lä­hei­sil­leen läs­nä.

Ta­val­li­sia ih­mi­siä. Hei­tä ei vain juu­ri näy ot­si­kois­sa.

Eh­kä olem­me al­ka­neet pi­tää ta­val­li­suut­ta jon­kin­lai­se­na epä­on­nis­tu­mi­se­na. Pi­täi­si ol­la enem­män: te­hok­kaam­pi, me­nes­ty­neem­pi, ter­veem­pi, kiin­nos­ta­vam­pi ja nä­ky­väm­pi.

Mut­ta yh­teis­kun­ta ei pyö­ri täy­del­lis­ten ih­mis­ten va­ras­sa. Se pyö­rii nii­den ih­mis­ten va­ras­sa, jot­ka te­ke­vät oman osuu­ten­sa. Päi­vä toi­sen­sa jäl­keen. Usein il­man ap­lo­de­ja tai edes sitä, et­tä ku­kaan huo­maa.

Useim­mat meis­tä ei­vät muu­ta maa­il­maa. Mut­ta useim­mat meis­tä muut­ta­vat jon­kun toi­sen päi­vää pa­rem­mak­si lä­hes joka päi­vä. Se on pal­jon.

Eh­kä ta­val­li­set ih­mi­set ei­vät ole ka­don­neet mi­hin­kään. He ovat vain ka­don­neet nä­ky­vis­tä.

Ja eh­kä mei­dän pi­täi­si ol­la tar­kem­pia sen suh­teen, mil­lais­ta to­del­li­suut­ta it­sel­lem­me ra­ken­nam­me. Täy­del­li­syyt­tä kun on vai­kea saa­vut­taa, jos se on ole­mas­sa vain mui­den jul­kai­suis­sa. Ta­val­li­suus sen si­jaan on to­del­lis­ta. Ja juu­ri sik­si sil­lä on ar­voa.

Ma­ria Jo­ki­nen

sääs­tö­pank­kii­ri, pai­kal­lis­joh­ta­ja