Marraskuusta helmikuuhun!
Tässä nyt taas eletään tätä vuoden pimeintä aikaa. Olen kaupungilla lenkeilläni kysellyt tutuilta ja vähä vierailtakin, että tietävätkö he mistä nämä vuoden kaksi viimeistä ja alkavan vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ovat nimensä saaneet. Yllättävän harva on vastannut, että kyllä tiedetään.
’Maa martona makaa’ on sanonta vuosisatojen takaa. Siis marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Ihmiset ovat ottaneet sanan käyttöön kertomaan syksyn edenneen talven reunalle ja luonnon toimintojen kuolevan. Pimenevään aikaan liittyy myös kuolleiden henkien eli martaitten mahdollinen ilmestyminen.
Joulu on muinaisskandinaavinen lainasana, joka on lähtöisin muinaisgermaanisesta yule-sanasta. Sen alkuperäinen merkitys on ollut ’keskitalven juhla’. Siis myös juhla-sana on lähtöisin siitä. Ennen kristinuskon Suomeen tuloa ja pitkään vielä sen jälkeenkin kansalaisten suurin loppuvuoden juhla oli ollut kekri. Sitä vietettiin sadonkorjuun päättymisen juhlana ja siksi sillä ei ollut määrättyä päivämäärää. Nykyään kekrin paikan on vienyt USA:sta rantautunut halloween. Loka-marraskuun vaihteen lauantaina vietettävä pyhäinpäivä on myös kekrin perillinen.
Tammikuun nimestä on olemassa kaksi näkemystä. Se saattaa olla alkujaan pyörän akselia, napaa tai myllyn keskipuuta tarkoittava sana. On nähty, että vuoden kierto pyörii tuon akselin ympäri. Toinen näkemys on, että nimi tulee tammipuusta. Tammi on ollut kaikkein kovin ja kestävin puulaji. Keskitalven kovat pakkaset ovat vaatineet ihmisiltä tammipuuhun verrattavaa kestävyyttä.
Helmikuussa kauniina talvipäivinä aurinko sulattaa puitten oksilla olevaa lunta. Tippuvasta vedestä jää oksiin riippumaan pisaroita. Yön aikana pakkanen jäädyttää ne. Seuravana aamuna ohikulkijat pysähtyvät ihailemaan puun oksilla auringonpaisteen valaisemia kirkkaita jäähelmiä. Ollaan siis helmikuussa!
Matti Pursiheimo