Sil­lai sa­noi it­tel­le­ni, ko taas ker­ra jou­rui kar­raa hak­kee kän­nyk­kää­ni ala­ker­rast, vaik­ke sun­ka lain­ka myän ole­va­ni mik­kää te­le­foo­ni or­ja. Suk­ke­laa kum­min­ki, jos jä­tät se va­hin­kos fi­kus­tas toi­see voo­nin­kii täm­mö­ses 50-luvu py­tin­kis ko kort­tee­rat­taa kol­mes eri ta­sos, ni kyl iha sää­ke­ris­ti siäl se soi, vaik­kei stää en­ne koko päi­vän olis inah­ta­nuk­ka. Ja saat ka­rat se hak­kee en­ne­ko soit­ta­ja kyl­läs­tyy var­too. Tua tot­tee­mus ”Ja kati kon­tit” o ai­ka mo­nel tut­tu, ko esim ina viit­taa kin­taal jol­lek­ki as­jal ja mo­nes muus­ki ta­pauk­ses.

Nii mut ny ol­laa sit jo pää­si­äis­vii­kos, joka tänä vuan on­ki ai­ka ai­ka­si muu­te. Ei oi­kee pa­ju­kis­sak­ka ol viä par­haim­mil­las, mut iha pas­se­leit kyl jo sil­ti. Muis­te­taa et­tei ne tart­te vaa­sis vet lain­ka ja sil­lai hu­a­mi­oi­raa eres niil al­ler­ki­set. Tän­nää o pal­mu­sun­nun­tai ja tai­taa ol vii­sast taas ker­ra muis­tel ne muuk­ki tämä vii­ko päi­väi ni­met: mal­ka­maa­na­tai, tik­ku­tiis­tai, kel­lo­kes­ki­viik­ko, kii­ras­tors­tai, pit­kä­per­jan­tai, lan­ka­lav­van­tai ja siin se viik­ko sit jo on­ki. Ker­taus o opin­toi äi­ti, mut sil­ti tämä täst tun­tuu et jok­ku as­jat ei en­nää ol tut­tui kai­kil, nin­ko ny just hu­a­ma­si jos­tai avii­sist et­tei toi­mit­ta­ja­ka erot­ta­nu ryi­jyy tä­kä­näst, ni mil­lai sit pop­pa­na ja raa­nu kans olis mah­ta­nu käyr? No van­hoi kä­si­töit, mut ny kum­min­ki nii huu­too on­neks taas.

Pää­si­äi­ne o suu­ri juh­la, jol­lo hil­jen­nyt­tää stää fii­raa kuka mil­lä­ki ta­val omal lail­las. Mäm­mi ja mu­nat kuu­luu pää­si­äi­see, sit kaik­ki rah­ka­mös­söt, eril­lai­set ka­lat ja ti­ät­ty lam­mas, nii pais­tin ko lam­mas­kaa­li­nak­ki. Kot­tii pruu­ka­taa ja fif­fat kans jo kev­vää fä­rei­sii ja nä­tät suk­laa­mu­nil niit rai­ru­a­hoi, jok­ka tart­tis ol jo kyl­vet­tyn tai ai­na­ki jo iruil. Meil ny tänä vuan ol­tii nii ajois, et ol­laa jo niit klip­sut­tuk­ki, mut ti­put ja mu­nat täl­lä­tää ny sit vast vii­kol nii­hi. Tän­nää muu­te, ko tätä täs kna­put­te­le pal­mu­sun­nun­tain, ni pi­ä­net vir­po­jat käy toi­vot­ta­vas­ti vir­po­mas, lau­suu ka­kis­tel­le val­la plei­kin vir­po­mis­lo­rus, tua it­te rus­taa­mas ok­sak­rä­nä höy­he­nil ja saa suus mak­keeks ja pus­siis­ki viä na­mui föl­lii. Kii­tos jo etu­kät­tee vir­po­jil. Tää pe­rin­ne ei nii tääl Sa­ta­kun­nas ol ly­ä­ny lei­vil, nin­ko ny esim Poh­jam­maal, mut hiuk­ka on­neks sen­tää.

Ke­vät täs pää­si­äi­se myät keik­kui tul­lee ja jo­ki­ki an­taa jo merk­ke­jäs jäit­te­läh­röst. Ka­la­hol­ma pu­a­li jo vir­taa tääl­läp­päi val­toi­me­nas, mut tämä mee pu­a­li pit­tää viä pak­su peit­tees. Ny sit vaa ran­nas ole­vat lan­kon­kit kii ja muu­ki too­na et­tei jäät viä niit men­nes­säs me­rel as­tik­ka. Ni ja sit faart­tii tart­tis saar toho än­ki­ot­too la­ko­ti­lan­tee­seen­ki pu­a­lel jos toi­sel, et pää­si­äi­ne saa­tas fii­rat jo my­häil­le ja hy­väl mi­ä­lel.

Mitä opi­taa ny täst?? ”Ja kati kon­tit!.. Voi­raa ja nau­ti­taa täs lis­sää lin­tui var­ro­tes…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos