52 vuotta naimisissa olleet Eliisa ja Risto tykkäävät edelleen toisistaan kauheasti
Ulvilassa asuva pariskunta löysi toisensa 60-luvulla opiskelijahipoista, jossa kumpikaan ei oikeastaan olisi saanut olla.
Eliisa Holstikko-Ojasella ja Risto Ojasella on keittiönpöydän ääressä omat paikkansa. Kun yhteistä matkaa on takana 52 vuotta, ihmisellä saa jo olla vähän urautuneita tapoja. Urautumista on havaittavissa myös kotitöiden saralla: Eliisa keittää aamupuuron, Risto tiskaa kattilan, Eliisa maksaa laskut ja Risto ajaa autoa, Eliisa pyyhkii pölyt, Risto järjestelee tavarat.
Kun Eliisa ja Risto tapasivat toisensa, he olivat vasta lukiolaisia. Risto kävi Tampereen klassillista Lyseota, joka oli siihen aikaan poikakoulu. Kaksi vuotta nuorempi Eliisa opiskeli Tampereen yhteislyseossa. Elettiin 1960-lukua.
Ensikohtaaminen tapahtui opiskelijahipoissa, jonne molemmat olivat onnistuneet livahtamaan sisään alaikäisinä: Eliisa ystävänsä isosiskon papereilla ja Risto itsevarmasti sisään kävellen.
Ojaset asuvat Ulvilassa, ja ovat olleet eläkkeellä jo vuosikymmenen ajan. Risto eläköityi Satakunnan Taidetoimikunnan pääsihteerin tehtävistä, ja Eliisalla on takanaan pitkä ura toimittajana. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Eliisa ihastui vaaleatukkaisen Riston ryhdikkääseen olemukseen. Risto puolestaan laittoi merkille, että Eliisa oli ikäisekseen varsin viisas ja itsenäisesti ajatteleva, kaunis tyttö.
Sinä iltana Risto saattoi Eliisan tämän kotiovelle. Uudet treffit sovittiin seuraavalle viikolle kahvilaan. Mutta oli pienestä kiinni, ettei orastava ihastus olisi päättynyt siihen.
– Minun mielestäni olimme sopineet treffit Stockmannin kahvilaan, jossa tapasin käydä kavereideni kanssa. Riston mielestä olimme sopineet ne Raatihuoneen kahvilaan, jossa hän tapasi käydä kavereineen. Niinpä istuimme molemmat yksin eri kahviloissa ja luulimme, että toinen teki oharit, Eliisa kertoo.
Nuoripari oli kuitenkin jäänyt sen verran toistensa mieleen, että he keplottelivat itsensä toistamiseen sisään samalle klubille, jonne ikä ei riittänyt. Tällä kertaa se kannatti.
Nuoret ja onnelliset kuvattuna Näsijärvellä 70-luvulla. KUVA: OJASTEN KOTIALBUMI
Puolen vuoden seurustelun jälkeen Risto kosi Eliisaa Saksassa Timmendorfer Strandin kylpyläpaikkakunnalla, jossa Eliisa oli kesätöissä. Rahat riittivät juuri ja juuri sormuksiin, jotka ovat sormissa edelleen.
– Sormukset maksoivat yhteensä 40 D-markkaa. Minä maksoin ne kesätyörahoistani, ja Suomessa Risto maksoi ne minulle takaisin Suomen rahassa, Eliisa muistelee.
Kotiin ilmoitettiin iloisia uutisia postikortilla.
Talvihäitä vietettiin pari vuotta myöhemmin, kun Eliisa oli täyttänyt 20 vuotta, eli tullut tuon ajan mittapuun mukaan täysi-ikäiseksi. Pari vihittiin Tampereen Tuomiokirkossa, ja juhlia vietettiin Hämeenkadulla sijainneessa ravintolassa.
Morsiamen itsetehty puku oli perinteistä poikkeava. Siihen kuuluivat valkoiset, pitkälahkeiset housut ja pitkä, valkoinen takki. Päässään morsiamella oli äidin virkkaama valkoinen pitsimyssy.
Erilaista oli sekin, että häämarssina kuultiin Prinsessa Ruusunen. Tuohon aikaan sen soittamista kirkossa vähän kritisoitiin, koska kyseessä oli elokuvamusiikki. Eliisa ja Risto arvelevat olleensa ensimmäisiä pariskuntia, joille kappale soitettiin Tampereen tuomiokirkossa häämarssiksi.
Ojaset olivat tienraivaajia myös vanhempina. Vuonna -71, kun pariskunnan esikoinen syntyi, uusi laki mahdollisti isien osallistumisen synnytykseen. Risto muistaa, että mies neuvolassa oli totinen paikka kätilöillekin. Vanhempi kätilö kohteli häntä jopa penseästi.
Tuoreen isän iloa ei voinut mikään kuitenkaan viedä. Hän pinkaisi sairaalalta juosten kertomaan Eliisan vanhemmille, että ”tyttö tuli!” Anoppi kuvaili miehen olleen kuin onnesta sekaisin.
Pitkä avioliitto vaatii tahtoa ja sitoutumista, mutta myös sitä, että tykkää toisesta kauheasti, Ojaset pohtivat. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Ojaset ovat käyneet pariskuntana pitkän tien. Nykyään he asuvat Ulvilassa, ja ovat olleet eläkkeellä jo vuosikymmenen ajan. Risto eläköityi Satakunnan Taidetoimikunnan pääsihteerin tehtävistä, ja Eliisalla on takanaan pitkä ura toimittajana. Lapsia heillä on neljä, ja lapsenlapsia yhdeksän.
Puolivuosisataa yhdessä olleilta on hyvä kysyä, vaatiiko pitkä avioliitto paljon tahdonvoimaa ja lujaa luonnetta.
– Luonnetta, sitoutumista ja kyllä sitäkin, että tykkää toisesta kauheasti. Myrskyisämmän riidan jälkeen on tahtomistakin tarvittu, että on tahdottu sopia ja selvittää asiat, Eliisa luonnehtii.
Risto nyökyttelee. Hän korostaa, että tunneyhteys on pohja kaikelle. Ilman tunteita olisi vaikea sitoutuakaan. Ja vaikka perheeseen syntyvät lapsetkin lisäävät onnellisuutta, loppujen lopuksi kahdenvälinen suhde on se, mikä pitää avioliiton kasassa.
Yhteiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet ovat olleet Eliisalle ja Ristolle aina tärkeä yhdistävä tekijä. He ovat esimerkiksi vannoutuneita Italiankävijöitä. Saapasvaltiosta löytyy enää vain kolme maakuntaa, jossa he eivät ole vierailleet.
Matkoja pariskunta on tehnyt 80-luvulta asti, joskus useankin vuodessa. Matkustelun lisäksi kielten opiskelu sekä lukeminen ovat molempien intohimo.
Eliisa ja Risto ovat viihtyneet yhdessä hyvin senkin jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Edelleen heillä on hauskaa, ja arkeen löytyy huumoria.
Vaikka ikää on kertynyt, pariskunta kokee itsensä mieleltään nuoreksi. Vieläkin he innolla odottavat, mitä tarjottavaa elämällä on seuraavaksi. Ainakin yhteinen matka Lissaboniin, joka koittaa ensi syksynä.
Toimittaja: Pauliina Vilpakka