Sep­po Laak­so

– Pää tuot­taa sol­ke­naan ide­oi­ta, sa­noo La­vi­as­sa asu­va Pert­ti Mä­ki­nen, jol­le puk­kaa mi­ta­li­si­jo­ja eri­lai­sis­ta ki­sois­ta har­va se vuo­si.

Äs­ket­täin tuli kol­mas sija Suo­men mi­ta­li­tai­teen kil­lan vii­mei­sim­mäs­tä vuo­si­mi­ta­li­kil­pai­lus­ta.

Eu­ron ko­li­kos­ta tun­ne­tun te­ki­jän an­si­o­lu­et­te­los­ta löy­tyy jo yli 90 ku­van­veis­to­a­lan pal­kin­to­si­jaa. Tä­män­vuo­ti­nen mi­ta­li­kil­pai­lu­työ kum­pu­aa kä­si­työs­tä, joka lait­toi tai­tei­li­jan­kin en­si ker­taa ris­ti­pis­to­hom­miin.

– Kir­jon­ta­mi­ta­li ha­lu­aa nos­taa esiin ka­don­neet kä­den­tai­dot, en­nen­hän teh­tiin kaik­ki mah­dol­li­nen it­se. Olem­me to­si­pai­kan tul­len mel­ko ”kä­det­tö­miä”, Mä­ki­nen taus­toit­taa.

– Kä­den­tai­to­ja on har­joi­tel­ta­va, oli­pa kyse mis­tä ta­han­sa elä­män alu­ees­ta.

Ku­va­tai­tei­li­juus on Mä­ki­sel­le elä­män­ta­pa, jos­ta ei jää­dä eläk­keel­le. Hän ker­too luo­vuu­ten­sa läh­te­vän lau­kal­le, kun nä­kee jo­tain, vaik­ka pit­siä. Sa­no­jen­sa va­kuu­dek­si hän vi­laut­taa muis­ti­o­taan – eli ko­ko­nais­ta kir­jaa täyn­nä teks­ti­ään ja ku­vi­aan. Niis­tä ja­los­tui mi­ta­li ki­saan, jo­hon tuli 38 eh­do­tus­ta. Mi­ta­lin ai­he on har­vi­nai­nen.

– Kir­jon­nas­ta ei ole tie­tääk­se­ni en­nen teh­ty mi­ta­lia.

Mal­li­na ol­lut kir­jon­ta­työ on puo­li­son kas­vat­ti-isän tä­din pe­rua. Mi­ta­lin toi­sen puo­len Mä­ki­nen suun­nit­te­li omas­ta aloit­te­li­jan ris­ti­pis­to­vi­ri­tel­mäs­tään.

– Mot­to­ni on, et­tä oi­val­lus on älyn kor­kein il­me­ne­mis­muo­to, Mä­ki­nen sa­noo ja ni­me­ää in­noit­ta­jak­seen opet­ta­jan­sa Os­si Som­man, jon­ka kans­sa hän työs­ken­te­li vuo­sia.

It­se hän sa­noo jat­ka­neen­sa sa­moin, opis­ke­li­joi­ta kan­nus­ta­en ja hei­dän me­nes­tyk­ses­tään iloi­ten.

Pertti Mäkisen työ ”Harjoitus tekee mestarin” sai 3. palkinnon Suomen mitalitaiteen killan vuosimitalikilpailussa. Kuva: Suomen mitalitaiteen kilta

Pertti Mäkisen työ ”Harjoitus tekee mestarin” sai 3. palkinnon Suomen mitalitaiteen killan vuosimitalikilpailussa. Kuva: Suomen mitalitaiteen kilta

Tai­tei­li­jan fi­lo­so­fi­aan kuu­luu unoh­taa teh­dyt työt, kun uu­si on edes­sä.

– Kat­son vain eteen­päin, Mä­ki­nen sa­noo ja li­sää, et­tä hä­nen on saa­ta­va muu­ta­man tun­nin klas­si­sen mu­sii­kin an­nos päi­vit­täin, jot­ta työ­vi­re säi­lyy hy­vä­nä.

Mä­ki­nen ko­kee elä­vän­sä töi­neen vä­lil­lä kaa­ok­ses­sa, jos­ta kul­loi­nen­kin työ val­mis­tuu de­ad­li­nen mää­rää­mäl­lä ajal­la, vaik­ka hi­taas­ti. Puo­li­so saa vah­vaa tun­nus­tus­ta, sil­lä Ir­ma Mä­ki­nen hoi­taa niin Per­tin po­nin­hän­nän, tie­to­ko­ne- ja säh­kö­pos­ti­a­si­at kuin jää­kaap­piin kul­loin­kin tar­peel­li­sen mää­rän voi­lei­piä.

– Ir­ma on pit­kä­pin­nai­nen, hän tie­tää, mitä luo­vuus on. En yleen­sä kiu­kut­te­le, mut­ta mi­nus­ta ei saa ka­ve­ria kaup­paan tai ky­lään, jos työ on pa­has­ti kes­ken.

Yh­tä am­mat­ti­kun­taa Mä­ki­nen myön­tää ka­deh­ti­van­sa – ru­noi­li­joi­ta.

– Heil­le riit­tää työ­vä­li­neik­si kynä ja leh­tiö.

Mä­ki­sen työ­ka­lu­jen, ma­te­ri­aa­lin ja työ­ti­lan ne­li­öi­den mää­rää toi­mit­ta­ja pää­see kat­so­maan tai­tei­li­jan kuo­le­man jäl­keen, jos sil­loin­kaan.

– Kyl­lä meis­sä joku kof­fe­lius asuu, kun te­kee töi­tä enim­mäk­seen pal­kat­ta, Mä­ki­nen vir­nis­tää.

Jos­kus pal­kan saa kuu­kau­sien pääs­tä, ei­kä joka ker­ta sil­loin­kaan. Voi­han sitä te­ke­mi­sen in­toa kut­sua myös luo­vak­si pa­kok­si.