Jar­mo Vack­lin

Poos­jär­vi si­jait­see puo­len­kym­men­tä ki­lo­met­riä Noor­mar­kun luo­teis­puo­lel­la. Alue on var­sin laa­ja ja si­säl­tää mo­nen­lais­ta ja la­ji­ri­kas­ta luon­toa. Pit­kit­täi­nen jär­vi si­jait­see luo­de–kaak­ko­suun­tai­se­na ja avo­vet­tä on suo­je­lu­a­lu­ees­ta kar­ke­as­ti noin puo­let alas­ta. Toi­nen puo­li on eri­lais­ta ran­ta­luh­taa, tul­va­ne­vaa ja ry­din val­taa­maa kos­teik­koa. Kan­san kes­kuu­des­sa jär­vi­ruo­koa kut­su­taan ry­din li­säk­si kais­lak­si. Mo­nen suon liit­tee­nä on myös ryti, ku­ten Ry­ti­suo. Ry­tiä kas­vaa myös soil­la. Suol­la kas­va­va ryti usein merk­ki­nä alu­eel­la ai­koi­naan sois­tu­nees­ta jär­ves­tä tai lam­mes­ta. Sitä mu­kaan kun kar­jan ran­ta­lai­dun­nus hii­pui, al­koi ryti le­vit­täy­tyä no­pe­as­ti ma­ta­lien ve­sis­töi­den ran­ta­mil­le.

Ryti on ol­lut tär­keä kas­vi myös ih­mi­sel­le, vaik­ka ny­kyi­sin sil­lä ei ole juu­ri mer­ki­tys­tä. Pula-ai­koi­na jär­vi­ruo'os­ta on saa­tu muun mu­as­sa lei­vän jat­ket­ta, eri­lai­sia täyt­tei­tä tyy­nyi­hin ja pat­joi­hin. Nuo­ria ry­din ver­so­ja on käy­tet­ty myös vi­han­nek­sek­si.

Naurulokki on ollut rehevien lintuvesien tyyppilajeja. Se yleistyi aikoinaan järvien rehevöitymisen seurauksena. Muun muassa tukkasotka viihtyy ja pesii lähellä naurulokkeja, tämä lisää vesilintujen turvallisuutta.

Jarmo Vacklin

Poos­jär­vel­lä jär­vi­ruo'on kät­köis­sä viih­ty­vät mo­net ve­si­lin­nut. Muun mu­as­sa jou­hi­sor­sa, no­ki­ka­na, mus­ta­kurk­ku-uik­ku, här­kä­lin­tu ja moni muu laji pe­sii ry­din suo­jis­sa. Pu­na­sot­ka käyt­tää ry­din osia pe­sän te­koon mui­den ve­si­kas­vien ohes­sa.

Ryti le­vit­täy­tyy voi­mak­kaan vaa­ka­juu­ra­kon avul­la. Ket­tu ei­kä su­pi­koi­ra läh­de mie­lel­lään kah­laa­maan ti­he­ään, 2–3 met­riä kor­ke­aan ry­ti­vii­dak­koon. Ryti on yk­si tär­keim­mis­tä hy­vän lin­tu­jär­ven tun­nus­mer­keis­tä. Voi sa­noa, et­tä il­man ry­tiä ei ole kun­non lin­tu­vet­tä, niin tär­keä se on. Edel­lä mai­ni­tut la­jit ovat var­sin vaa­ti­via pe­sä­pai­kan suh­teen ja nii­tä ei juu­ri ta­paa ka­ruil­ta ki­vik­ko­ran­tai­sil­ta jär­vil­tä.

Yleisimpiä vesilintuja järvellä ovat muun muassa tavi, haapana, sinisorsa ja tukkasotka. Osa yleisimmistäkin vesilintulajeista on viime vuosikymmeninä taantunut, varsinkin tukkasotkan vähentyminen on ollut huolestuttavaa.

Jarmo Vacklin

Poos­jär­vel­lä on myös var­sin run­saas­ti eri­lai­sia saa­rek­kei­ta, nie­miä ja lah­tia, jois­ta lin­nut löy­tä­vät suo­jai­sia pe­sä­paik­ko­ja. Var­sin­kin ke­vääl­lä vesi on kor­ke­am­mal­la ja ma­ta­lim­mat saa­rek­keet jää­vät tul­va­ve­sien al­le.

Suu­ri jouk­ko par­hai­den lin­tu­jär­vien la­jeis­ta ovat uu­dis­tu­lok­kai­ta Suo­men la­jis­tos­sa. Nämä la­jit ovat le­vin­neet maa­han rei­lun sa­dan vuo­den ai­ka­na sitä mu­kaa, kun ve­det ovat re­he­vöi­ty­neet ja jär­vi­kor­te on val­lan­nut ran­nat. Näi­tä tu­lo­kas­la­je­ja ovat muun mu­as­sa nau­ru­lok­ki, rus­ko­suo­hauk­ka, no­ki­ka­na, har­maa­sor­sa, pu­na­sot­ka, pik­ku­lok­ki ja ry­ti­kert­tu­nen. Kaik­ki ns. ruo­vik­ko­la­jit, jot­ka pe­si­vät vain ruo­vi­kois­sa, ovat tu­lok­kai­ta.

Osa Poos­jär­ves­tä kuu­luu myös Na­tu­ra 2000 -suo­je­luoh­jel­maan. Val­ti­on suo­je­lu­a­lu­ei­den li­säk­si jär­ven ete­lä­puo­lel­la on myös Luon­non Pe­rin­tö­sää­ti­ön hie­no suo­je­lu­a­lue.

Poos­jär­vi on vain osit­tain suo­jel­tu ja alu­eel­la on myös mök­ki­a­su­tus­ta. Jär­vi on hy­vin ma­ta­la, ku­ten lä­hes kaik­ki maan jär­vet, joi­den kes­ki­sy­vyy­dek­si on las­ket­tu noin seit­se­män met­riä. Avo­ve­den li­säk­si suo­je­lu­a­lu­ee­seen kuu­luu muun mu­as­sa eri­lai­sia met­siä, suo­ta ja ran­ta­luh­taa. Pai­koin met­sät ovat var­sin luon­non­ti­lai­sia. Jär­ven ym­pä­ril­tä löy­tyy kuu­si­koi­ta, män­ni­köi­tä, ter­va­le­pi­koi­ta ja eri­lai­sia se­ka­met­siä.

Paikoin suojelualueen metsät ovat varsin vanhoja. Sekametsien lisäksi alueella on kuusikoita, komeita kalliohongikoita ja tervalepikoita.

Jarmo Vacklin

Poos­jär­vi kuu­luu maan ar­vok­kaim­pien lin­tu­ve­sien jouk­koon vaik­ka­kin la­jis­tos­sa on ta­pah­tu­nut vuo­sien ai­ka­na hie­man taan­tu­mis­ta. Poos­jär­ven, ku­ten lä­hes kaik­kien ar­vok­kaim­pien lin­tu­jär­vien syn­tyyn, on vai­kut­ta­nut ih­mi­sen toi­min­ta. Te­ol­lis­tu­mi­sen li­sään­ty­mi­nen ai­koi­naan ai­heut­ti ve­sis­töi­den re­he­vöi­ty­mis­tä. Myös maa­ta­lous toi oman osan­sa ve­sis­töi­den kuor­mi­tuk­seen. Vil­je­lyk­seen rai­vat­tiin kaik­kein mul­ta­vim­mat ja re­he­vim­mät leh­to­maat, myös ve­sis­tö­jen kui­va­tus toi uut­ta sa­vis­ta vil­je­lys­maa­ta. Kui­va­tuil­la jär­ven­poh­jil­la kas­va­tet­tiin kar­jal­le re­hu­hei­nää ja osa toi­mi lai­dun­maa­na.

Moni hie­no lin­tu­jär­vi on syn­ty­nyt epä­on­nis­tu­neen jär­ven las­kun joh­dos­ta. Jär­ven kui­vat­ta­mi­nen ei ole on­nis­tu­nut ja pai­kal­le on jää­nyt usein hei­näi­nen, sois­tu­nut, luh­tai­nen ve­si­jät­tö­maa, joka on ve­si­lin­tu­jen ja kah­laa­jien mie­leen.

Poos­jär­ven ke­vät al­kaa heti jäi­den al­ka­es­sa su­laa au­rin­gon läm­mös­sä. Hil­jal­leen saa­pu­vat ry­tien ja os­man­kää­mien jouk­koon en­sim­mäi­set pa­ju­sir­kut ja ruo­ko­kert­tu­set, osa jo huh­ti­kuun puo­lel­la. Poos­jär­vel­lä riit­tää näh­tä­vää koko ke­sän ajak­si. Va­li­tet­ta­vas­ti alu­eel­le ei ole ra­ken­net­tu lin­tu­tor­nia, jo­ten lin­tu­ja pys­tyy kii­ka­roi­maan ai­no­as­taan ran­noil­ta kä­sin. Na­tu­ra-alu­een ran­nat ovat pai­koin var­sin vai­ke­a­kul­kui­sia, mär­kiä ja upot­ta­vi­a­kin. Li­säk­si liik­ku­mis­ta tu­lee vält­tää alu­eel­la lin­tu­jen pe­sin­tä­ai­ka­na ja asu­tus­ten tun­tu­mas­sa.