Tui­ja Saa­ri­nen

Rau­ma­lai­nen Sari Vii­ta­nen muis­taa vie­lä hy­vin, mis­tä kaik­ki al­koi. Ih­ka en­sim­mäi­nen tont­tu tart­tui mat­kaan Ruot­sin-ris­tei­lyl­tä va­jaa kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Sit­tem­min tont­tu­ja on ker­ty­nyt muu­ta­ma li­sää – ny­ky­ään pa­ris­kun­nan ker­ros­ta­lo­kol­mi­os­sa asuu reip­paas­ti yli sata tont­tua.

– Joka syk­sy nii­tä tu­lee han­kit­tua li­sää. Ja odo­tan jo nyt jou­lun jäl­kei­siä alen­nus­myyn­te­jä, jot­ta pää­sen tont­tuos­tok­sil­le.

Vii­ta­set ke­rää­vät ni­me­no­maan peh­mo­tont­tu­ja, joil­la on lak­ki sil­mil­lä.

– Ne vaan ovat jo­ten­kin niin sö­pö­jä. Sa­nom­me nii­tä ne­nä­ton­tuik­si.

Tontut ovat vallanneet lipastojen, hyllyjen ja kaappien päälliset.

Jou­lu­ton­tut kur­kis­te­le­vat kaap­pien ja hyl­ly­jen pääl­tä, is­tu­vat tuo­leil­la ja pöy­dil­lä ja ovat osit­tain val­lan­neet lat­ti­an­kin. Tont­tu­tee­ma jat­kuu tyy­nyis­sä, ma­tois­sa, tau­luis­sa, kynt­te­li­kös­sä ja jopa suih­ku­ver­hos­sa.

Tästä kaikki alkoi. Sarin sylissä ihka ensimmäinen, Ruotsin-risteilyltä ostettu tonttu.

Tuija Saarinen

Ton­tut kai­ve­taan esil­le kaa­peis­ta ja va­ras­tois­ta mar­ras­kuun al­ku­päi­vi­nä ja ne saa­vat tuo­da jou­lu­tun­nel­maa ai­na Nuu­tin päi­vään as­ti. Pie­ni osa on esil­lä ym­pä­ri vuo­den.

– Kyl­lä­hän meil­lä al­ka­vat ol­la kaa­pit, vint­ti ja kel­la­ri ai­ka täyn­nä. Ol­laan vit­sail­tu, et­tä seu­raa­vak­si täy­tyy var­maan vuok­ra­ta va­ras­to­ti­laa jos­tain.

Vii­tas­ten ys­tä­vät kut­su­vat ko­tia leik­ki­säs­ti Tont­tu­lan­di­ak­si. Moni tu­lee heil­le ha­ke­maan jou­lu­fii­lis­tä.

– Jot­kut kier­tä­vät in­nois­saan koko huus­hol­lin ja et­si­vät, on­ko meil­le il­mes­ty­nyt uu­sia tont­tu­ja. Tämä on vä­hän niin kuin näh­tä­vyys. Ton­tuis­ta ote­taan pal­jon ku­via, joi­ta sit­ten ja­e­taan so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa.

Tonttujen lisäksi esillä on myös paljon muutakin jouluista.

Tuija Saarinen

Myös Sa­rin puo­li­sol­ta löy­tyy leik­ki­mie­li­syyt­tä, sil­lä hän ja­kaa tont­tuin­nos­tuk­sen täy­sin.

– Hän saat­taa kes­ken työ­päi­vää­kin lait­taa mi­nul­le lin­kin jos­tain hie­nos­ta ton­tus­ta tai tar­jouk­ses­ta. Ei­hän täs­tä tou­hus­ta muu­ten mi­tään tu­li­si­kaan, jos mo­lem­mat ei­vät oli­si yh­tä in­nos­tu­nei­ta.

Ja mi­kä­pä oli­si täs­sä ta­pauk­ses­sa so­pi­vam­pi lah­ja kuin tont­tu?

– Pal­jon saam­me tont­tu­ja myös lah­jak­si. Äi­ti­ni esi­mer­kik­si an­toi juu­ri lah­jak­si ton­tun. Nuo­rem­pi poi­kam­me ei ole yh­tään jou­luih­mi­nen, ei­kä hän voi sie­tää näi­tä tont­tu­ja. Kui­ten­kin hän­kin toi vii­me jou­lu­na lah­jak­si meil­le kak­si tont­tua.

Makuuhuoneen sängyn yläpuolella päivystää rivi tonttuja.

Vii­ta­set ovat ai­na ol­leet jou­luih­mi­siä. En­sim­mäi­sen yh­tei­sen jou­lun he viet­ti­vät vuon­na 1990.

– Vie­täm­me jou­lua hy­vin pe­rin­tei­ses­ti. Aat­to­aa­mu­na mi­nul­la on muun mu­as­sa ta­pa­na nous­ta kuu­del­ta keit­tä­mään rii­si­puu­roa. Jou­lu­pöy­dän ää­reen ko­koon­num­me poi­kien ja hei­dän puo­li­soi­den­sa kans­sa.

– Mi­nun puo­les­ta­ni jou­lu voi­si ol­la ai­nai­nen.

Per­heen kis­sat Hil­ma, Nasu ja Pör­rö saa­vat va­paas­ti hais­tel­la tont­tu­ja ja hyp­piä kaap­pien pääl­lä, sil­lä peh­mo­ton­tut ei­vät mene rik­ki.

Ei haittaa, vaikka kissat tutkisivat tonttuja uteliaina, sillä pehmotontut eivät mene rikki. Kuvassa Hilma.

Tuija Saarinen

Sari on huo­man­nut, et­tä tont­tui­hin py­ri­tään saa­maan joka vuo­si uut­ta il­met­tä. Vii­tas­ten­kin ko­ko­el­mas­ta löy­tyy muun mu­as­sa pas­tel­li­sä­vyi­nen tont­tu, jol­la on aa­mu­tos­sut.

Vaaleanpunalakkinen tonttu erottuu joukosta.

Tont­tuin­nos­tus ei osoi­ta laan­tu­mi­sen merk­ke­jä.

– Epäi­len vah­vas­ti, et­tä kyl­lä meil­le vie­lä joku tont­tu tu­lee, vii­meis­tään jou­lun jäl­keen, to­te­aa Sari hy­myil­len.