San­na Jääs­ke­läi­nen

Po­ri­lai­set Eli­sa Rosu ja Ul­la San­ka­ri oli­vat ta­hoil­laan päät­tä­neet aloit­taa es­pan­jan opis­ke­lun. Po­rin seu­dun kan­sa­lai­so­pis­ton ryh­mäs­sä opin­not aloi­tet­tiin esit­täy­ty­mäl­lä. Mo­lem­mat ker­toi­vat ole­van­sa eläk­keel­lä ja asu­van­sa Ait­ta­luo­dos­sa. Kun osoit­teet­kin mai­nit­tiin, oli häm­mäs­tys suu­ri: Eli­sa ja Ul­la asui­vat sa­mas­sa ta­los­sa, mut­ta ei­vät ol­leet ai­em­min koh­dan­neet!

– Mut­ta sit­ten meis­tä tuli heti ka­ve­rei­ta. Huo­ma­sim­me ole­vam­me sa­man­hen­ki­siä, he ker­to­vat.

Oli help­po ky­syä, mi­ten toi­nen ai­koo men­nä tun­nil­le: "Au­to läh­tee, tuuk­ko kyy­tiin?" Ke­vään vii­mei­sen ja syk­syn en­sim­mäi­sen op­pi­tun­nin jäl­keen kak­sik­ko on men­nyt juh­lis­ta­maan päi­vää irish cof­feel­la.

– Jos Po­ris­sa oli­si ra­vin­to­la, jos­sa pu­hu­taan es­pan­jaa, me­ni­sim­me tie­tys­ti sin­ne. Nyt olem­me käy­neet irk­ku­pu­bis­sa, he nau­ra­vat.

Mo­lem­mat ke­hu­vat kie­li­kurs­sien hy­vää hen­keä. Ryh­män kans­sa käy­dään ul­ko­na syö­mäs­sä ja ke­säl­lä on teh­ty luok­ka­ret­ki Ul­lan mö­kil­le. Opet­ta­jan jär­jes­tä­mäl­le opin­to­mat­kal­le Es­pan­jan Se­vil­laan­kin he ovat osal­lis­tu­neet – ja oli­vat siel­lä tie­tys­ti kämp­pik­siä.

Yl­lät­tä­väs­tä koh­taa­mi­ses­ta tu­lee tänä vuon­na kym­me­nen vuot­ta. Es­pan­jan tai­to on kart­tu­nut, elä­män­ti­lan­teet muut­tu­neet, mut­ta ys­tä­vyys py­syy.

– Kuu­lee sa­not­ta­van, et­tei van­hem­mal­la iäl­lä enää ys­tä­vys­ty. Se ei pidä paik­kaan­sa. Eh­kä sa­ta­kun­ta­lai­set on ope­tet­tu lii­an va­ro­vai­sik­si, he poh­ti­vat.

Eli­sa ja Ul­la ovat iloin­neet kiel­ten opis­ke­lus­ta ja var­sin­kin sii­tä, kun huo­maa ym­mär­tä­vän­sä vie­raan kie­len pu­het­ta ja pys­ty­vän­sä it­se myös kom­mu­ni­koi­maan. He ker­to­vat ole­van­sa huo­lis­saan nuor­ten in­not­to­muu­des­ta opis­kel­la kie­liä.

– Kiel­ten opis­ke­lus­ta on mo­nen­lais­ta hyö­tyä. Saa ai­vo­voi­mis­te­lua ja en­nen kaik­kea sii­tä on tie­ten­kin hyö­tyä, jos mat­kus­taa. Maa­il­ma on tur­val­li­sem­pi liik­kua, kun ym­mär­tää, mitä ih­mi­set pu­hu­vat, he sa­no­vat.

Kan­sa­lai­so­pis­to­jen kurs­seil­le he roh­kai­se­vat kaik­kia mu­kaan.

– Meil­lä on ta­so­kas­ta ope­tus­ta kaik­kien saa­ta­vil­la ja sa­mal­la tu­tus­tuu mu­ka­viin ih­mi­siin. Opis­ke­lu an­taa mu­ka­vas­ti ryh­tiä elä­ke­läi­sen viik­koon.

Hel­mi­kuis­ta ys­tä­vän­päi­vää Eli­sa ja Ul­la ei­vät ole yleen­sä viet­tä­neet. He tuu­maa­vat, et­tä ys­tä­vän­päi­vä on jo­kai­se­na päi­vä­nä.

– Elä­mä oli­si ikä­vää il­man ys­tä­viä. Ys­tä­vät ja lä­hei­set ovat niin tär­kei­tä, et­tä hei­tä voi muis­taa päi­vit­täin.

Jos­kus ys­tä­vään ei tule pi­det­tyä yh­teyt­tä, kun elä­män­ti­lan­ne esi­mer­kik­si muut­tuu. Ul­la miet­tii, mi­ten ys­tä­viä on tul­lut lap­suu­des­ta, nuo­ruu­des­ta, työ­pai­kal­ta...

– Ys­tä­vyys voi jää­dä, kun tun­tuu, et­tei ole ai­kaa. On loh­dul­lis­ta aja­tel­la, et­tä myö­hem­min­kin eh­tii – sekä saa­da uu­sia ys­tä­viä et­tä el­vyt­tää van­ho­ja ys­tä­vyyk­siä, hän sa­noo.

– Usein suh­de jat­kuu kuin mi­tään tau­koa ei oli­si ol­lut­kaan. Se on ys­tä­vyy­den merk­ki, Eli­sa täy­den­tää.