Toi­nen ad­vent­ti­sun­nun­tai kään­tää kat­seem­me taas Jee­suk­sen tu­le­mi­seen ai­ko­jen lo­pul­la. Tätä sa­maa ai­het­ta­han kä­si­tel­tiin jo kak­si viik­koa sit­ten tuo­mi­o­sun­nun­tai­na. Toi­sen ad­ven­tin evan­ke­liu­mi ker­too, mi­ten Ju­ma­la tu­lee ker­ran mei­dän ih­mis­ten luok­se kuin va­ras yöl­lä. Ja tätä Ju­ma­lan tu­le­mis­ta luok­sem­me me ih­mi­set em­me osaa en­nus­taa.

Pääl­li­sin puo­lin voi­si aja­tel­la, et­tä toi­ses­sa ad­vent­ti­sun­nun­tais­sa on kyse tu­le­vai­suu­des­ta ja vii­mei­sis­tä ajois­ta. Evan­ke­liu­mi koh­dis­taa kat­seem­me tut­ki­maan omaa ti­laam­me ja elä­määm­me myös täs­sä het­kes­sä. Olem­me­ko val­miit ot­ta­maan Ju­ma­lan omaan elä­määm­me? Olem­me­ko val­mii­ta elä­mään Ju­ma­lan rak­kau­den vii­toit­ta­mal­la tiel­lä?

Ih­mi­sel­lä on tai­pu­mus et­siä tur­vaa elä­män ää­ri­päis­tä. ih­mi­nen tart­tuu usein joko het­keen tai suun­nit­te­lee elä­mään­sä mil­li­met­rin tar­kas­ti tu­le­vai­suu­teen. To­tuus löy­tyy kui­ten­kin jos­tain täs­tä vä­lil­tä. Ei tur­haan pu­hu­ta­kaan kul­tai­ses­ta kes­ki­ties­tä. Kris­ti­tyn on hyvä elää pää pil­vis­sä, mut­ta sa­mal­la ja­lat tu­ke­vas­ti maan pin­nal­la.

Ad­vent­ti kut­suu kris­tit­tyä val­mis­tau­tu­maan ja odot­ta­maan Her­ran tu­le­mis­ta. Ei hä­täil­len ja si­vuil­le vil­kuil­len tu­le­vaa ja tätä het­keä pe­lä­ten, vaan kat­se koh­dis­tet­tu­na Kris­tuk­sen ris­tiin Ju­ma­lan lu­pauk­siin luot­ta­en. Us­ko­en, et­tä nämä lu­pauk­set kan­ta­vat niin täs­sä het­kes­sä kuin myös tu­le­vas­sa. Ju­ma­lan syn­ty­mä ker­ran ih­mi­sek­si Jee­suk­ses­sa oli iloi­nen yl­lä­tys kai­kil­le maa­il­man kan­soil­le. Sa­mal­la lail­la Ju­ma­la yl­lät­tää mei­dät hä­neen us­ko­vat ilol­la ja rak­kau­del­la.

Samu Repo

vt. kirk­ko­her­ra

Meri-Po­rin srk